maanantai 29. elokuuta 2016

Ruokahaaste, taistelu ruokahävikkiä vastaan




Tällä viikolla 29.8-4.9.2016 vietetään hävikkiviikkoa, jonka aikana yritetään vähentää ruoka- ja elintarvike hävikin määrää. Kuulin että Helsinkiin on avattu ravintola, jossa annokset tehdään hävikkiruoasta, tämä on mielestäni aivan loistava idea. Olen kirjoittanut hävikkiviikosta aikaisemmin ja nyt esittelen uusin vastaiskuni ruokahävikille! Se on Ruokahaastekori. Täältä voit lukea aikaisemman postaukseni Hävikkiviikosta.

Muutama viikko sitten tein meidän Ronille kauppalistaa ostettavista Suomi-tuotteista ja niitä inventoidessa huomasin, että muutamia tuotteita oli mennyt vanhaksi ja joidenkin tuotteiden osalta viimeiset käyttöpäivät alkavat olla jo lähellä. Kävin samalla läpi meidän kuiva-ainekaapin ja vaikka sitä on raivattu viime aikoina tiuhaan tahtiin, ötökkävallankumouksen vuoksi, niin silti sieltä löytyi taas vanhoja tuotteita sekä tuotteita joiden päiväykset ovat menossa vanhaksi. Keräsin suutuspäissäni kaikki vanhentuneet tuotteet pois ja päätin että nyt tähän hävikkiin pitää löytää joku ratkaisu! Muistin että jokin aika sitten, silmiini osui eräs kirjoitus, jossa kerrottiin ruokahaasteesta. Tässä siis uusin niksi, mitä kokeilen parhaillaan, että saisin tuon ruokahävikin loppumaan!

Ruokahaaste kuulostaa enemmän jonkin kokkiohjelman kilpailulta, jossa osallistujille annetaan korillinen elintarvikkeita, mistä pitää taikoa herkullinen ruoka-annos. Meidän perheessä ruokahaaste tarkoittaa sitä, että koriin on kerätty elintarvikkeitä joiden päivämäärät vanhenevat seuraavan 3 kuukauden aikana ja sitä ennen niistä on taiottava ruokaa! Meidän perheen ruokahaastekorin mukaan me taidetaan syödä lähitulevaisuudessa paljon tacoja ja minun pitäisi innostua leipomaan, sillä siellä oli paljon leivontaan liittyviä raaka-aineita, kaikki hyvät siirappivinkit otetaan ilolla vastaan. Salmiakit eivät liene mikään ongelma ;) Tein myös toisen korin jääkaappituotteita varten ja sinne tuli onneksi paljon vähemmän raaka-aineita. 

Tällä hetkellä meillä kovasti harjoitellaan ruokahaastekorien käyttöä ja yritetään ensin keksiä sieltä ruokaa tai sitten yritetään ensisijaisesti korin raaka-aineita hyväksi ruoanvalmistuksessa. Tällä hetkellä ainakin tuntuu siltä, että olisimme onnistuneet edes hieman ruokahaasteessa ja koreista on jo selkeästi kadonnut elintarvikkeita. Täytyy ottaa tavaksi  aina kuukauden lopussa tarkistaa elintarvikkeiden päivämäärät ja tarvittaessa lisätä koriin uusia tuotteita jotka vanhentuvat seuraavan 3 kk:n aikana. 


Miten sinä taistelet ruokahävikkiä vastaan?


Lue lisää: 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti