lauantai 3. joulukuuta 2016

C kohde on Clooneyn ja muiden julkkisten kesämökkipaikka






C = Comojärvi






George Clooney, siinähän on jo kerrakseen syytä vierailla Comojärvellä, joka on myös monen muun julkkiksen suosima lomakohde. Minun lisäksi moni muukin on tainnut innostua Clooneystä, sillä fanit ryntäsivät Comojärvelle ja herra taitaa nykyään lomailla jossain toisaalla.


Comon kaupunki


Näinhän siinä kävi jo kolmannessa luukussa tulee vastaan ensimmäinen Italia kohde, jos joku ei vielä tiedä niin olen suuri Italia fani ja tuosta maasta löytyy useita kohteita jotka kiinnostavat. Comojärvestä kuulin ensimmäisen kerran vasta täällä Sveitsissä asuessa, vaikka järvi onkin Italian 3. Suurin. Moni tuttava on siellä käynyt ja ovat kehuneet sitä paljon eikä ihme sillä onhan nuo maisemat kuin suoraan postikortista. Comojärvellä haluaisin ihan ehdottomasti tehdä järviristeilyn, tutustua järven rannalla sijaitseviin ihaniin pikku kyliin, käydä patikoimassa sekä vierailla jossain upeassa huvilassa ja bongailla julkkiksia sekä tutkailla elokuvien kuvauspaikkoja. Sijaintinsa puolesta Como on loistava sillä lähellä Sveitsin puolella sijaitsee Lugano, jossa olen halunnut pitkään käydä sekä Milanoon on myös lyhyt matka ja siellä upean kaupungin lisäksi houkuttelee tietenkin Outlet-myymälät.

Lisää Comojärvestä: Visit Como


Mä niin näen jo itseni ajelevan Fiatilla tuota järveä ympäri!




Como


Bellaggio





Comojärvellä kiinnostaa





  • Järviristeily
  • Upeat villat: Villa Melzi d'Eril, Bellagio, Villa Carlotta, Tremezzo, Villa Balbianello, Lenno
  • Patikointi
  • Päiväretki Luganoon
  • Päiväretki Milanoon ja Outlet-shoppailu


Kuvat Wikipediasta, mikäli ei toisin mainita





Mikä on sinun matkahaave C-kirjaimella?



Avaa tämän päivän luukut myös aikaisemmilta vuosilta:


3. luukku: Joulupukki
3. Missäköhän mahtaa joulupöydässä olla tarjolla rakkauden leipää?




Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.