sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Lausannen museopäivä on lauantai






Jokin aika sitten kirjoitin postauksen ”Kuukauden ensimmäinen sunnuntai on museopäivä Genevessä", tekstissä viitataan siihen, kuinka moniin Geneven museoihin on tuolloin vapaa pääsy. Vastaavasti Lausannessa samanlaista museopäivää vietetään kuukauden ensimmäisenä lauantaina ja tuolloin kantonin sekä kaupungin museoihin on vapaa pääsy. Käytin tässä kuussa hyväkseni tuon Lausannen ilmaisen museolauantain ja vierailin Vidyn kaupunginosassa sijaitsevassa Rooman Ajan museossa sekä kävin katsomassa lähistöllä sijaitsevia Rooman Ajan raunioita. 


Itse museo oli minulle pienoinen pettymys Nyonin vastaavan museon jälkeen. Lausannen museo oli paljon pienempi ja siellä oli vähemmän esineistöä nähtävillä. Alemmassa kerroksessa oli nähtävissä jonkin verran vanhoja raunioita sekä pieni näyttelytila, jossa oli meneillään joku vaihtuva näyttely. Yläkerrassa oli museon perusnäyttely ja vanhojen esineiden lisäksi siellä oli Lousannen eli Lausannen vanhan forumin pienoismalli. Forum oli osa entisen kaupungin keskustaa ja sen rauniot sijaitsevat kävelymatkan päässä museosta.



Musee Romain 1. kerros, rauniot kuuluvat Domukseen entiseen asuintaloon

Musée Romain

Musee Romain, Reliefejä

Pienoismalli Rooman ajan raunioista


Museovierailun jälkeen lähdin katosomaan raunioita, paikka oli minulle tuttu, sillä olemme olleet alueen vieressä useita kertoja katsomassa jalkapalloa ja kun asuimme Lausannessa, taisin kävellä alueen ohi muutaman kerran. Saavuin raunioalueelle ja yllätys yllätys sen läpi kulki tuttu patikointireitti nro. 4 eli Pyhiinvaellusreitti Via Jakobi. Niin hassulta kuin se kullostaa, niin nämä upeat Rooman Ajan rauniot sijaitsevat keskeisellä alueella suositun urheilukeskittymän vieressä ja aivan moottoritien alapuolella. Raunioille on vapaa pääsy ja nuo historiallisesti arvokkaat rauniot sijaitsevat avoimella alueella ja niihin on pääsy ympäri vuorokauden. 



Rooman ajan rauniot 

Pyhän Jaakobin pyhiinvaellusreitti kulkee raunioiden läpi

Pienoismalli kuvattu Geneve-järven suunnalta, Basilika ja Pyhäkkö 

Rauniot kuvattu museon suunnalta

Pojilla upeat puitteet harrastaa parcouria


Alueella oli yllättävän paljon vanhoja raunioita ja ilokseni huomasin että sinne oli pystytetty useita info-pisteitä. Kiertelin raunioita rauhassa ja hahmottelin niitä, museossa näkemääni pienoismalliin. Alueella on siis ollut vanha Lausannen kaupunki, ennen kuin se siirrettiin nykyiselle paikalleen, korkeiden kukkuloiden päälle suojaan hyökkäyksiltä. En ollut aikaisemmin huomannut, mutta alueella todella oli ”joki”, joka on aikaisemmin ollut Geneve-järven rantaviivaa. Huikea juttu, että nämä rakennelmat ovat säilyneet tuhansien vuosien ajan. Vanhaa karttaa katsoessa huomaa, että säilyneet rauniot ovat vain murto-osa alkuperäisestä Lousannen kaupungista. Raunioilla oli jonkin verran porukkaa käyskentelemässä, istuksimassa, lenkkeilijöitä sekä siellä pidettiin valokuvaussessiota ja nuoret pojat harrastivat parcouria raunioilla. Päivä oli niin upea, että päätin vielä seurata Pyhän Jaakobin pyhiinvaellusreittiä ja lähdin kävelemään Lausannesta St Sulpicen suuntaan, siihen palaan myöhemmin erillisessä postauksessa.



Lausanne historia



Raunioalueen kartta kuvattu moottoritien suunnalta, Geneve-järvelle 


Vidyn alueella on ollut asutusta jo kelttien aikaan ja kun roomalaiset tulivat, he rakensivat sinne sotilastukikohdan ja nimesivät sen Lousanneksi. He tekivät leirinsä Geneve-järven rannan tuntumaan, joka oli sopiva pysähdyspaikka heidän matkatessa Italiasta Galliaan. Lousannessa asui noin 1500-2000 asukasta, pääosin kauppiaita, kalastajia ja käsityöläisiä. Lousanne on tyypillinen pieni Rooman aikakauden kaupunki, joka on rakennettu ruutukaavaan ja siellä on pylväiden ympäröimät tiet, yleensä kaupungeissa on pyhäkkö, temppeli, forum, teatteri ja käsityöläisten kortteli. Kaupunki oli tärkeä kauppapaikka Rooman Aikaan, sillä sieltä oli hyvät yhteydet kuljettaa tavaroita Rhône ja Rein-jokien kautta ja hyvät kulkuyhteydet muihin Rooman Ajan kaupunkeihin Villenueveen, Nyoniin ja Geneveen. Vuosisatoja myöhemmin noin 400 jaa. asukkaat pakenivat sisämaahan Alemannien hyökkäyksiä ja perustivat korkeille kukkuloille Lausannen vanhan kaupungin. Vidyn kaupunginosa sijaitsee Geneve-järven rannalla Ouchyn länsipuolella ja lähellä moottoritietä, se toimii Lausannen sisäänkäyntinä Geneven suunnalta.



Rooman Ajan rauniot



Genevejärveä kutsuttiin nimellä ”Lacus Lemannus” joka tarkoittaa ”järvi järvi” ja sen rannan tuntumassa sijaitsevat nuo Lousannen kaupungin vanhat Rooman Ajan rauniot.



Musee Romain, raunioalueen pienoismalli

Basilikan rauniot



Domus



Musée Romain sijaitsee alkuperäisen Domuksen paikalla, joka oli Välimeren tyyliin rakennettu suuri ylellinen asuinrakennus. Rikkaat asukkaat olivat omineet roomalaisia elintapoja ja ylellisyydestä kertoo seinämaalaukset. Suuri osa museon esineistöstä on löytynyt Domuksen alueelta, astioita, ruukkuja, työkaluja, rahoja sekä muita käyttötavaroita.



Domuksen raunioita Musée Romainin edustalla



Temppeli



Keskellä pääkatua sijaitsi temppeli, joka kuului oleellisena osana Rooman valtakuntaan ja sen kulttuuria. Temppelin läheisyydestä on löydetty palasia kivisistä reliefeistä, jotka esittävät jumalien ja jättiläisten taistelua, näitä hahmoja pidetään Roomalaisten vallan ja voiman symboleina. Temppelin ulkonäkö erosi tyypillistä Roomalaisten temppelistä, sillä siinä ei ollut pilareita.



Temppeli sijaitsi kulmassa Basilikaa vastapäätä


Temppelin raunioita, ylhäällä Geneve-Lausanne moottoritie


Basilika



Järven puoleisella reunustalla sijaitsee Basilica, joka on Lousannen suurin rakennus 71 m pitkä ja 18,6 m leveä. Rakennuksessa toimi kaupungin sekä oikeuden ja järjestyksen neuvostot, sekä siellä sijaitsi kaupan keskus. Päärakennus on rakennettu noin 40 jaa ja rakennuksen muut osat ovat lisätty myöhemmin.


Basilika, Geneve-järven rannalla


Basilikan raunioita

Basilikan raunioita




Pyhäkkö


Basilikaan liitetty pyhäkkö koostuu kolmesta pienestä kappelista, joissa on ilmeisemmin ollut jumalten patsaita. Vanhoista kirjoituksista on selvinnyt että, pyhäkössä on ollut Neptunen, Herculeksen ja Mercuryn patsaat, joita on palvottu merenkäynnin, matkaajien ja kaupan käynnin suojelijoina.



Pyhäkkö Basilikan vieressä


Pyhäkkö

        

Vanha joki



Basilikan eteen on rakennettu seinämä vahvistamaan rantaviivaa sekä ramppi veneille. Joen yhteyteen on rakennettu tekojärvi, joka kuvaa missä Geneve-järven rantaviiva oli Rooman Aikaan. Varsinainen kauppasatama sijaitsi kauempana Basilikan länsipuolella.



Lousanne kuvattu Geneve-järven suunnalta, edessä Basilika 


Rauniot kuvattu Geneve-järveltä, Vanha joki kuvaa järven rantaviiviivaa



Musée romain de Lausanne-Vidy*



Musee Romain on rakennettu vanhan Domuksen raunioille 


Museo kertoo antiikin ajasta kun ensimmäiset asukkaat asuttivat Lausannea, jota tuolloin kutsuttiin Lousannaksi. Lausannen sijainti oli hyvä vesiteiden ja tien vieressä, tuolloin alueella asui noin 1500-2000 asukasta. Museossa kerrotaan kalastajien, käsityöläisten ja kauppiaiden arjesta noin 1000 eKr. – 400 jKr. Kuinka alueen asukkaat sopeutuivat uuteen kieleen (latina), kirjoittamiseen, uuteen teknologiaan (muuraus, laatat, lasiruudut), uusiin ruokiin (oliiviöljy, merikalat) sekä rahaan ja Rooman valtakunnan markkinoihin. Museolta lähtee arkeologinen kävelyreitti. Museoon on vapaa pääsy kuukauden 1. Lauantaina!

Sijainti: Chemin du Bois-de-Vaux 24
Avoinna: Ma suljettu / ti-su 11.00-18.00
Sisäänpääsy: Aikuiset 8,- / alennettu hinta 5,- / lapset alle 16 , opiskelijat ja työttömät vapaa pääsy / kk 1. lauantai vapaa pääsy


Lisätietoja: www.lausanne.ch/mrv



Lue lisää:



21 kommenttia:

  1. Hah :D Onpa tosiaan hassu sijainti raunioilla - tai siis hassua, että raunioiden läheisyyteen on rakennettu niin paljon. Mutta pienoismalli on kyllä aika kätevä. Auttaa hyvin hahmottamaan isompaakin aluetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monissa paikoissa tälläiset rauniot ovat todella suljetulla alueella, mutta ei Sveitsissä :) Vaikka muutaman sadan metrin päässä on Camping-alue...

      Poista
  2. Tässähän tuli aimo annos historiaa. :) Minusta on hienoa, ja samalla siis aika uskomatonta, että noita raunioita kertomasi mukaan pääsee katsomaan kuka vain ja milloin vain - luulisi, että ne olisi jotenkin suojattu, tai edes yöaikaan pääsy kielletty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä luotetaan ihmisiin monissa paikoissa löytyy esim. kukkien itsepoimintapaikkoja tai jopa joiltakin viinitiloilta löytyy jääkaappi, mistä voit ostaa viinin ja jättää maksun rasiaan. :)

      Poista
  3. Mielenkiintoisen tuntuinen museo :) Mulla jäi harmiksi Lausanne välistä Genevessä käydessäni. Kaikki tuollaiset vanhat rauniot ovat todella mielenkiintoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lausanne vanhana kotikaupunkina on ihan ehdoton suosikkini :) Viime aikoina olen käynyt todella monessa kaupungissa missä on näitä Rooman Aikakauden jäännöksiä, niin täällä Sveitsissä kuin Italiassakin. Täytyy varmaan lukea aiheesta enemmän ;)

      Poista
  4. Ehkä tuolla museopäiväkään ei tarkota hillittömiä ruuhkia. Madridissa joskus jonotettiin sairaan pitkään Pradoon kun satuimme kohdalle ilmaispäivänä - eikä matkasuunnitelmassa ollut joustoa. Mieluummin meille olisi käynyt maksullinen vierailu vähemmällä porukalla :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei tämä todellakaan pysty kilpailemaan Pradon kanssa, sinne kun tuntuu olevan aina jonoa! Täällä meillä päin museot ovat suhteellisen pieniä, eikä täältä löydy mitään suurta vetovoimaista museota. Suhteellisen rauhassa saa vierailla, ehkä Olympiamuseoon voisi olla tunkua.

      Poista
  5. Mielenkiintoinen postaus! Vaikka historiaan olen sen verran perehtynyt, että tiedän Rooman valtakunnan levyttäytyneen aikanaan kovin laajalti, niin en silti ensimmäisenä noilta kulmilta olisi odottanut löytyvään mitään aiheeseen liittyvää. Jos joskus olen tuolla suunnalla, niin kävisin varmasti tutustumassa noihin kohteisiin! Helmikuinen visiittini Roomaan sai mut innostumaan entisestään Rooman valtakunnasta ja vaikkakaan nuo rauniot nyt ei Rooman parhaaseen antiin ole verrattavissa, niin kiva huomata muualtakin niitä edelleen löytyvän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Noora. Olen kanssa hieman yllättynyt kuinka monesta paikasta täällä löytyy noita Rooman Ajan jäännöksiä, täytyisi varmaan lukea itse hieman enemmän tuosta aiheesta.

      Poista
  6. Olipa todella informatiivinen postaus tämä! En ole juuri tähän osaan historiaa ihan niin paneutunut, ja yleensä museoissa on todella hyviä kierroksia oppaiden kanssa, että pyrin ne ottamaan aina kun vaan mahdollista.

    Lausanne olisi ilmeisesti ei pelkästään tämän takia ihan mielenkiintoinen kohde käydä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omat tiedot ovat olleet kanssa hieman hataria tuosta Rooman Ajasta, mutta siitä on ollut kiva ottaa hieman selvää, kun olen sattumalta viimeaikoina vieraillut useassa paikassa, jotka liittyvät tuohon ajanjaksoon. Lausanne on kiva kaupunki, korkeuseroista huolimatta.

      Poista
  7. Oon kuullut paljon positiivista Lausannen kaupungista, etenkin maisemien ja kaupungin keskustan suhteen. Mielenkiintoista lukea myös näistä museoista ja historiasta, sillä nämä jäävät usein kaupunkipostauksissa kertomatta. Varmasti hyödyllinen ja informatiivinen juttu kaikille kaupunkiin suuntaaville :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lausanne on entinen kotikaupunki ja saatan olla hieman puolueellinen kun kehun sitä! Lausanne on suhteellisen pieni ja sieltä löytyy paljon tekemistä ja näkemistä, paljon ravintoloita, hyvät ostosmahdollisuudet sekä lähiseudulla useita mielenkiintoisia kohteita.

      Poista
  8. Lausenne kohteena kiinnostaisi minua ja varmasti näissäkin paikoissa tulisi käytyä. Sveitsin ainoa miinus on sen vakaa taloudellinen asema, mikä tarkoittaa kohtalaisen kalliita reissuja sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu että Suomesta ja Suomeen reittilennot ovat kalliita ihan mistä tahansa maailman kolkasta (etenkin loma-aikoihin), mutta totta Sveitsi on suhteellisen kallis maa, etenkin se näkyy matkailijoille varmasti majoituksessa ja ravintoloiden hinnoissa. Toisaalta suurin vetovoima on varmasti kaunis luonto niin kesällä kuin talvella, joka periaattessa on "ilmaista", kulttuurin vinkkelistä täältä löytyy paljon nähtävää pienellä budjetilla.

      Poista
  9. Genevejärven ympäristö on Euroopan kauneita aluetta ja näkäjään aina löytyy uutta, kun lukee muiden kokemuksia :) // Sir Bizler

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää että näihin maisemiin ei kyllästy ja vielä löytyy paljon upeita paikkoja missä en ole käynyt!

      Poista
  10. Olipas mojova tietopaketti ja kiinnostavaa historiaa tässä postauksessa!

    VastaaPoista
  11. no oho - eipä olisi tullut ihan heti mieleen yhdistää Sveitsiä ja roomalaisaikaa... näin sitä oppii!

    VastaaPoista

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.