perjantai 5. tammikuuta 2018

Höperönä jouluun Martan joulupuuhastelut 2017







Pyrin aloittamaan jouluvalmistelut hyvissä ajoin, mutta usein käy niin että asiat tuppaavat jäämään viimetinkaan ja silloin on katastrofin ainekset koossa, tänäkin vuonna ostin ensimmäiset lahjat jo heinäkuussa, näinollen tuudittauduin hyvänolon tunteeseen ja sitten loput valmistelut ja ideat jäivät toteutettavaksi ihan loppumetreille. Ihana tunne kun koti alkoi olla muuton jäljiltä siinä määrin kunnossa, että muuttolaatikoiden sijaan, pystyi alkaa miettiä kotiin joluista ilmettä.





Jos minun perheeltä kysyy, niin he varmasti haluaisivat skipata koko joulukuun, siirtyä suoraan jouluaattoon ja lahjojen kimppuun. Minä taas tykkään puuhastella jouluksi kaikelaista, kiitos Pintrest ideoista ja family toteutuksesta. Suurin syy jouluinnostukseeni johtuu varmasti niistä yksinäisistä tai työntäyteisistä jouluista ja nyt kun on oma perhe, niin sitä haluaa palata omiin lapsuuden aikaisiin joulumuistoihin sekä tuoksuihin ja luoda uusia perinteitä oman perheen kanssa.


Jouluinen ilme kotona





Joulukauden avajaiset, avaavat tietenkin joulukauden, tuolloin koti saa jouluisen ilmeen, se koristellaan ja talvivalot laitetaan viimeistään esille. Joulukauden avajaisia on perinteisesti vietetty 1.12, mutta viime vuosina niitä on pidetty 30.11, jolloin joulukalenteri on laitettu esille, että se on avattavissa heti ensimmäisestä luukusta. Ullatus, tänä jouluna onneksi kukaan ei halunnut kyseistä tavarajoulukalenteria, joten ei tullut ressiä niistä luukuista. Ajattelin jo että tänä vuonna ei tule joulua ollenkaan, kun poikkeuksellisesti vietimme Joulukauden avajaisia vasta 1. Adventtina. Virittelimme talvivalot ja muutamat koristeet sekä kokosimme muovisen kuusen odottamaan kuusenkoristeluvastaavaa.



Kuusenvahti tai sitten joku ei halua missata joulua...


Joku käy kurrimassa jo paketteja...


Kyllä tätä hiiriperhettä etsittiin yötä myöten...


Lisää kuvatekstiVoiko tälle rosvolle olla vihainen?


Joulukuusi on meidän perheen karvakakaroiden suosikki, oli siinä sitten koristeita tai ei, kuusen alla on kiva lymyillä ja ottaa vaikka torkut. Kuusen oksat saavat usein kyytiä ja aamut alkaa harjan ja rikkalapion kanssa, sitten se ilo vasta irtoaa kun kuusi saa koristeet ja lahjat laitetaan kuusen alle. Tänä vuonna tein pahan virheen ja pistin kissanmintulle tuoksuvat lahjatkin kuusen alle, sillä seurauksella että kaikki lahjat piti poistaa ja laittaa takaisin vasta aattona.




Pitkästä aikaa ostin jouluksi hyasintteja, tein niistä jouluisen asetelman ja voi vitsi miten ihanaa oli kun aamuisin tuli hyasintin tuoksu vastaan, se on todellinen joulun tuoksu.


Joulun menu uusiksi




Meillä on yleensä ollut joulupöydässä perinteiset jouluruoat, mutta nyt uudistimme vähän menua ja jätimme pois sellaiset ruoat, mitä kukaan ei oikein syönyt, niiden joukossa oli jopa joulupöydän kunkku eli kinkku. Aamulla korvasimme perinteisen joulupuuron mannapuurolla ja nakkasimme sinne tuon mantelin. Manteli kuuluu oleellisesti jouluun, mutta tuo riisipuuro ei oikein putoa kenellekään ja hiutalepuurot olisivat olleet liian arkisia, joten päädyimme mannapuuroon, sillä sitä teemme harvemmin. 








Perinteiset laatikot kuuluivat edelleen joulumenuuseen, höystettynä bataattilaatikolla, mutta kinkun vaihdoimme uunipaistiin. Tuo uunipaisti oli aivan loistava ratkaisu, sillä meillä kinkun menekki on pientä, mutta paahtopaisti kyllä maistuu.


Joulun tuoksut ja leipomukset


Kiitos Anna ;)


Hyasinttien lisäksi todellinen joulun tuoksu tulee pipareista, mutta niiden paistamisen sijaan ostimme Annan piparkakkuja. Voikohan kaupasta ostaa uunivalmiita piparkakkuja, joista voisi näppärästi paistaa tuoksun vuoksi?




Minun hermoilla ei rakenneta piparkakkutaloja, eikä mitään pientä näperrystä, piparitalon sijaan halusin kuitenkin kokeilla suklaalevytaloa! Pieniä haasteita oli tämän mökin kokoomisessa, mutta aika vekkuli siitä kuitenkin tuli!










Kokeilimme myös tämän joulun tähtitorttuhittiä eli vihreäkuulatorttuja ja ne olivat oikein maittavia. Perinteisten luumutorttujen lisäksi, teimme torttuja myös omena-kaneli hillolla. Jälkiruoaksi valmistin piparipohjaisen juustokakun, resepti oli mielenkiintoinen, sillä siinä ei käytetty ollenkaan liivatelehteä.


Joululahjat ja tervehdykset








Joulukuusi on yksi joulun kestosuosikkini erilaisissa puuhasteluissa, Joulukortit ja erilaiset leipomukset ovat olleet useana vuonna kuusipuun muotoisia. Tänäkin vuonna tuo joulukuusi näkyi joulutervehdyksissä, niin korteissa kuin joulumuistamisissa.








Pyrin välttämään tavaralahjoja ja tänä vuonna tuli annettua kirjekuoria, odotan jo innolla stand up showta, johon ostin liput koko perheelle. Vihdoin sain askarteltua Papin palkinnot kehyksien sisään, palkintokaappi vaatii vielä pientä hienosäätöä, mutta olin todella tyytyväinen lopputulokseen. Papi sai lahjaksi myös elokuvasetin, joka piti sisällään leffaliput, popparit ja pillimehut, tätä lahjaa hykertelin pitkään.




Itse sain lahjaksi, kirjoja, Suomi- designia Aaltoa ja teemaa sekä pinkit Reinotossut, jotka sopivat sävyltään hyvin upeaan passikoteloon että  matkalaukun nimikylttiin, nyt ei muuta kuin reissua tilaamaan…










2 kommenttia:

  1. Suklaa"piparkakku"talo onkin kiva idea. Täällä ulkomaillakin joutuu vähän mukailemaan tuota perinteistä suomalaista joulunviettoa.
    Ja täältäkin tsemppiä pojalle armeijaan.
    fani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ollutkin hauska talo, näin kuvan jossakin lehdessä ja halusin kokeilla, ei meistä todellakaan talonrakentajia tule :D Pintrestissä oli niin upeita ja herkullisia taloja. Veikkaan että mama tarvii enemmän zemppiä kuin poika, kiitos :)

      Poista

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.