maanantai 2. toukokuuta 2016

Huhtikuu hurahti hurjaa vauhtia





Vitsi mitä vauhtia aika kuluu, nyt ollaan jo toukokuussa ja sehän tarkoittaa sitä, että koulut loppuu ja lomat alkaa pian. No onko mitään suunniteltu? No eipä tietenkään, ehtiihän sitä vielä…



Furniculair Bernin läheiselle Gurten-vuorelle

Alkukuusta käytiin Bernissä passinhakureissulla ja tällä kertaa keskustan sijaan käytiin läheisellä Gurtenin-vuorella katsomassa upeita maisemia ja näköaloja Berniin. Kevät on jo pitkällä, sillä bongasin Gurtenilla ensimmäiset valkovuokotkin. Gurtenista voit lukea lisää täältä



Murtenin upea keskiaikainen kaupunki

Kotimatkalla pysähdyttiin Murtenin vanhassa keskiaikaisessa kaupungissa joka oli todella upea, se muistutti kovasti Berniä, rakennukset, kellot sekä kaupat, jotka sijaitsivat kivijalassa katetulla käytävällä. Vanha kaupunki sijaitsi korkealla muurien sisäpuolella, Murten-järven rannalla, sen linnoitus näytti upealta koko komeudessaan. Lisää Murtenista voit lukea täältä.


Lousannen eli nykyisen Lausannen rauniot Rooman Ajalta

Huomasin että Lausannessa vietetään kanssa ”museopäivää”, mutta kuukauden ensimmäisenä lauantaina, kävin tuolloin tutustumassa Lausannen Rooman Ajan museoon. Museo sijaitsee Vidyn kaupunginosassa, rannan tuntumassa ja sen lähistöllä on upeat Rooman Ajan rauniot. Olen aikaisemmin kävellyt niiden ohi, mutta tällä kertaa tutustuin niihin paremmin, sillä olin nähnyt museossa pienoismallin entisestä forumista. Lisää museosta ja Lausannen Rooman ajan raunioista voit lukea täältä


St Sulpice on tunnettu upeasta kirkostaan 

Tuo kuukauden ensimmäinen lauantai oli todella kaunis aurinkoinen päivä, joten museovierailun ja raunioiden jälkeen kävin vielä kävelemässä Lausannen upealla rantatiellä, kävelin rantaa pitkin aina läheiseen St Sulpicen kaupunkiin. Reitti oli todella upea ja matkan varrella sain ihailla upeita rakennuksia, pihoja ja puistoja, reittiosuus on osa Pyhän Jaakobin-vaellusreittiä, siitä teen pian oman postauksen. 



Nyonin upea keskiaikainen linna

Museosunnuntaina kävin ihanassa Nyonin linnassa, jossa sijaitsee posliinimuseo. Viime kuukauden Nyonin kaupunkikierroksella kuulin että linna on ollut vielä 1900-luvun puolivälissä vankila jossa vangit ovat vilkuttaneet linnan yläikkunoista turisteille. Kellojen siirto sotki taas kerran aikatauluni, sillä osa kelloista oli vielä talviajassa ja jälleen kerran museo oli menossa kiinni, juuri kuin pääsin vasta vauhtiin. Ehdin kuitenkin tutustua linnan kahteen ensimmäiseen kerrokseen, mutta valitettavasti juuri tuon vankilaosion jouduin kiertämään nopeasti. Nyonin linnasta olen tekemässä postausta, joka samalla aloittaa postaussarjan Vaudin kantonin linnoista. 



Puutarhahommia, vihdoin pysyy välineet tallessa ja helposti saatavilla

Kevät on jo pitkällä ja vihdoin pääsin istutushommiin, pitkästä aikaa ajattelin kokeilla taimien kasvatusta itse, sillä syksyn ale-myynneistä ostin muutamalla rahalla Ikeasta valmiit yrtti ja vihannesten viljelypaketit. Voi sitä riemua kun sai seurata taas taimien kasvua. Innostuin tuttavani hyötypuutarhasta niin paljon että ajattelin tänä vuonna kokeilla pelkkien yrttien lisäksi laittaa myös muita vihanneksia. Viime syksynä dyykkasin kierrätyskeskuksesta isoja muovisia ruukkuja ja nyt hain sieltä hylly materiaalia, joista papi nikkaroi ruukuille hyllykön. Nyt vaan hoivailemaan istutuksia ja odottelemaan ”hyötytarhan” satoa.



Näkymä Geneve-järvelle St Cerguesta, Balade a Beatrix patikointireitin varrtelta 

Patikoimassa Satignyn metsissä

Alkukuusta avasin patikointikauden ja kävin kävelemässä St Cerguessa, Balade a Beatrix-reitin, joka on ollut pitkään toiveissa, mutta sen aloituskohta on ollut hukassa. Reitti kesti noin tunnin ja loppupuolella oli aivan upeat näköalat Geneve-järvelle ja Alpeille. Tuntuu että näitä näköalapaikkoja on joka puolella, mutta ei noihin maisemiin kyllästy, vaan aion kahlata nuo kaikki paikat läpi. Täällä kuvia ja tarina Balade a Beatrix-reitin taustasta. 



Upeat kirsikkapuut Divonnessa

Divonnen kaunis tekojärvi 

Eräänä iltana lähdin iltakävelylle Ranskan puolelle Divonneen ja näin jotain niin uskomattoman kaunista, mitä en ole eläessäni nähnyt! Halusin kokeilla uutta reittiä, joka kulkee Divonne-järven lähistöllä, parkkeerasin auton tällä kertaa laukkaradan sijaan järven toiselle puolelle ja suu loksahti auki, kun näin nuo upeat vaaleanpunaiset kirsikkapuut. Parkkipaikan vieressä oli useita kirsikkapuita ja tuolla hetkellä ne olivat upeasti kukassa, en voinut kuin ihailla. Yksi haaveeni on ollut mennä Japaniin, kirsikkapuiden kukkimisen aikaan, mutta taisin löytää oman Japanin tuolta Divonnesta. Divonne on muutenkin kaunis paikka ja järven ympäristössä voi tehdä kivan kävelylenkin, se on suosittu lenkkeilijöiden keskuudessa. 



Via Jacobi aloituspiste Ranskan ja Sveitsin rajalla, Geneven tuntumassa


Patikointi teemalla jatketaan, vuoden alussa aloin ihmettelemään patikointireittien numeroita ja jäin miettimään mikälainen mahtaa olla lähistöllämme sijaitseva reitti numero 4. Selvitellessäni asiaa yllätyin iloisesti, sillä tuo reitti on Sveitsin läpi kulkeva Via Jakob eli Pyhän Jaakobin pyhiinvaellusreitti, joka yhdistyy Espanjan tunnettuun Santiago de Compostela-reittiin. Tuon ilouutisen jälkeen päätin että aion kulkea tuota reittiä pikkuhiljaa Ranskan rajalta Geneveen ja jatkaa Lausannen suuntaan, ikään kuin olisin paluumatkalla Espanjasta. Aina silloin tällöin olen toteuttanut joitain pienempiä pätkiä ja pitkään on houkuttanut aloittaa tuo reitti Genevestä. Nyt kun patikointikärpänen on taas iskenyt ja kelit ovat paremmat, niin lähdin eräänä kauniina sunnuntaina etsimään tuota rajanylityspaikkaa ja kävelin sieltä Geneven keskustaan asti. Lue lisää reitistä täältä



Château de Prangins
Tässä kuussa vierailin Pranginsin linnassa, joka on pitkään ollut toivelistallani, museo on yksi Sveitsin kansallismuseoista ja sen pysyvässä näyttelyssä ja museossa pääsee tutustumaan tämän alueen elämään 1700-1800 luvulla sekä Sveitsin historiaan. Linnan edustalla sijaitsee upea keittiöpuutarha ja museon kahvila oli oikein viihtyisä. Pranginsin linnasta on myöhemmin tulossa oma postaus. Tyttärellä oli peli Veveyssä ja minun oli tarkoitus käydä samalla reissulla, juuri avatussa Charlie Chaplinin museossa, mutta koska saavuimme fudiskentälle hieman pidemmän kaavan kautta, niin päätin jättää museokäynnin suosiolla toiseen kertaan. 


Kaunis Vevey ja St Martinin kirkko

Chaplinin museon sijaan kiertelin ympäri kaunista Veveytä, sen vanhaa kaupunkia ja kävelin rantakatua pitkin ja nauttien järvi- ja Alppimaisemista, kunnes eteeni tuli linna. Linna oli nimeltään La Tour de Peliz ja siellä sijaitsi Sveitsin lelumuseo, huomasin että linnan torni oli auki ja sinne pääsi kiipeämään. Torniin johti inhottavat rautaritiläportaat, mutta kiipesin kuitenkin ylös vaikka tuuli oli melkoinen. Saman päivän aikana tuli aivan sattumalta bongattua kaksi linnaa! Niistä lisää myöhemmin. 



Audrey Hepburn päivä Morgesissa

Morgesin kauniit tulppaanit Independent-puistossa

Koulun vanhempien kanssa teimme tässä kuussa retken Morgesiin ihailemaan tulppaaneita sekä vierailimme Audrey Hepburnin museossa. Audrey asui pitkään Sveitsissä ja hänet on haudattu Morgesin lähelle Tolochenazin kylään. Tästä reissusta myös lisää myöhemmin. 



Taas on se aika vuodesta kun simat on muhimassa

Wappu Madridissa

Tänä vuonna vietin hieman erilaisen vapun ja lähdin tyttöporukassa Madridiin viikonloppureissulle. Madrid on entinen kotikaupunkini, se on minulle hyvin rakas paikka ja sinne liittyy monia ihania muistoja, otin pienen varaslähdön ja matkustin sinne jo päivää ennen muuta ryhmää. Tässä kuussa on siis tiedossa paljon Madrid-aiheisia postauksia… 

Tässä kuussa on pari pidempää viikonloppua, mutta saas nähdä ehtiikö sitä tehdä päiväretkiä ollenkaan, kun aika taitaa mennä valmistumisjuhlien järjestelyissä…



Se on huhtikuu! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.