sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Jättiläiset saapuivat Geneveen



les Geants


Viime syksynä eräs herttainen isoäiti teki lapsenlapsensa kanssa viikonloppumatkan Geneveen ja nämä turistit saivat koko kaupungin sekaisin. Suuren kokonsa vuoksi Grand Mère ja Petit Fille tarvitsevat reissuillaan hieman erityisjärjestelyitä ja hurjan joukon pikkuapulaisia. 85-vuotias isoäiti on pituudeltaan nin 8 metriä ja hän tarvitsee liikkumiseen kävelykeppiä tai rullatuolia, hänellä on mukanaan parikymmentä avustajaa. Pikkutyttö on pituudeltaan 5,5 metriä ja hän painaa noin 800 kg eli pikkuauton verran.



les Geants
Mummo liikenteessä


les Geants
Grand Mere 


les Geants


les Geants
Petit Fille


les Geants



Genevessä pääsi viikonlopun aikana seuraamaan mummelin ja pikkutytön päivää aina heidän aamutohuista iltapuuhiin sekä nukkumaanmenoa. Useiden pikkuapulaisten lisäksi mukana oli paljon raskasta kalustoa, joiden avulla heitä nostettiin ja siirrettiin paikasta toiseen. Kaupungissa kadut oli sujettuja jättiläiset liikkuivat kulkueessa ja heitä säesti upea orkesteri. Nämä turistit olivat kyllä todella suosittuja sillä viikonlopun aikana heitä kävi seuraamassa yli 800 000 katsojaa.



Jet d´*Eau
Geneve: Jardin Anglais


les Geants
Päiväkävelyllä


Minäkin kävin vielä viimehetkellä katsomassa, kuinka mummeli ja tyttö lähtivät siestan jälkeen päiväkävelylle Genevejärven rannalle. Oli se kyllä upeaa katsoa kuinka nuo suuret marionettinuket liikkuivat näiden apulaisten otteissa, apulaiset hyppivät hurjia loikkia ylös ja alas sekä sivulle, samalla nukke liikkui hallitusti. 



les Geants


les Geants


les Geants


les Geants


les Geants
Hulvaton orkesteri


les Geants


les Geants



Apurit olivat kyllä todella taitavia, he saivat nuket taitavasti liikkumaan ja todella elävän näköiseksi. Kulkue liikkui hyvin hitaasti ja tämän vuoksi minulla oli mahdollisuus nähdä nuket pariin otteeseen, vielä viimeksi kun ne peiteltiin sänkyyn nukkumaan. Päivä oli todella lämmin ja avustajat olivat varmasti tyytyväisiä kun päivä saatiin pulkkaan ja nuket nukkumaan.


les Geants
Nukkumaanmenoaika


les Geants














les Geants
Hyvää yötä ja näkemiin


les Geants


Jättiläiset "Les Geants" ovat kiertäneet useassa maassa ja voin todella suositella tapahtumaa, kannattaa ihmeessä mennä katsomaan mikäli se tulee sinun kotinurkille tai satut olemaan samassa kaupungissa heidän kanssa.

Jättiläiset kuuluvat ranskalaiseen Royal de Luxe katuteatteriin, ensimmäinen jätti valmistui vuonna 1993 ja tänä päivänä niitä on 10 kappaletta. Nuket kiertävät maailmalla ja heidän tarinaan    Lesaga des Gèants”, voi käydä tutustumassa täällä.



Oletko sinä nähnyt jättiläiset jossain?



6 kommenttia:

  1. No nämä on jo isoja! Meillä täällä Kataloniassa on melkein aina kulkueissa sellaisia isoja jättiläisiä, gegants, niiden sisällä on tosin aina ihminen eli ihan tämän kokoisia ne eivät ole :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin tykkään kaikista kulkueista ja Espanjassahan niitä kanssa riittää! Juu nämä jättiläiset olivat kyllä todella huikeita! Apulaiset liikuttelivat niitä kuin tavallisia marionetti nukkeja sen sijaan että niiden sisällä olisi ollut joku ihminen. Varsinaista tiimityötä :)

      Poista
  2. Me näimme jättiläiset Antwerpenissä 2015. Emme tieneet heidän vierailustaan etukäteen ja olihan se aikamoinen yllätys. Olimme kävelemässä juna-asemalta keskustaan kun kadut suljettin ja jättiläiset tulivat.

    VastaaPoista
  3. Kaikkeen sitä maailmalla törmää :D Näähän on hauskoja ja varmasti tosi yhteisöllinen tapahtuma muutenkin, jonne olisi kiva lähteä vaikka lasten kanssa. Olisikohan nämä tulossa Saksaan milloin. Nyt tosin alkaa karnevaalikausi täällä NRW:ssä, joten varmasti riittää menoa ja meinikiä. Olen varmaan vähän tylsä, kun en jaksa innostua yhtä paljon kuin nämä paikalliset! Onko Sveitsissä millaista karnevaalitouhua vai onko ollenkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jätit olivat tosi hauska näky, käy Lena kurkkaamassa tuolta teatterin sivuilta, siellä oli muistaakseni kalenteri heidän menoista. Voi musta noin karnevaalit on taas aivan ihania, iloisia ihmisiä joka puolella ja musiikkia, tanssia, upeita pukuja sekä erilaisia vaunuja. Sveitsissä todella on karnevaaleja ja helmikuu onkin varsinainen karnevaalikuu myös Sveitsissä! Ohessa linkki postaukseen missä pääsee fiilistelemään karnevaaleja ;)

      https://martanmatkassa.blogspot.com/2017/02/helmikuu-on-karnevaalikuu.html

      Poista

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.