tiistai 31. heinäkuuta 2018

Geokätköily - uusi harrastus?




Pitkään ihmettelin mitä tuo Geokätköily mahtaa oikein olla? Blogin myötä on tullut luettua muutamia aiheeseen liittyviä postauksia ja olen niiden välityksellä saanut jonkinlaisen mielikuvan tuosta touhusta. Lukemani perusteella kiinnostuin aiheesta enemmän ja sitten kuulin ystävältäni, että he olivat käyneet kokeilemassa Geokätköilyä ja oli ollut kuulemma kivaa. Kun kyselin häneltä tuosta kätköilystä, niin hän selvensi minulle asiaa näin: ”Jostakin ohjelmasta katsotaan koordinaatit, niitä seuraamalla etsitään kätkö.” Kätköily kuulosti minusta kovin hankalalta, varsinkaan kun en ole mikään tekninen ihminen. 

Geokätköily jäi takaraivoon hautuumaan, kunnes eräänä viikonloppuna olimme lähdössä patikoimaan Inkoon Elisaareen, ehdotin Papille miten on kokeiltaisiinko Geokätköilyä? Yllätyin kun Papi hiean kiinnostui asiasta, joten latasimme puhelimeen Geocatching ohjelman ja lähdimme matkaan.

Olin lukenut Geokätköilystä jo enemmän, tiesin jo että ja tiesin että, Geokätköt ovat rasioita joita piilotetaan kiinnostaville paikoille, luontoon tai kaupunkiin. Rasiat sisältävät yleensä kynän ja paperia, mihin kirjataan löytöpäivä sekä omat puumekit, oma kynä on hyvä pitää mukana, sillä rasiat ovat erikokoisia ja kaikkiin ei mahdu kynä. Kätköjä etsintä tulisi suorittaa huomaamattomasti, mutta se ei tainnut ainakaan meidän kohdalla onnistua, kun oltiin niin keskittyneitä etsimiseen…




Muistan lukeneeni jostakin artikkelista, että mikäli kätköä ei heti löydy, ei kannata menettää hermoja vaan palata uudemman kerran etsimään kätköä. Tuolloin näin jo sieluni silmin, miten käy kun sitä kätköä ei ala löytymään…

Patikoinnin jälkeen valitsimme Inkoosta yhden kätkön minkä halusimme löytää ja sitten kokeilemaan… Kuten tuossa alussa mainitsin en ole kovin tekninen ihminen ja kun seurasin omaa puhelintani, niin olin aika hakusessa. Pyörin ja hyörin ympyrää, yritin lukea vinkkejä muiden löydöistä, mutta en saanut niistä mitään apuja. Papi pyöri koko ajan samoilla kohdilla, siis siellä mistä minäkin aloitin, mutta kätkö ei ottanut löytyäkseen. Minua olisi toki varmaan auttanut kun olisin painanut aloita nappia! Papi meinasi jo vähän hermostua, kun kätköä ei alkanut löytyä, eikä luovuttaminenkaan ollut kaukana! Löytyihän se sitten vihdoinkin ja pääsimme kuittaamaan ensimmäisen kätkön. 


Ensimmäinen löytömme kertoi tästä lossista
Kätköä sai hetken hakea ja uusi harrastus meinasi loppua heti alkuunsa :) 


Hetkeen ei aiheesta puhuttu mitään, emmekä lähteneet bongaamaan uusia kätköjä. Seuraavan kerran Geokätköilystä tuli puhetta, kun lomailimme Ranskassa, kerroimme Rosalle tuosta meidän kätköilystä. Päätimme näyttää Rosalle mistä oikein on kyse ja samalla kokeilla onnistuuko meiltä kätköily ulkomailla. Tuolloin olimme Avignonissa ja valitsimme etsittävän kätkön kaupungin kuuluisan sillan luota. Minun halpisliittymä ei oikein toimi ulkomailla, joten keskityin enemmän valokuvaamiseen, sillä aikaa kun Papi ja Rosa etsivät kätköä. Kätkö ei kuitenkaan heti löytynyt, joten aloin tavaamaan vihjettä uudelleen, kerroin järkeilystäni Rosalle ja lopuksi hän hoksasi tuon kätkön ihan näkyvältä paikalta… Nyt on ensimmäinen ulkomaan kätkökin löydetty, täytyy ehdottomasti päivittää oma liittymä ensitilassa!


Avignonin kuuluisa Pont Saint Bénézet-sita Provencessa Pont d´Avignon, 1. ulkomaan kätkö! 


Lähdimme päiväretkelle Mustioon ja samalla reissulla kävimme kurkkaamassa pari kätöä. Tämän jälkeen innostuimme kätköilystä enemmän, teimme päiväretkiä lähiseudulle ja yhdistimme kotimaan matkailun sekä kätköilyn. Minulle tämä oli suorastaan ”win win” tilanne, sillä pääsin käymään läpi kaupunkeja, jotka ovat olleet pitkään toivelistallani ja samalla pääsin kätköilemään. 


Mustio

Lohja

Snappertuna (Raasepori)

Fiskars (Raasepori)

Tammisaari (Raasepori)

Hanko


Kätköilyreissuilla olemme löytäneet todella mielenkiintoisia paikkoja, joista meillä ei ole ollut mitään tietoa ja tuskin olisimme niitä löytäneetkään ilman tätä kätköilyharrastusta. Ensimmäiset kätköt meni meikäläiseltä ihan pyöriessä, mutta sitten koitti sekin päivä että löysin sen ensimmäisen kätkön! Kätkö oli Kirkkonummlla ja se oli ihan huikea, se liittyi Porkkalan vuokra-aikaan. Olen pitkään halunnut päästä katsomaan noita Porkkalan Parenteesin paikkoja ja nyt Geokätköjen avulla sain houkuteltua Papin mukaani!


Ensimmäinen löytöni oli tämä vanha bunkkeri :) Hieman jännitti, mutta hymyilytti pitkään...

Enpä olisi varmaan koskaan törmännyt tähän metsän keskellä sijaitsevaan riemukaareen...


Tämän kanssa oli hieman haasteita, vihjeen kuvaus oli hieman pielessä...


Parhaimmat kätköt ovat mielestäni olleet sellaisia, joihin liittyy jokin tarina, historia tai erikoisen paikan esittely, pelkät geokätköt eivät minua houkuttele. Monet kätköt ovat todella upeasti tehty ja niihin on nähty paljon vaivaa, joten tykkään jättää kätkön tekijälle palautetta. Geokätköily on ihan loistavaa markkinointia kotimaan matkailulle ja useat kunnat ja kaupungit ovat mielestäni hyödyntäneet sen hyvin ja houkutelleet matkailijoita kätköjen avulla. 


Tämä bunkkeri on ollut yksi vaikuttavimmista löydöistä 


Hautamuistomerkki metsän keskellä, hieman jännä fiilis oli kätköillä... 


Kätkötyyppejä on erilaisia perukätköjä, mysteereitä, moniosaisia multikätköjä tai reissaajia, mutta näin aluksi meitä kiinnostavat vain tavalliset kätköt, joissa on joku mielenkiintoinen tarina taustalla. Me kätköilemme aivan perusjuttuja, emmekä vielä ole nähneet tarpeelliseksi päivittää Geokätkö-Appia maksulliseen Premium-versioon, joka tuo enemmän kätköjä sekä erilaisia lisäominaisuuksia. Kätköjä on ihan riittävästi ilmaisessakin versiossa, mutta kaipaisin erilaisia haku- ja listaustoimintoja.

Saapi nädä tuliko tästä kätköilystä nyt meidän perheen uusi harrastus! 

Voin lämmöllä suositella kätköilyä, sitä voi tehdä missä vaan, milloin vaan, se ei ole sidottu aikaan tai paikkaan, kätköillessä tulee liikuttua ja nähtyä uusia paikkoja. Iltakävelyistä on tullut paljon mielenkiintoisempia, taidan ottaa tavoitteeksi löytää yhden kätkön jokaisesta kaupungista missä vierailen… 

Oletko sinä kokeillut Geokätköilyä?
Mikä on mielenkiintoisin kätkö, minkä olet löytänyt?


Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa 


6 kommenttia:

  1. Olen toki kuullut tästä, mutta ajattelin, etten tarvitse enää yhtään keräilyharrastusta lisää :-)
    Ihan meidän naapurissa, yhden rannalla olevan penkin alla tiedän kyllä yhden kätkön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kätköillessä löytää kivoja ja mielenkiintosia paikkoja :) Tuo kyseinen kätkö on jo käyty bongaamassa! Olen aina ihmetelyt miksi juuri tuolla penkillä riittää istuksijoita, lieneekö syy kätköilyssä?

      Poista
  2. En ole kokeillut, mutta Stacyn blogista on tullut luettua geokätkötarinoita, jotka ovat johdattaneet hänet mitä ihmeellisimpiin seikkailuihin. Mulle kävis varmaan niin, etten löytäisi ainoatakaan kätköä vaan menisi hermot ja se siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen noita Stacyn tarinoita lukenut ja noiden juttujen vuoksi oma kiinostus kätköilyä kohtan on vaan kasvanut. Mulla on kanssa välillä ollut omat haasteeni löytää kätköjä ja se kylllä sapttaa, muutaman kerran on tosiaan lähdetty paikalta ilman löytöjä.

      Poista
  3. Hei olipas mielenkiintoista lukea aiheesta! En tiennyt tästä periaatteessa yhtään mitään muuta kuin että jotain juttuja etsitään jostain piilosta. Tuo tuli ihan uutena tietona mulle, että niitä on myös ulkomailla. Luulin jotenkin, että tää on vaan suomalaisten juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kätköily on todella mukavaa puuhaa, kannattaa ihmeessä kokeilla!

      Poista