maanantai 19. joulukuuta 2016

S Satumainen kuva





S = Santorini



Esitekuva Santorinista



Tämä kuva on tuttu monesta matkaoppaasta ja se on jäänyt mieleeni, tuo tuliperäinen saari ja valkoiset talot edustavat Kreikkaa parhaimmillaan. Työkaverini lähti aikanaan Santoriniin lomalle, tuolloin en tiennyt koko saaren olemassaolosta mitään ja kun hän loman jälkeen palasi upeiden lomakuvien kanssa, olin aivan myyty. Tuosta lähtien tuo kuva Santorinissa sijaitsevasta Oian kaupungista on kummitellut mielessäni, illalla auringonlaskun aikaan turistit saapuvat ihailemaan tuota maisemaa. Näen jo silmissäni pikku tavernat, keikkuvat pöydät, joissa ruudulliset pöytäliinat ja kuinka kulkukissat juoksevat nappaamaan pöydästä putoavaa herkkupalaa.

Siitä onkin pitkä aika kun olen ollut viimeksi Kreikassa lomailemassa!



Santorini


Santorinin saari, keskellä tulivuoren purkauksen jälkeinen kadera



Santorini kuuluu Kykladien saariryhmään joita on yhteensä 140, mutta vain 24 saarella on asutusta. Saaren nykyinen muoto on peruja 1600-luvulla tapahtuneesta tulivuorenpurkauksesta, saaren keskiosa romahti mereen ja keskelle muodostui purkauksen myötä kaldera, joka täyttyi vedellä ja sen keskelle muodostui kaksi saarta Pálaia Kamén (vanha palanut) ja Nea Kamén (uusi palanut). Saaren pääkaupunki Fira ja suosittu Oia sijaitsevat korkealla kaderan reunalla ja sieltä on upeat näkymät kaderalle. Pikkuruinen saari on leveimmillään noin 6 km ja pisimmillään noin 25 km, saaressa on noin 15 000 vakituista asukasta.

Tulivuoriperäisen saaren rannat ovat mustaa laavaperäistä hiekkaa ja vaihtelevan maastonsa vuoksi saari sopii hyvin patikointiin. Santorinin nähtävyyksiä ovat tulivuoren alle hautautunut muinainen minolaiskaupunki, kuumat lähteet sekä noin 360 kirkkoa ja kappelia.  Saarella on ratsastusmahdollisuus ja siellä valmistetaan Santorinin viiniä, joten tämähän olisi aivan täydellinen kohde meikäläiselle!



Skópelos


Kappeli kuuluisa Mamma Mia-elokuvasta


Ässällä alkaa myös toinen mielenkiintoinen Kreikan saari Skópelos, joka on tunnetaan parhaitaen Mamma Mia elokuvasta. Saaren suosituin nähtävyys on tietenkin Ágios Ioánnis Kastrin kirkko, joka tomi elokuvassa vihkikirkkona. Saarella on viiniviljelmiä, heldelmä- ja oliivipuita sekä pinjapuiden täyttämiä vuoria sekä useita hiekkarantoja. Saarella on käyty useita taisteluita ja merirosvot pitivät sitä pitkään tukikohtana,  saaressa on noin 5000 asukasta. Pääkaupunki ja satama sijaitsevat rantakallioiden välissä ja matalat valkoiset talot nousevat rinnettä pitkin ylös ja jatkuvat aina Perarithos linnan raunioille, josta on upeat näkymät.

Kaikki kuvat Wikipedia, ellei toisin mainita.


Mikä on sinun matkahaave S-kirjaimella?



Avaa tämän päivän luukut myös aikaisemmilta vuosilta:


  


Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.