sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Raivausprojekti alkaa, makuuhuoneen päivitys






Uusi vuosi uusi alku, taisin mainita niin vuoden ensimmäisessä postauksessa, tuntuu että saan aina alkuvuodesta kimmokkeen ja innostun raivaamisesta, näin kävi myös tänäkin vuonna. Loppuvuodesta ”tavara päivässä”-projektini jäi pahasti vaiheeseen ja sitä on nyt tarkoitus taas herätellä henkiin raivaamisen yhteydessä. Tänä vuonna ajattelin todella toteuttaa ”tavara päivässä”-poistot silmä silmästä, eli poistot myös jokaisesta sisään purjehtivasta tavarasta, aikaisemmin olen vähän lepsuillut sen suhteen.



Martan Matkassa © Raivaus sujuu leikiten kun on kunnon apuri mukana


Tuttavani keräsi joulukuussa pakolaisille vaatteiden lisäksi kodintavaroita ja niistä on kuulemma edelleen huutava pula, sillä kun pakolaiset saavat asuntoja, niin heillä ei ole niissä käytännössä katsoen mitään. Innostuin tästä, sillä nyt saa vaatteiden lisäksi liinavaatteet, petivaatteet, käyttämättömät astiat kyytiä. Minä myöhästyin joulukuun toimituksesta, mutta nyt raivauksen yhteydessä ajattelin varmistaa, että tammikuun lopulla minulla olisi nyssäkät jo valmiiksi pakattuna. 

Päätin, että nyt viimeistään tavaroille pitää olla sopiva säilytysratkaisu ja yksi oma paikka, minkä jokainen tietää ja mistä tavarat löytyvät tarvittaessa. Päätin myös, että en haukkaa liian suurta kakkua, vaan etenen pikkuhiljaa ja järjestelen yhden paikan kerrallaan, keskittyen yhteen huoneeseen niin kauan kun se on valmis. (arvatkaa vaan kävikö näin kun inspiraatio iski...)

Aloitin raivaamisen makuuhuoneesta ja vauhtiin pääsee parhaiten kun aloittaa helpoimmasta päästä, jolloin näkee heti työn tuloksia. Minun on helpointa aloittaa purtiloista!  Vanhentuneet purkit voi heti tuikata roskikseen ja sitten muut purtilot (jalka-, kasvohoidot, ryppyvoiteet ym.) voi taas kerran levitellä näkyville ja miettiä mitä alkaisi taas käyttämään. Tällä kertaa olin innoissani sillä keräsin kaikki  ilmaiset näytepussukat ja hotelleista kulkeutuneet hygieniatuotteet yhteen pussiin ja ne lähtee pakolaisten keräykseen. 


Martan Matkassa © Purnukat ojennukseen


Purtiloista siirryin vaatteisiin ja ensiksi poistin kaikki rikkinäiset, korjauskelvottomat vaatteet ja ne menevät suoraan HenkkaMaukan kierrätykseen. Sitten kävin läpi kesä-, tavoite ja käyttämättömät vaatteet, niistäkin tuli jonkin verran poistoja ja osa siirtyi ”ehkä”-osastolle. Kesän jälkeen kokeilin vaatteiden säilytyksessä henkari niksiä ja laitoin  henkarit väärinpäin, jotta näen mitä vaatteita tulee käytettyä. Tänä syksynä en ole näköjään käyttänyt hameita ollenkaan ja muutaman paidan voisi varmaan vielä siirtää tuonne ”ehkä”-osastolle.


Martan Matkassa © Henkarit kertoo mitä vaatteita pidetään


Kävin läpi laukut, kengät ja asusteet, tarpeettomat laitoin tuonne pakolaisten keräykseen ja tarpeellisille keksin sopivat säilytysratkaisut. Tavaroiden säilytykselle on välillä hankala keksiä oikeita, järkeviä ja käytännöllisiä ratkaisuja, erilaisia koreja ja laatikoita on vaikka kuinka paljon, mutta aina tuntuu puuttuvan juuri se oikea... 



Martan Matkassa © Vaatekaappi ojennukseen


Raivaamisen edetessä helppojen kohteiden loppuessa ja uusien ideoiden puutteessa motivaatio usein laskee ja lopun sälän läpikäyminen on puuduttavaa. Tälläisen  tunteen vallitessa on hyvä ottaa sisustuslehdet käteen tai sukeltaa Pinterestin maailmaan ja etsiä uusia ideoita. Vaikka ideana on päästä eroon tavarapaljoudesta, niin välillä uusien tavaroiden tai vaatteiden hankinta saattaa piristää ja motivoida jatkamaan jumittunutta raivausta, sillä uusien tavaroiden halutaan pääsevä oikeuksiinsa tai uusi vaate voi olla sysäys jonkin toisen poistamiselle tai  yhdistelemällä, joku vanha vaate voi olla taas kuin uusi.

Minäkin saatoin hieman hupsutella ja hankkia suuvedelle tälläisen kauniin pullon sekä sormuksille uuden säilytysratkaisun ja pyykit tuntuvat menevän paremmin uuteen pyykkikoriin… 


Martan Matkassa © Uusi idea piristää kummasti, suuvedelle kaunis pullo



Martan Matkassa © Nyt ei oo sormukset hukassa


Martan Matkassa © Pyykeille oma paikka


Makuuhuoneen raivaus on nyt onnistuneesti ohi ja seuraavaksi siirryin keittiöön, jonka raivaus on edelleen kesken, mutta se alkoi todella railakkaasti, kiitos pienten jauhopaketeissa asustavien elävien…


Muita aiheeseen liittyviä postauksia:





2 kommenttia:

  1. Reipasta meininkiä! Liiankin hyvin tiedän sen, kun keittiökaappien raivaamiseen lisäpontta ja nopeutta tuovat jauho- ja maustepussien epätoivotut asukkaat :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kaima, sitä tarvitaan ;) Onni onnettomuudessa ettei sentään kaikki Suomesta vaivalla raahatut jauhot ja ryynit tuhoutuneet...

    VastaaPoista

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.