torstai 11. syyskuuta 2014

Jeûne genevois Geneven paastopäivä





Tänään lapsilla on koulusta vapaapäivä, sillä Genevessä vietetään pyhäpäivää Jeûne genevois. Pyhäpäivä on uskonnollinen ja sen nimessä oleva Jeûne tarkoittaa paastoa eikä nuorta = Jeune, vaikka molemmat sanat lausutaan samalla tavalla. Meidän perheessä kuitenkaan kaikki eivät ole vapaalla, vaan Papilla on normaali työpäivä. Papin työpaikka on eri kantonissa, Vaudissa, jossa samaa pyhäpäivää vietetään syyskuun kolmantena maanantaina, jolloin taas lapsilla on normaali koulupäivä. Hassulta kuullostaa, mutta näin ne jotkut juhlapyhät täällä Sveitsissä menee.




Sveitsissä on vain muutamia pyhäpäiviä, jotka ovat kansallisia ja niitä vietetään jokaisessa kantonissa samaan aikaan ja useat pyhäpäivät ovat alueellisia eli katonikohtaisia. Jeûne Fédéral eli kansallinen paastopäivä on hyvä esimerkki siitä, kuinka samaa juhlapäivää vietetään eri aikaan, eri kantoneissa. Geneven kantonissa pastopäivää eli Jeûne genevois vietetään syyskuun ensimmäisen sunnuntain jälkeisenä torstaina (vuonna 2014 11.9). Jeûne genevois, on siis Geneven kantonin oma pyhäpäivä, jolloin virastot, koulut, kaupat, muut yritykset ja useimmat ravintolat ovat suljettu. Useissa kantoeissa paastopäivää eli Jeûne Fédéralia vietetään syyskuun kolmantena sunnuntaina ja muutamissa kantoneissa Bern, Neuchâtel ja Vaud, paastopäivää eli Bettagsmontagia vietetään syyskuun kolmantena maanantaina, joka on pyhäpäivä näissä kantoneissa.

Jeûne Fédéral on ollut vastaavanlainen pyhäpäivä Sveitsissä kuten, pitkäperjantai pääsiäispäivä tai joulupäivä. Juhlapyhä on uskonnollinen ja aikoinaan kyseisenä päivänä joissain kantoneissa kiellettiin urheilu- ja tanssitapahtumat sekä museot olivat kiinni ja päivä omistetiin paastoamiselle. Tänä päivänä museot ovat auki ja muutamat ravintolat mainostavat Genevessä, Jeûne genevois menuja. 

Sveitsissä niin kutsuttua kiitospäivää Bettag tai Jeûne genevois on vietetty jo keskiajalta asti ja juhlapäivän alkuperästä on erilaisia tarinoita. Sanotaan että 1560-luvulla Genevessä paastottiin ja vietettiin muistopäivää Ranskan Lyonin protestantteihin kohdistuneiden vainojen ja joukkomurhien vuoksi sekä myöhemmin Pariisissa vuonna 1572 tapahtuneiden Pyhän Bartolomeuksen päivän verilöylyjen vuoksi. Sveitsin liittovaltion määräyksestä kiitospäivää vietettiin ensimmäisen kerran syyskuussa 1797 ja vuonna 1832 päätettiin että kiitospäivää vietetään syyskuun kolmantena sunnuntaina ja Genevessä  Jeûne genevois vahvistettiin omaksi pyhäpäiväksi.  Vuosina 1869-1965 Jeûne genevois päivä on ollut Genevessä epävirallinen juhlapäivä ja vuonna 8.1.1966 päivästä tuli virallinen pyhäpäivä, jota vietetään syyskuun ensimmäisen sunnuntain jälkeisenä torstaina. 
  
Pastopäivinä pidättäydyttiin lihasta ja Genevessä Jeûne genevois- päivän ruokaperinteisiin kuuluu jälkiruokana luumupiirakka eli "tarte aux pruneaux". Luumupiirakan perinteen alkuperästä ei ole varmaa tietoa, mutta pyhäpäivän aikaan luumusato on parhaimmillaan. Sanotaan että naiset keittivät luumut ja valmistivat piirakan edellisenä päivänä ja tämän vuoksi he pystyivät myös rukoilemaan paastopäivänä. 







Yllätys, yllätys, Bistrossa kokeillaan tänään Jeûne genevois- luumutortuntekoa! 
Löysin postausta tehdessä reseptin tähän herkullisen näköiseen torttuun 
joten perinteitä kunnioittan sitä täytyy kokeilla ja maistaa!
(ohjeet sujuvasti käännetty ;) Englannin kielestä)


Tarte aux pruneaux





20x25 cm vuoka

Piirakan taikina:

75g jauhettua mantelia
50 g sokeria
75g voita, huoneenlämpöistä
hyppysellinen suolaa
1 tl kanelia
1 muna
200g jauhoja

Täyte:
n. 3 rkl jauhettua mantelia
1 tl kanelia
400g kivettömiää luumuja
(leikkaa kahtia)
ripottele pinnalle sokeria ja kanelia


Kuumenna uuni 180 asteeseen
Sekoita voi ja sokeri kuohkeaksi
Lisää mantelijauhe, suola sekä kaneli ja sekoita hyvin
Lisää muna
Lisää jauhot ja sekoita tasaisesti
Laita taikina kylmään 15 minuutiksi

Kauli taikia ohueksi ja asettele se voideltuun piirakkavuokaan
Tee taikinaan muutamia reikiä haarukalla
Sekoita jauhettu manteli ja kaneli
Kaada seos taikinan päälle
Lisää luumun puolikkaat seoksen päälle
Ripottele pinnalle sokeria ja kanelia
Koristele mantelilastuilla
Laita uuniin ja anna paistua 30 minuuttia

Anna piiraan jäähtyä ja tarjoa jäätelön kanssa!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.