lauantai 15. marraskuuta 2014

Vaud, Sveitsin viinialue



Fechy 


On tämä Sveitsi erikoinen maa, kun valtiolla ei ole pitkäaikaista päämiestä, vaan  päämies valitaan vuodeksi kerrallaan. Sveitsi on valtiomuodoltaan valaliitto, joka koostuu 26 kantonista, jotka ovat kuin omia osavaltioita. Kantoneilla on laaja itsehallinto ja jokaisella on oma perustuslakinsa, oikeuslaitos, toimeenpanovalta, sekä parlamentti. Jokainen kantoni vastaa itse mm. terveydenhuollosta, poliisilaitoksesta, verotuksesta ja koululaitoksesta. Kantoneissa päätökset tehdään kansanäänestyksillä. Kantonien välillä on eroja ja etenkin poliittiset oikeudet voivat vaihdella jopa kuntien välillä. Sveitsin kansalaiset ovat ensiksi kansalaisia omassa kunnassaan, sitten omassa kantonissaan ja vasta viimeiseksi he ovat Sveitsin Valaliiton kansalaisia. Päätin aloittaa juttusarjan tekemisen eri kantoneista ja samalla pääsen tutustumaan jokaiseen kantoniin. Juttusarjani aion aloittaa tietenkin omasta kantonistamme eli Vaudista.



Kuva: Wikipedia


Sveitsin Kantonien jako kielialueittain:
Italia: Ticino
Italia, Retoromania, Saksa: Graubünden
Ranska: Geneve, Jura, Neuchâtel, Vaud
Ranska ja Saksa: Bern, Fribourg, Valais
Saksa: Aargau, Appenzell Ausserrhoden, Appenzell Innerhoden, Basel-Landschaft, Basel-Stadt, Glarus, Luzer, Nidwalden, Obwalden, Sankt Gallen, Schaffhausen, Schwyz, Solothurn, Thurgau, Uri, Zug, Zürich



Vaud


Kuva Nyonin linnasta Geneve-järvelle


Vaudin kantoni sijaitsee Alppien ja Jura-vuoriston välissä Geneve-järven tuntumassa. Vaud on ranskankielisen alueen suurin kantoni ja koko Sveitsin valaliiton neljänneksi suurin kantoni. Vaud sijaitsee maantieteellisesti hyvin keskeisellä paikalla Euroopassa, lännessä Ranska, pohjoisessa Saksa, idässä Itävalta ja etelässä Italia noin tunnin lentomatkan päässä Pariisista, Milanosta, Lontoosta, Frankfurtista, Amsterdamista ja Brysselistä. Vaudin pääkaupunki on Lausanne (noin 132 000 asukasta vuonna 2013) ja koko kantonissa on asukkaita yhteensä noin 749 373 (2013), joista 32 % on ulkomaalaisia.

Vaudin alue muodostuu tasankomaasta Jura-vuorten ja Alppien välissä sekä Geneve ja Neuchâtel järvialueista. Vaud jakaantuu viiteen eri suuralueeseen Suur Lausanne, Itä-Vaud ja Riviera, Jura Vaudois, Broye ja Länsi-Vaud.


Historia



Avenches, Rooman ajan Amfiteatteri 


Vaud on ollut jäätiköiden peitossa ja niiden vetäytyessä alueelle saapuivat metsästäjät, jotka asettuivat asumaan rannan lähistölle ja alkoivat kaataa metsiä ja tarkoituksena viljellä maata. Vaudin kantonista löytyy useita esihistoriallisia kohteita, jotka ovat olleet olemassa, noin 5000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Rooman keisari Julius Ceasar kukisti Helveitalaiset ja ajoi heidät pois vuonna 58 eaa. Roomalaiset miehittivät alueen ja perustivat Geneve-järven rannalle Lousannen (Lausannen) ja Geneven kaupungit sekä sotilastukikohdaksi ja päämajaksi kaupungin nimeltä Avenches, joka on tänä päivänä pieni kylä. 

Burgundilaiset valloittivat alueen 500-luvulla ja Vaudin kreivikunnalla oli laaja itsehallinto ja se toimi minivaltiona (Patria Vuaudi) vuoteen 1300 asti. Vaudin kansa jäi häviäjien puolelle Burgundin sodassa (1475-1476) ja Vaud siirtyi Bernin vallan alle. Vaudissa hyväksyttiin uskonpuhdistus vuonna 1536 ja Vaudissa otettiin vastaan maanpaossa mm. Ranskassa olleita protestantteja, jotka toivat mukanaan rahoitusta ja teollisuuden osaamista, jonka myötä Vaud alkoi vaurastua. Napoleon Bonaparte vapautti Vaudin vuonna 1798 Bernin vallan alaisuudesta ja Vaud sai samanlaisen aseman kun muut kantonit Sveitsin Valaliitossa 19.2.1803. 

Henri Néstle perusti vuonna 1867 Veveyhyn yrityksen, joka valmisti maitojauhetta ja tämä mullisti lasten ruokavalion. Tänä päivänä yritys on yksi maailman suurimpia elintarvike- ja juomateollisuuden yrityksistä ja yksi Vaudin talouden tukipilareista. 

Vaud oli ensimmäinen kantoni, joka myönsi vuonna 1959 naisille äänioikeuden kantonitasolla. 


Talous


Vaud on Sveitsin suurin viinintuottaja-alue ja Sveitsin kolmanneksi suurin talousalue Zûrichin ja Bernin jälkeen. Alueen päätoimialat ovat terveydenhuolto, pankki, vakuutuus, koulutus, tutkimus sekä neuvonta- ja konsultointi. Työntekijöistä noin 75 % työskentelee palvelualalla. Suurin osa yrityksistä ovat pieniä ja keskisuuria, mutta Vaudissa on myös useiden kansallisten ja kansainvälisten yritysten pääkonttoreita sekä järjestöjen päämajoja. Vaudissa henkilöverotus on Länsi-Sveitsin alhaisimpia.


Vaudin Suuralueet


Kuva: Vaud, Region Du Leman tourist info


Suur Lausanne



Lausannen keskusta, Katedraalin kellotornista 


Lausanne on Vaudin kantonin pääkaupunki ja suurin kaupunkikeskus (250 000 asukasta), joka sijaitsee usean kukkulan päällä Geneve-järven rannalla. Lausanne on Sveitsin neljänneksi suurin kaupunki (noin 132 000 asukasta vuonna 2013) ja se on ollut pitkään yksi Sveitsin suosituimpia matkakohteita. Lausannessa on useita historiallisia nähtävyyksiä ja lukuisia museoita sekä tapahtumia ja alue on ollut Rooman ajoista lähtien tärkeää viinialuetta. Lausanne tunnetaan myös Olympialaisten pääkaupunkina, sillä vuodesta 1915 Kansainvälinen Olympiakomitea on pitänyt päämajaansa siellä. Lausannessa on myös monien muiden urheilun lajiliittojen sekä järjestöiden pääkonttoreita ja kaupunki tunnetaan monista yliopistoista ja hotellikoulusta. Lausannessa on monia Sveitsiläisten- ja kansainvälisten yritysten pääkonttoreita Adecco, Orange, Siemens, Philip Morris, Tetra Laval ym.  


Itä-Vaud ja Vaudin Riviera


Kuva: Chillonin linna


Lausannesta itään, rinteillä sijaitsevat upeat Lavauxin viiniviljelmät (UNESCO) sekä Vaudin Rivieralta on kauniit näkymät Alppimaisemiin. Alue on ollut suosittu matkakohde jo 1900-luvun alusta ja sen leuto mikroillmasto, kuntoutuslaitokset ja yksityiset klinikat ovat houkutelleet kävijöitä ympäri Eurooppaa. Montreaux on suosittu käyntikohde ja sen yksi suurimmista nähtävyyksistä on järven rannalla sijaitseva keskiaikainen Chilloinin linna. Montreuxissa järjestettävät Jazz-festivaalit on yksi arvostetuimpia Jazz-tapahtumia, joka houkuttelee vuosittain Jazzin ystäviä ympäri maailman. Itä-Vaudin tunnettuja vapaa-ajan lomakeskuksia ovat Villars, Leysin, Les Diablerets ja sen jäätikkö. Muita kiinnostavia kaupunkeja ovat Vevey, joka on tunnettu Charlie Chaplinista, Nestlén pääkonttorista sekä suurista markkiniosta ja Aigle, joka on viiniviljelmien ympäröimä kaupunki ja siellä on keskiaikainen linna sekä Château d'Oex, joka on tunnettu kuumailmapalloilun paratiisi.


Vaud Jura



kuva: My Switzerland, Joyx-järvi


Jura Vaudoisin alue sijaitsee länsi-Sveitsissä, Ranskan rajalla ja Neuchâtelin kantonin eteläpuolella. Pohjois-Vaudissa sijaitseva Vaud Jura käsittää Joyx Valleyn alueen ja se on keskellä Sveitsin kelloteollisuuden synnyinaluetta. Alueen pääkaupunki Yverdon les Bains (noin 30 000 asukasta 2013) on tunettu turistien keskuudessa, Rooman aikaisista kuumista mineraalilähteistä ja siellä sijaisee maailman ainoa tieteen ja teknologian museo. Juran kauniit metsä-, laidun- ja vuorimaisemat houkuttelevat ulkoilemaan. Alueella on lukuisia merkittyjä patikointi-, pyöräily-, hiihto-, ja lumikenkäilyreittejä sekä laskettelukeskuksia. Alueen muita kaupunkeja ovat Orben ja Grandsonin keskiaikaiset kaupungit, pieni Romainmôtierin kylä, Sainte-Croix, joka on tunnettu soittorasioistaan, Les Rasses hiihtokeskus, Vallorben näyttävät luolat ja ruukki, Neuchâtel järven rannalla sijaitseva Yvonandin kaupunki.


La Broye





Sijaitsee Vaudin koillisosassa, puolivälissä Lausannea ja Berniä, Fribourgin ja Neuchâtel kantonien välissä. La Broye on 68 km pitkä joki, joka jakaa La Broyen  alueen Vaudin (Broye Vully) ja Neuchâtel (Fribourg Broye) kantonien kesken. Broye Vullyn alue kuuluu Vaudin kantoniin ja sen pääkaupunki on Payerne (noin 9300 asukasta 2013). Alueen pääelinkeinoja ovat konepaja- ja elintarviketeollisuus sekä ilmailu. Néstlen Nespresso sekä Henniez, joka on yksi Euroopan suurimmista vedenpullottajista sijaitsevat täällä. Payernen alueella on ilmailuteollisuuden tutkimus- ja osaamiskeskus, joka tarjoaa lentokoneiden huoltoa ja lentäjien koulutusta. La Broyen merkittäviä kaupunkeja ovat Oron,  Rooman ajan kaupungit Moudon ja Avenches.  


Länsi-Vaud



Morges, la Grand Rue kävelykatu vanhassa kaupungissa


Sijaitsee Geneve-järven rannalla, Geneven ja Lausannen välissä, alueella asuu noin 150 000 asukasta (2013). Länsi-Vaudin pääkaupunki on Nyon (noin 19 000 asukasta 2013). Länsi-Vaudin kaupungeista on noin 15-30 minuutin ajomatka Geneven lentokentälle ja lentokentän läheisyyden vuoksi, länsi-Vaudissa on lukuisia kansainvälisiä yrityksiä, kouluja ja järjestöjä (WWF, UEFA, FIBA). Alueella on monia lääkealan yrityksiä sekä monien monikansallisten yritysten pääkonttorit sijaitsevat täällä, mm. Cisco, Honeywell, ja Nissan international. Länsi-Vaud työllistää useita ihmisiä rajan toiselta puolelta Ranskasta, jotka käyvät päivittäin täällä työssä. Alueen suuria kaupunkeja ovat Nyon, Rolle, Gland ja Morges. 


Kuuluisisa Vaudilaisia 



Kuva: Vaud.ch


Voltaire, Napoleon III, Igor Stravinsky, Ernest Hemingway, Audrey Hepburn, Coco Chanel, Charlie Chaplin, Freddie Mercury, Phil Collins, David Bowie, Alain Prost, Jean Alesi, Michael Schumacher, Paloma Picasso.


Yleiset vapaapäivät ja juhlapäivät Vaudissa





1.1 Uuden vuoden päivä
2.1 Herttua Berchtold V. Zähringenin päivä, (Bernin perustaja)
pitkäperjantai (3.4.2015)
pääsiäismaanantai (6.4.2015)
1.5 työväenpäivä
toukokuun 2. sunnuntai äitienpäivä (10.5.2015), ei yleinen vapaapäivä
helluntai 40 päivää pääsiäisestä (14.5.2015)
maanantai 50 päivää pääsiäisestä, pääaiäisajan loppu (25.5.2015)
kesäkuun 1. sunnuntai isänpäivä (7.6.2015), ei yleinen vapaapäivä
1.8 Sveitsin kansallispäivä
syyskuun 3. sunnuntai, Sveitsin kansallinen paastopäivä (20.9.2015)
syyskuun 3. sunnuntain jälkeinen maanantai, (21.9.2015)
Bettagsmondag eli paastopäivä 
25.12 joulupäivä


Vaud numeroina





Pinta-ala: 
3212 km2, 4. suurin kantoni, noin 7,8 % koko Sveitsin pinta-alasta
9,3 % asutusta 
42,4 % maatalousaluetta
32,1 % metsää
12,1 % järviä (Geneve, Neuchâtel, Morat, Joux)
loput käyttämätöntä maata (järviä, jokia, jäätiköitä ym.)

Korkein kohta: Les Diablerets 3209 metriä
Matalin kohta: Geneve-järvi 372 metriä

Pääkaupunki: 
Lausanne, Sveitsin 5. suurin kaupunki, noin 132 788 asukasta (2013)

Kuntia: 375 
Alueet: 10
Pienin kunta: Rivaz, 32 hehtaaria
Suurin kunta: Château-d’Œx , 11 376 hehtaaria

Eniten asukkaita: Lausanne 132 788 asukasta (2013)
Vähiten asukkaita: Mauraz 52 asukasta (2013)

Asukasluku: 
noin 749 373 (2013) asukasta josta noin 32,4 % ulkomaalaisia (2013)
75 % väestöstä asuu kaupunkialueella

Politiikka:

Sveitsin parlamentti
Ylähuone 46 jäsentä, joista 2 jäsentä Vaudista 
Alahuone 200 jäsentä, joista 18 jäsentä Vaudista 

Vaudin valtuusto, Grand Conseil
Vastaa perustuslain toteutumisesta, sekä säätää ja asettaa kantonin lait 
Istuntokausi 5 vuotta, edelliset vaalit (2012)
Valtuustossa 150 jäsentä, valitaan vaaleilla
Valtuuston presidentti valitaan viideksi vuodeksi
Suurimmat puolueet: Liberal Radicals 47, Socialists 41, UDC 26 jäsentä

Kuntien yhteinen valtuusto, Conseil d’Etat
Edustaa ja toimeenpanee Grand Conseilin tekemät päätökset
Istuntokausi 5 vuotta, edelliset vaalit (2012)
Valtuustossa 7 jäsentä, jotka vastaavat omista osa-alueistaan, valitaan vaaleilla

Kunnan valtuusto
Hyväksyvät talousarvion ja valvovat kaupungien toimintaa
Jäsenten määrä noin 25-100 riippuen kunnan koosta ja asukasluvusta
Aasukkaat valitsevat Kunnan valtuuston jäsenet
Istuntokausi 5 vuotta

Kaupungin valtuusto
Jäsenten määrä noin 3-9 riippuen kaupungin koosta ja asukasluvusta
Valtuuston puheejohtajana toimii kunnanjohtaja eli syndic

Uskonto: 
katolilaiset 31,9 % / protestantit 26,9 % /ei rekisteröity 26,9 %

Verotus: 
Sveitsissä veroa maksetaan valtiolle, kantonille, kunnalle ja kirkolle
Täällä voit laskea oman veroprosenttisi: Sveitsin veroprosentti

Valtion vero: 
Kantonin vero: 
Kunnan vero: 

Työttömyys % Vaud 5,01 %


Lisätietoa Vaudin kantonista Canton de Vaud



Kuva, Wikimedia




2 kommenttia:

  1. Tämä onkin mielenkiintoinen kirjoitussarja Sveitsistä. Innolla jään odottamaan jatkoa. Hyvää syksyn jatkoa.
    t. fani

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, arvotaan ensi kuulle seuraava kantoni??? Muitakin juttutoiveita otetaan mielellään vastaan ;)
    Mukavaa joulunodotusta!

    Terkuin: Martta

    VastaaPoista

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.