sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Iltapäiväkahvit Kopparnäsin rantakalliolla




Lauantaina oli ihana aurinkoinen päivä ja halusin ehdottomasti päästä ulkoilemaan pitkän iltavuoroviikon jälkeen. Pakkasin kahvit ja leivät reppuun ja lähdin ajelemaan Inkoon suuntaan. Minua on jo pitkään houkutellut tuo Porkkalan vuokra-alue ja olen halunnut päästä tutustumaan siihen, tällä kertaa valitsin kohteeksi Koppanäsin virkistysalueen, sillä nimessä oli jotakin tuttua.

Perille oli helppo löytää ajoin 51 tietä ja Degerbyn kohdalla käännyin vasemmalle, jatkoin hiekkatietä ihan päätyyn asti. Matkan varrella oli muutamia parkkipaikkoja, mutta minä päätin katsoa kuinka pitkälle pääsen ja jätin auton viimeiselle parkkipaikalle. Otin repun ja lähdin rannan suuntaan, kiipesin pienen ylämäen ja sen yläpuolelta avautui aivan huikea maisema merelle! Olin tullut Rävberget näköalapaikalle, joka oli korkean kallion päällä. Aikani ihastelin maisemia, kunnes lähdin kävelemään varovasti alas rantakallioille.











Rantakivillä oli useita kalastajia ja kyselin eräältä mahdollisia patikointipolkuja, sillä en ollut niitä löytänyt alueen kartasta. Virkistysalueella ei ollut mitään merkittyjä reittejä, vaan metsässä kulki pieniä kalastajien polkuja. 

Lähdin kävelemään rantakiviä pitkin, kalastaja huuteli vielä perääni, että metsässä saattaa olla kyykäärmeitä ja hän oli nähnyt muutamia rantakäärmeitä. Jatkoin matkaa ja kävelin eteenpäin katse tiukasti maassa. Polut olivat todella kapeita ja olemattomia, olin hieman huolissani että saattaisin eksyä, joten palasin takaisin rantakallioille ja lähdin kulkemaan toiseen suuntaan, joka johti Berguddenin näköalapaikalle.









Lähdin kävelemään rantakiviä pitkin, kalastaja huuteli vielä perääni, että metsässä saattaa olla kyykäärmeitä ja hän oli nähnyt muutamia rantakäärmeitä. Jatkoin matkaa ja kävelin eteenpäin katse tiukasti maassa. Polut olivat todella kapeita ja olemattomia, olin hieman huolissani että saattaisin eksyä, joten palasin takaisin rantakallioille ja lähdin kulkemaan toiseen suuntaan, joka johti Berguddenin näköalapaikalle. 



















Tuuli vihmosi rannan tuntumassa, etsin itselleni suojaisan paikan missä nautin maisemista ja kahveista, samalla seurasin joutsenien puuhia. Olin toivonut että löytäisin joitakin merkkejä tuosta Neuvostoliiton vuokra-ajalta, mutta valitettavasti en niitä nähnyt, ellei mutterin näköiset betonimöhkäleet sitten olleet vanhoja bunkkereita.


Kopparnäs




Kopparnäs on yksi Uudenmaan virkistysalueyhdistyksenulkoilualueista ja se sijaitsee Degerbyssä Inkoossa. Alue on avoin kaikille, siellä voi ulkoilla, marjastaa ja sienestää tai vaikka käydä paistamassa makkarat. Meri- ja saarimaisemia voi ihailla Berguddenin rantakallioilta tai Rävenbergetin kalliolta.

Kopparnäs on ollut osa Porkkalan vuokra-aluetta, jonka Suomi joutui sodan jälkeen rauhanehtojen vuoksi vuokraamaan Neuvostoliitolle 50 vuodeksi aina vuoteen 1994 asti. Neuvostoliitto perusti sotilaallisen tukikohdan puolustamaan Leningradia Suomenlahden kapeimmalle kohdalle Porkkalannimen ja Viron Naissaaren välille. Vuokra-alue oli laaja, se käsitti suuren osan Kirkkonummea ja Degerbytä sekä osia Inkoosta, Siuntiosta ja Espoosta. Vuokra-alue evakuoitiin ja sen asukkaat joutivat siirtymään kodeistansa toisaalle.

Tilanne oli erikoinen, sillä Neuvostoliiton tukikohta sijaitsi vain kivenheiton päässä Helsingistä ja se oli täysin suljettu. Tukikohdassa oli yli 30 000 Neuvostoliittolaista ja sinne oli ulkopuoliselta pääsy kielletty. Neuvostoliitto kuitenkin luovutti yllättäin alueen Suomelle vuonna 1955 ja vetivät joukkonsa pois Porkkalan alueelta.

Porkkalan alue oli vuokrakauden aikana rapistunut huonoon kuntoon vuosien 1944-1956 aikana. Kopparnäsin aluetta oli käytetty tykistö ja maalialueena, alueen rakennuksista oli jäljellä vain kivjalat ja maasto oli palanut lähes kokonaan.


Kopparnäsin alueelle suunniteltiin myöhemmin ydinvoimalaa 1970-luvulla, mutta alueen asukkaat nousivat vastustamaan hanketta ja se kariutui. Nykyään alue on Uudenmaan virkistysyhdistyksen omistuksessa.



Kartta: Uudenmaan virkistysyhdistys


16 kommenttia:

  1. Ihania keväisiä kuvia! Kyllä Suomessa on monta mielenkiintoista paikkaa, jonka historia ei välttämättä ole suuren yleisön tiedossa. Mukava että näitä nostetaan esiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virpi! Tuon mielenkiintoisen historian vuoksi alue kiinnostaa enemmän ja tarkoituksena olisi käydä tutustumassa myös lähialueisiin.

      Poista
  2. Joitakin vuosia sitten kun tuli asuttua Kirkkonummella, tuli useasti käytyä Kopparnäsin kallioilla. Ja nyt juttusi myötä tuli hirveä ikävä sinne... Ihana paikka, varsinkin lämpiminä kesäiltoina, kun kallio luovuttaa lämpöä takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän todella tuon tunteen, kun kuvat tuovat mukanaan haikeutta ja ikävää... Kallio oli kieltämättä erikoinen, oli tuulinen sää kun olin siellä, joten kesällä tuolla on varmasti ihan mahtavaa! Sun täytyy nyt ottaa Koppernäsin visiitti kesäohjemistoon ;)

      Poista
  3. Onpa tuolla ihanan näköistä. Itseäni himottaisi tutustua paremmin tuohon Porkkalan alueeseen, autottomana vain aina mietityttää onnistuuko. Pääsisiköhän sinne jotenkin julkisilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merenranta on mielestäni aina kaunis! Valitettavasti en tunne Porkkalan alueen julkisista liikennettä, mutta epäilen että kovin lähelle noita paikkoja ei pääse. Tuokin Kopparnäs oli päätieltä useiden kilometrien päässä, sinne pääsi pientä hiekkatietä pitkin. Pitäisi perustaa joku kimppakyyti ryhmä, jossa voisi kysellä ja tarjota kyytejä eri kohteisiin! ;)

      Poista
  4. Ihania rantakuvia ja kallioita. Ihan tässä alkoi kasvaa ikävä Suomen kevättä kun täällä se alkaa olla jo takana. Täytyy kyllä seuraavalla Suomen reissulla varata aikaa vähän kierrellä paikkoja.
    Hauskaa ensimmäistä Maita sullekin. Täällä Ranskassa on varmaan "maailman näyttävimmät vappumarssit" ja muutenkin on vähän levottomat ajat lakkoineen kaikkineen. Kovasti ovat dokumentein muistaneet vuotta 1968.
    fani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Fani! Minä se taas haikailen sinne ihailemaan kevättä, Facebook jaksaa muistuttaa minua milloin Magnoliat ja kirsikkapuut ovat olleet kukassa sekä Morgesin tulppaaneista ja keltaisista rypsipelloista. Toisaalta muistan kuinka aiemmin ihastelin samoin tavoin kuin sinä, upeita suomalaisia maisemia... Ehdottomasti ensi reissulla Suomen luontoon!

      Poista
  5. Kevätaurinko saa ihmiset ulos ja luontoon, aivan mahtavaa seurata kevään merkkejä tähän aikaan vuodesta. Rantakalliot ovat upeat. Meri on niitä pitkään muovannut, vaikka väki rannoilla onkin vaihtunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa kommentista! Pikkuhiljaa alkaa helpottaa ja talven jälkeen, kevät saa todella ihmeitä aikaan. Ihanaa kun vielä ei paikat ole ihan turvoksissa, vaan saa rauhassa ulkoilla!

      Poista
  6. Olet kyllä löytänyt upeita maisemia! :) Näköjään ei tarvi aina lähteä merta edemmäs kalaan, jotta löytää jotain uutta ja kaunista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sisko! Juuri näin, lähistöltä löytyy todella paljon upeita paikkoja! Ikävä kyllä välillä tuntuu että niitä saa oikein kaivamalla kaivaa, jos mielii jotakin löytää!

      Poista
  7. Tämä tuli tarpeeseen! Olemme nimittäin siipan kanssa monesti olleet aikeissa lähteä moottoripyörällä retkellä Kopparnäsiin, mutta on mietityttänyt kuinka lähelle rantaa pyörällä pääsee. Mopolla liikkuessa kun tuota kampetta on päällä liiankin kanssa eikä niissä vermeissä kovin pitkiä matkoja patikoida. Näyttäisi siis siltä, että reissu on meillekin mahdollinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyörällä pääsee ihan lähelle! Kunnon kengät mukaan rantakalliot voi olla liukkaita!

      Poista
  8. Voi miten ihana kevätpäivä! Tuonnekaan ei varmaan pääse julkisilla millään? Tuon ensi kesänä ulkomaalaisia kavereita Suomeen ja jos sää sallii, teemme luontoretken jonnekin. Julkisilla ei vaan tahdo päästä moneen paikkaan, taidamme siis mennä Nuuksioon (jossa on kyllä varmasti muitakin, vaikka toiveissa olisi näyttää kavereille nimenomaan hiljaista Suomen luontoa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä pääse julkisilla! Tässä olisi kyllä kehittämisen paikka, kyliltä vaikka muutama bussivuoro päivässä viikonloppuna! Tämän vuoksi tämä oli ehkä rauhallinen paikka! Samaten harmittelen kun on niin monia mielenkiintoisia ulkoilusaaria, mutta niihin ei pääse kuin omalla veneellä...

      Poista