perjantai 5. syyskuuta 2014

Little Italy, New Yorkin ihana Pikku Italia




Ennen matkaa Little Italy oli minulle yksi New Yorkin matkan MUST-kohteista. Olen hullu Italia fani ja joka keta, kun olen Italiassa käynyt ihastun tuohon maahan aina vaan enemmän ja enemmän. Olimme aamupäivän viettäneet Brooklynissä ja päätimme lähteä vielä käymään Little Italyssä hieman shoppailemassa sekä syömässä. Saavuimme Little Italyyn ja näky oli aivan mahtava, ravintoloita, trattorioita sekä baareja vieri vieressä ja aurinkoisena päivänä terassit olivat täynnä ihmisiä. Pysähdyimme yhteen baariin hetkeksi seuraamaan Jalkapallon MM-kisoja ja tunnelma oli aivan loistava. Jatkoimme matkaa ja kiertelimme hieman kauppoja, kunnes nälkä yllätti. Ei huolta sillä ympärillä oli lukuisia ravintoloita, joiden herkulliset ruokalistat houkttelivat syömään. Pienen etsiskelyn jälkeen löysimme ravintolan, jonka terassilla oli vielä yksi vapaa pöytä. Illallisen lomassa seurailimme kadun vilinää sekä katutaiteilijoiden esityksiä. Little Italyn ravintoloiden hintataso on paljon edullisempi kuin Midtownin ravintoloissa sekä ravintoloita on huomattavasti tiheämmin. Loistava paikka ei ihan Italia, mutta Pikku Italia kuitenkin.
Täältä löytyy aikaisempi postaukseni New Yorkista, josta löytyy paljon tietoa kaupungista ja oli minulle isona apuna matkan suunnitteluvaiheessa. Lisää Lower Manhattanista voit lukea myös täältä (Lower Manhattan, Downtown ja tunnetuimmat nähtävyydet)



Little Italy


Little Italy on kaupungin italialaisyhteisö ja sen keskeisimmät kadut ovat  Mulberry Street ja Elizabeth Street, joiden varrella on lukuisia ravintoloita, trattorioita ja kauppahalleja. Little Italy sijaitsee aivan Chinatownin kyljessä ja tänä päivänä aluetta rajaa pohjoisessa Houston Street, etelässä Broome Street, lännessä Lafayette ja etelässä Chrystie Street. Italialaisväestö on pienentynyt ja kasvava Chinatown on levittäytynyt perinteiselle Little Italyn alueelle.






Italialaiset tulivat 1800-luvulla ja he asuttivat ensin Five Pointin aluetta, joka sijaitsee etelämmässä kuin nykyinen Little Italy. Alue oli pahamaineista slummia ja lähistöllä sijaitseva Columbus Park, oli prostituoitujen, jengien ja rikollisten suosiossa, jonne edes poliisit, eivät uskaltaneet mennä. Alue purettiin kokonaan myöhemmässä vaiheessa. Maahanmuuttajat asuivat kurjissa oloissa, asunnoissa ei ollut käymälöitä ja tämän vuoksi taudit ja sairaudet levisivät. Kerrostalot olivat rakennettu niin lähelle toisiaan, että alimpien kerroksien tai takapihan puolen ikkunoista ei päässyt aurinko sisään. Olosuhteista huolimatta yhteisö kasvoi ja siellä pystyi aistimaan aitoa italialaista tunnelmaa, makuja ja värejä. Pohjois-Italialaiset asettuivat Greenwich Villageen, mikä nykyään on SoHoa ja Etelä-Italialaiset; Napolilaiset, Calabrialaiset sekä Sisilialaiset asuttivat nykyistä Little Italyä. Enimmäkseen Napolilaiset asuivat Mulberry Sreetillä ja Sisilialaiset Elizabeth Streetillä. New Yorkin ensimmäinen pizzeria Gennaro Lombaardi avattiin vuonna 1905 Spring Streetille. 

Little Italy muistetaan myös pahamaineisesta Mafiasta ja rikollisliigojen keskeisiin paikkoihin paikkoihin tehdään mielenkiintoiselta vaikuttavia opastettuja Mafiaan liittyviä kävelykierroksia. Kierroksilla tutustutaan mm. Ravenite Social Club (247 Mulberry Street), joka toimi mafioso John Gottin klubina, missä hän teki erilaisia sopimuksia, nykyään paikalla on boutigue liike. Ravintola Umberto’s Clam House (129 Mulberry Street)
 tunnetaan gangsteri Joye Gallosta, joka ammuttiin kyseisessä ravintolassa, hänen viettäessään siellä syntymäpäiviä vuonna 1972. Välikohtauksesta on jäänyt elämään sanonta "hän tilasi simpukoita ja sai etanoita"





Little Italyssä järjestetään vuosittain syyskuussa, 11 päivää kestävät Feast of San Gennaro eli Pyhän Gennaron juhla. Festivaali pidetään yleensä syyskuun kahden viimeisen viikon aikana ja se on New Yorkin vanhin ja suurin uskonnollinen katufestivaali, joka kerää vuosittain noin 3 miljoona kävijää. Tänä päivänä juhlassa on enemmän tanssia sekä viihdettä kuin uskonnollista osuutta ja ruoka on yksi tärkein osa festivaalia. Juhlaan kuuluu näyttävä paraati, jossa kannetaan San Gennaro pyhimyksen patsasta. 

Feast of San Gennaroa on juhlittu vuodesta 1926 asti, jolloin Napolilaiset maahanmuuttjat kokoontuivat 19.9 Mulberry Streetille juhlimaan, Napolin suojeluspyhimyksen muistopäivää. Alunperin juhla oli yhden päivän mittainen ja nykyään festivaali on paisunut 11 päivän pituiseksi. Feast of San Gennaro festivaali on ollut myös Kummisetä II ja III elokuvien keskeinen tapahtumapaikka. 



NoLIta 

Little Italyn pohjoiskortteleita kutsutaan NoLiTaksi eli North Of Little Italy.   North Of Little Italyn alueella on paljon kauppoja, ravintoloita, kahviloita, viinibaareja sekä design-liikkeitä. North Of Little Italyn alue on yksi New Yorkin parhaimmista ostosalueista, jonne tullaan pidemmänkin matkan päästä. 


NÄHTÄVYYDET:



Engine 55
(363 Broome Street, Mott ja Elizabeth St. välissä)



Paloasema nro 55 valmistui vuonna 1899 ja aseman on suunnitellut arkkitehti RH Robertson, joka on suunnitellut useita New Yorkin kirkkoja, kouluja ja sairaaloita. Engine 55 rakennus nimettiin vuonna 1998 yhdeksi New Yorkin  kaupungin maamerkiksi.




Old Saint Patrick´s Cathedral
(263 Mulberry Street) 
Ma-ti, pe-la 9-17



Kaupungin vanhin katolinen kirkko, jossa voi kuunnella messua espanjan kielellä. Kirkko on rakennettu goottilaisen ja Yrjön ajan rakennustyyliin, kirkko   tuhoutui tulipalossa vuonna 1860 ja on rakennettu uudelleen. Kirkko toimi katedraalina 1809-1878 ja uusi kirkko rakennettiin Fift Avenuelle. Kirkko on tuttu näky monista Mafia-aiheisista  elokuvista. Kirkko on nimetty vuonna 1966 yhdeksi New Yorkin kaupungin maamerkiksi.




Police Headquarters building
(240 Centre Street, Broome Street ja Grand Street välissä)


Entinen New Yorkin poliisin päämaja, upea barokkityylinen rakennus kupoleineen ja pilareineen rakennettiin vuonna 1909. Rakennus toimi New Yorkin poliisin päämajana vuoteen 1973 asti ja se nimettiin yhdeksi New Yorkin kaupungin maamerkiksi vuonna 1978. Rakennus muutettiin myöhemmin 1987 luksusasunnoiksi. 



OSTOKSET:


Canal Street vilkas ostoskatu TriBeCan, SoHon, Little Italyn ja Chinatownin välimaastossa. Lukuisia ruokakojuja ja katukauppiaita jotka myyvät alkuperäisten merkkituotteiden kopioita laidasta laitaan. Poliisi järjestää alueella ratsioita, mutta harmaa talous kukoistaa. Alueella sijaitseva Five Point on ollut aikoinaan Manhattanin pahinta slummia jonka myötä elinolot ja kiinteistöjen arvot romahtivat. Canal Streetin länsipuolella on Hollan Tunnel, josta on yhteys New Jerseyhyn. 


NoLIta = North of Little Italy
(Mulberry Street / Elizabeth Street / Kenmare Streetin väliset korttelit)
Sohon itäpuolella sijaitseva NoLItan alueella on lukuisia pikkuputiikkeja, vintage-liikkeitä, ravintoloita sekä turistikauppoja. NoLIta veti 90-luvulla puoleensa kalliita merkkiliikkeitä ja trendikkäistä ravintoloita. Muotisuunnittelijat ovat siirtyneet Sohon alueelta edullisempiin liiketiloihin. 

Project 234 (Mulberry St. 234) Vintage-muotia uusimmat trendit


RUOKA:  


Alue on täynnä lukuisia italialaisia ravintoloita herkkuineen ja kesällä terassit levittäytyvät kaduille. Valinnanvaraa on paljon ja ruoka on edullista verrattuna esim. Midtownin ravintoloihin. 

Katz´s Deli (205 East Houston St.), juutalaisten (1888) perustama deli-paikka, joka on yksi kaupungin kuuluisimmista. Itä-Euroopasta tullut delikatessen perinne on tänä päivänä osa newyorkilaista ruokakulttuuria. Delin pastramivoileivät ovat yleisesti tunnettuja. Ravintolassa on kuvattu elokuvan, Kun Harry tapasi Sallyn kohtaus, jossa on Meg Ryanin esittämä feikkiorgasmi.




Lue lisää 

Ollaan NIIN New Yorkissa...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti