torstai 5. heinäkuuta 2018

Seuraava kohde: Provence




Idea tähän Provencen lomaan lähti Läntisen Välimeren risteilystä, kun aloin suunnitella tuota risteilyä, niin mietin heti että mitä jos, jatkaisi lomaa vieä risteilyn jälkeen? Olin valinnut risteilyn reitin etukäteen ja kun aloin katsomaan tulo- ja lähtösatamia, niin tietenkin Italia houkutti, Genovasta tai Civitavecciasta olisi voinut jatkaa mukavasti matkaa, rannikolle Cinque Terreen tai jopa Amalfin rannikolle, mutta  molemmissa paikoissa olemme olleet hiljattain. Valencia on tietenkin yksi hyvä vaihtoehto ajatellen Costa Blancaa, mutta kaikista eniten noista satamista, minua houkutti Marseille, sillä en ole siellä käynyt ja sen lähettyvillä sijaitseva Provence, joka on täynnä kiinnostavia käyntikohteita. Meillä oli tarkoitus matkata Provenceen jo viime kesänä, mutta muuttotouhujen ja aikapulan vuoksi päädyimme, Rosan kanssa käydä vielä katsomassa viimeiset must-see kohteet Sveitsissä. Voisi kuvitella että Provencen reissun suunnittelu olisi ollut helppoa, kun sitä on jo etukäteen mietitty, mutta ei se ihan niin mennyt.


Lennot




Pitkitimme lentojen varaamista, sillä meillä ei ollut vielä majoitusta tiedossa, lentojen hinnat alkoivat pikkuhiljaa nousta, joten oli vain luotettava siihen, että majoitus kyllä löytyy. Helsingistä ei ole suoria lentoja Marseilleen, joten pompun kautta on mentävä. 

Lentojen valinta ei todellakaan ole hankalaa Suomessa, mutta lentopäivien etsiminen sen sijaan on varsinaista rakettitiedettä, mikäli et halua pulittaa lennoista sievoista summaa. Moni tietää kuinka helppoa lentoyhtiöiden varaussivuilla on vaihtaa lentojen ajankohtia tai muuttaa reittivalintoja! Hinnoittelusta puhumattakaan, ne muuttuvat yleensä heti, kun aletaan tekemään varausta ja lopullinen hinta, on joitain ihan muuta, kuin  se hinta mistä aloitettiin. 

Kun aloin selvitellä Marseillen lentoja niin meinasin lentää persuuksilleni, matkustusajat olivat minimissään noin viisi tuntia eli ihan kohtuullisia, mutta hinnat olivat jotakin ihan käsittämätöntä! Edullisimmillaan hinnat olivat noin 750 € / henkilö ja mitä lyhyemmät lennot tai paremmat lentoajat niin hinta nousi vielä. Hyvin äkkiä hylkäsin Marseillen lennot ja aloin katsoa lentoja Nizzaan. 

Myös Nizzan lennot olivat hyvissä hinnoissa ja sieltä on kuitenkin vielä Marseilleen muutaman tunnin juna- tai bussimatka! Lopulta löysimme hintatasoon nähden kohtuuhintaiset lennot ja samalla reissuun tuli  muutama lisäpäivä kohteessa… 


Majoitus




Majoituksen varaaminen on aina haasteellista, mistä ja minkälainen majoitus varataan? Jumituin liikaa näihin kysymyksiin ja surffailin ympäri ja ämpäri kunnes kyllästyin ja jätin asian hautuumaan. Tuudittauduin siihen tunteeseen, että ehtiihän sitä vielä myöhemminkin… Ikään kuin aika korjaisi tuon asian tai sopiva  majoitus vaan tupsahtaisi eräänä päivänä eteemme. Matkan suunnittelussa majoituksen ja lentojen etsiminen on mielestäni tylsintä puuhaa ikinä, se on vähän niin kuin välttämätön paha! 

Rosa liittyy seuraamme Provencessa ja tämän vuoksi halusin löytää perhehuoneen tai jonkun muun tilavamman majoitusratkaisun. Netti on pullollaan erilaisia vaihtoehtoja ja tämä tekeekin majoituksen etsinnästä hyvin haastellisen. Sitten alkoi pikkuhiljaa paniikki iskeä, sillä kuten tiedätte niin perhehuoneet menevät ensimmäisenä. Majoitusta etsiessä taisin liikaa tuijottaaa yhteyksiä lentokentälle, sen sijaan että olisin miettinyt, mitä aiomme lomalla tehdä? ja missä paikoissa haluamme käydä? 

Lopulta valitsimme tukikohdaksi Marseillen, sillä se on iso kapunki ja sieltä on hyvät kulkuyhteydet. Tilavan majoituksen suhteen ei ollut enää useita hotelleja jäjellä ja helpotuin kun ystäväni kehui yhtä vaihtoehtoa, joten varasin sen heti. Jälkeenpäin kuin pistelin kartalle täppejä niistä paikoista, missä haluamme käydä, niin näyttää siltä, että Marseille on vähän sivussa niiden näkövinkkelistä…

Sitten alkaakin mielestäni paras osuus loman suunntteluvaiheessa eli mitä tehdään? Tykkään fiilistellä ja suunnitella reissua, mutta liian usein suunnitelmat tulee tehtyä viime tinkaan. Ohessa kuitenkin muutamia juttuja, mitä haluaisin ehdottomasti nähdä ja kokea Provencessa!


Camarque


Kuva: Wikipedia, Camarque-hevonen


Tämä on ollut jo pitkään haaveenani! Camarque on kosteikkoalue, joka on muodostunut paikkaan mistä Rhône-joki laskee Välimereen. Camarque tunnetaan valkoisista hevosistaan, flamingoista sekä suolasta. Ratsastaminen upeilla valkoisilla Camarque-hevosilla olisi ihan huisia, osa hevosista asuu edelleen alueella puolivillinä. Hevosen selästä voisi ihastella upeita Flamingoja.



Kuva: Wikipedia, Camarguen suistoalue ja Flamingot



Marseille


Kuva: Pixabay


Tämä hieman pahamaineinen satamakaupunki on ollut pitkään toivelistallani. Marseille on Ranskan vanhin kaupunki ja Välimeren suurin satamakaupunki. Vanha satama on värikkään satamakaupungin sydän, kaupunkia vartioi vanha pyhiinvaeltajien kirkko Notre Dame de la Garde ja lähistöllä sijaitsee linnoitussaari If, joka on tullut tutuksi kirjasta Monte Criston kreivi. Marseille tunnetaan tietenkin saippuasta, Savon de Marseille-saippuaa on valmistettu alueella jo 600 vuoden ajan. Ranskan kansallislaulu Marseljeesi on nimetty Marseillen mukaan, sotilaat lauloivat tuota laulua marssiessaan Pariisiin vallankumouksen aikaan. 


Aix en Provence ja laventelit




Kuva: Wikipedia, Aix en Provence


Aix en Provence on tyypillinen pikkukaupunki Etelä-Ranskassa, suihkulähteitä ja kahviloita sekä torikauppiaat mymässä paikallisia tuoteita. Kaupungin ympärillä ympärillä kasvaa upeat laventelipellot, joiden ympäri olisi mahtava päästä pyöräilemään. Näistä laventelipelloista olen haaveillut jo useamman vuoden.


Avignon ja kuuluisa silta


Kuva: Wikipedia, Avignonin silta


Vanha Rooman ajan kaupunki on yksi Provencen suosituimpia käyntikohteita. Kaupunki sijaitsee Rhône-joen rannalla ja se on kuuluista  joen ylittävästä sillasta, josta on tehty lastenlaulu Sur le Pont d’Avignon eli Avignonin sillalla. Sillasta on jäljellä enää vain osa, sillan 22 kaaresta on jäljellä vain neljä. Pyhän  Palais des Papes eli Paavien palatsi on yksi kaupungin suurimpia nähtävyyksiä, se rakennettiin aikanaan Paavien suojaksi. 


Muita kiinnostavia kaupunkeja Provencessa 



Arles  


Kuva: Wikipedia, Van Gogh Cafe la Nuit


Viehättävä vanha historiallinen kapunki, joka innoitti valolla Vincent van Goghin ja hän maalasi lukuisia tauluja asuessaan Arlesissa.


Orange


Kuva: Wikipedia, l'Orange 

Vanha Rooman Ajan kaupunki, joka sanotaan olevan Ranskan lämpimin kaupunki.


Cassis


Kuva: Wikipedia, Cassis pieni kalastajakylä lähellä Marseillea


Upea pikkuruinen merenrantakaupunki Marseillen lähistöllä. Kaunis pieni venesatama, lähistöllä sijaitsee upeat Calangues kalkkivikalliot.



Kerrohan parhaat Provencen vinkit!



4 kommenttia:

  1. Tuolla Marseillen korkeimmalla kohdalla meinasi aikoinaan jäädä suu auki - siellähän liehui Suomen lippu - mutta risti olikin väärin päin :) Söpöimmät kukkulakylät löytyvät mielestäni Marseillesta itään päin, mm Gordes (joka tosin tosi turistinen) ja sen lähellä nuo kuuluisat laventelipellot Abbaye Notre-Dame de Sénanquen vieressä, Aups etc lähellä Verdonin upeaa järvi-/jokilaaksoa, Roussillon mahtavine väreineen. Avignonista etelään on tarjolla Les Baux-de-Provence, joka ainakin meidän pojille oli hyvä kohde. Tuo on niin runsaudensarvi, että sieltä on vaikeaa poimia vain joitain herkkuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Tuosta Verdonista luin tänään toisenkin vinkin ja se nousi heti listalle! Täytyy tutustua näihin paikkoihin, jos vaikka joku osuisi matkan varrelle, täytyy ainakin pistää korvan taakse :) Kiitos sinulle näistä vinkeistä!

      Poista
  2. Tuollapäin on upeita luontokohteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Monta tuli nähtyä reissun aikana ja monta upeaa kohdetta jäi vielä nähtäväksi toiseen kertaan...

      Poista

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.