keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Tapahtui helmikuussa




Helmikuu on ollut kelien suhteen aivan uskomaton, meitä on hemmoteltu auringolla, lunta on ollut koko ajan maassa ja kyllä se pakkanenkin on paukkunut. Suomen lisäksi myös Euroopassa on ollut kovia pakkasia ja ilmojen haltijat ovat tainneet sählätä oikein kunnolla, sillä lunta on tullut monessa paikasssa ja se on sekoittanut niin lentoliikenteen kuin muunkin liikenteen. Birghtonissa on satanut lunta ja Amsterdamissa on luisteltu kanaaleissa, Genevessäkin on puhaltanut on puhaltanut Siperian kylmä tuuli La Bise, lue lisää täältä.




Mihinköhän tämä aika oikein katoaa? Tuntuu että siitä olisi jo ikuisuus, kun alkukuussa Sauli Niinistöstä leivottiin uusi presidentti ja heti seuraavana päivänä hänestä tuli tuore isä, milloinkohan mahtaa valtakunnan pikku prinssi tulla ensimmäistä kertaa julkisuuteen?



Matkailu




Tässäkin kuussa ollaan harrastettu kotimaan matkailua ja käyty ahkerasti erilaisissa tapahtumissa, alkukuusta tein päiväretken ystäväni kanssa lumiseen Porvooseen, vietimme samalla Runebergin päivää hieman etukäteen. Vierailimme Runebergin kotimuseossa ja museokäynnin jälkeen kävimme testaamassa Runebergin torttu-kilpailun voittaja leivokset, täytyy sanoa että ne maistuivat hyvälle. Runebergin kotimuseo oli kiva käyntikohde, täältä voit lukea lisää museosta.







Martan matkassa…





Senaatintorilla oli mielenkiintonen tapahtuma, jossa esiteltiin puolustusvoimien kalustoa. Puolustusvoimat viettävät tänä vuonna 100- vuotis juhlavuotta ja juhlan kunniaksi järjestetään useita tapahtumia, tämä kaluston esittely oli yksi niistä. Senaatintorille oli tuotu hurja määrä erilaisia tykkejä ja paljon muuta kalustoa, vanhaa sekä uutta, unohtamatta sotkun kanttiinia. Minua kiinnosti tietenkin Suomehevosten näytös, jossa nähtiin kuinka hevoset kuljettivat kalustoa. Näytöksessä hepat oli puettu valkoiseen talvimaastopukuun. 








Kuukauden teemana on ollut Suomen sisällissota, sain houkuteltua Papin lähtemään yhtenä sunnuntaina Espoon Kaupunginmuseoon, katsomaan ”Särkynyt elämä” –Espoo sisällissodassa näyttelyä. Näyttely on ollut jo jonkin aikaa mielessä ja halusin ehdottomasti mennä sinne sunnuntaina, jolloin Kamussa järjestetään klo 14.00 ilmainen opastettu kierros. Näyttely oli todella mielenkiintoinen, oli kiva kuulla tarinoita miten tuo sota vaikutti täällä omalla asuinpaikkakunnalla sekä kuulla sodan ajan tapahtumapaikoista. Kirjoitan tästä näyttelystä vielä myöhemmin lisää.




Heti näyttelystä seuraavana päivänä kävin kuuntelemassa Kjell Westön luentoa sisällisodasta, hän kertoi useita tarinoita, joita oli kohdannut tehdessään tehdessään tutkimus- ja taustatyöstä kirjojaan varten. Nyt on ihan ehdottomasti lainattava ja luettava joku hänen kirjoista, sen verran mieenkiintoislta nuo tarinat kuulostivat. Jäin miettimään miksi en muista lukeneeni tuosta sisällissodasta kovinkaan paljoa? Sota pitää sisällään hurjia tarinoita ja kohtaloita lähihistoriasta.




Ei kahta ilman kolmatta! Menin vähän vahingossa käymään Hakasalmen huvilassa, ikään kuin ohikulkumatkalla, sillä halusin ottaa kuvan upeasta My Helsinki kyltistä. Huomasin kuitenkin heti, että museossa oli sisällisota aiheinen valokuvanäyttely ja kiinnostuin siitä heti. Yläkerrassa oli sodan aikaisia valokuvia Helsingistä ja muutamassa huoneessa oli valokuvista koostettu kuvakollaasi. Valokuvat olivat todella pysäyttäviä.

Alakerrassa oli myös hauska näyttely, jonka teemana oli 100-vuotta. Näyttelyyn oli koottu muutamien ihmisten tarina, aina nuoruusvuosista nykyhetkeen. Tästäkin näyttelystä kirjoitan myöhemmin lisää.






Musiikkitalo on tullut tutuksi viimeisen kuukauden aikana ja tulipa käytyä katsomassa siellä ensimäinen esityskin. Täytyy sanoa että tuo talo on ihan huikea ja konserttisalikin oli aika mahtava. Kävimme katsomassa Abrahamin pidot oopperan, esityksessä oli mukana Kiripassi, joka on yksi suosikkinäyttelijöistäni. Viimeksi kävin katsomassa Kiripassia Järvenpäässä, Suomenhevosen tarina- näytelmässä, jossa hänellä oli upeat vastanäyttelijät Anu Sinisalo sekä Antti Reini. Suomenhevosesta onkin ollut tarkoitus tehdä postaus jo pitkään…




  

Ulkoilu





Helmikuussa on ollut hurjat pakkaset niin Suomessa kuin muualla Euroopassa. Ulkoilut on jäänyt vähemmälle pakkasen vuoksi, mutta jotain hyvää siinäkin, sillä nyt pystyy kävellä jäällä. Alkuun en uskaltanut jäälle mennä, mutta pakkasten jatkuessa rohkaisin mieleni, en edes muista milloin olisin viimeksi kävellyt meren jäällä? Ennen Sveitsiin muuttoa oli niin monta lauhaa talvea, että jäälle ei ollut mitään asiaa. Jäällä on ollut kiva käydä kävelemässä, se on ollut mukavaa vaihtelua ja kiva katsella maisemia toisesta näkövinkkelistä. Toivottavasti ehtisin vielä tämän talven aikana käydä kokeilemassa hiihtoa ja matkaluistelua, kuulin että Suvisaariston edustalle olisi tehty luistelurata.




Blogissa Via Jacobi patikointi sai jatkoa yhden etapin verran, matka jatkui St Sulpicen kylästä ihanaan Morgesiin. Lue postaus täältä!




Mitä meille kuuluu???




Vihdoin pääsin käymään Upinniemessä! Puolessa välissä kuuta järjestettiin uusien alokkaiden valatilaisuus ja täytyy sanoa että se oli kaikin puolin oikein hieno tapahtuma. Oli mukava nähdä tuttuja hiekkalaatikon reunalta, niin poikia kuin heidän vanhempia. Pakkasta oli jonkin verran ja lunta satoi, kun tilaisuus alkoi. Alokkaat seisoivat näyttävissä riveissä kasarmialueen kentällä ja tilaisuuden jälkeen saimme nähdä heidän ohimarssin. 

Ohimarssin jälkeen pääsimme tutustumaan tupiin ja tarkistamaan punkat sekä kaapit. Täytyy sanoa, että kyllä äiti on pojastaan ylpeä, niin hienossa järjestyksessä ja ojennuksessa kaikki  tarvikkeet olivat. Kaiken kruunasi hernekeittolounas sekä munkit sotkussa. 












Minä sain yllättäen parin kuukauden työkeikan ja olen siitä todella innoissani, vihdoin pääsen sorvin ääreen. Uuden opettelu vaatii veronsa ja ihana metro vie kiitettävästi vapaa-aikaa, mikä näkyy jo täällä blogin puolella, miten yhdistää työ ja huvi? 

Tässä kuussa päästään pitkästä aikaa ulkomaille, tarkoitus olisi lähteä Brightoniin juhlimaan Rosan synttäreitä ja tekemään tupatarkastus siellä. Kaikki vinkit Brightoniin otetaan ilolla vastaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.