torstai 31. elokuuta 2017

Uskonpuhdistus jätti jälkensä Geneveen







Tänä vuonna reformaation eli uskonpuhdistusliikkeen syntymisestä on kulunut 500-vuotta. Reformaatiolla on ollut valtavat vaikutukset Euroopassa ja Genevessä ei voi välttyä törmäämästä aiheeseen, sillä se on ollut iso osa kaupungin historiaa ja sen vaikutukset näkyvät vielä tänä päivänä.

Uskonpuhdistuksen katsotaan alkaneen siitä kun Martin Luther kirjoitti pyhäinpäivänä 31.10.1517 kuuluisat 95 teesiä, jotka vastustivat katolilaisten anekaupaa. Uskonpuhdistus toi mukanaan uusia aatteita ja suuria muutoksia, jotka vaikuttivat työntekoon ja koulunkäyntiin sekä perhe-elämään.

Genevessä on useita nähtävyyksiä, jotka liittyvät Reformaatioon, mutta mitä oikein tapahtui 500 vuotta sitten?



Uskonpuhdistuksen synty





1500-luvun alussa nuori munkki Martti Luther järkyttyi pappien tuhlailusta ja suuttui aneita kauppaavan munkin myyntilauseelle ”Kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa”. Luther tutki raamattua, eikä löytänyt sieltä kohtaa missä puhutaan kiirastulesta tai taivasosuuden ostamisesta, tämän seurauksena hän kirjoitti 95 teesiä, katolisen kirkon oppeja vastaan. 

Luther naulasi teesit pyhäinpäivänä 31.10.1517 Wittenbergin kirkon oveen ja lähetti ne oppineille ympäri Saksaa. Lutherin kirjoitukset levisivät ympäri Eurooppaa ja saivat aikaan uskonpuhdistuliikkeen, joka mullisti koko Euroopan, synnytti levottomuuksia ja valtataisteluita. Uskonpuhdistuksen myötä Martin Lutherin oppien seuraksena syntyi protestiliike, joka erkaanatui katolilaisesta kirkosta ja synnytti uuden kristinuskon Protestanttisuus, ajan myötä syntyi erilaisia Protestantti suuntauksia.



Geneve 1526




1526 Saksalaiset kauppiaat alkoivat levittämään Genevessä uskonpuhdistusta ja katolilaisen kirkon asema oli heikkenemässä. Savojin herttua uhkasi Geneveä ja Bern uhkasi luopua kaupungin suojelusta mikäli Geneve ei luopuisi uskonpuhdistuksesta.

Ranskalainen juristi Jean Calvin karkoitettiin Pariisista avoimen uskonvapauden aatteiden vuoksi ja saapuessaan Geneveen hän alkoi johtaa uskonpuhdistusta vuonna 1533.




Geneve oli yksi uskonpuhdistuksen keskeisistä paikoista, Jean Calvinin johdolla piispa ajettiin pois kaupungista ja katolilaisen kirkon tilalle syntyi reformoitu kirkko, joka noudatti Calvinin oppeja, kirkkoa kutsutaan myös nimellä kalvinismi.

Kun piispa oli ajettu pois kaupungista tuli Genevestä, yksi Euroopan tärkeimmistä protestanttien keskuksista ja kaupunkia kutsuttiin ”protestanttien Roomaksi”.

Genevessä muutokset otettiin suotuisasti vastaan ja kaupunki tarjosi turvapaikan niile, joita vainottiin uskonsa vuoksi. Näkemyserojen vuoksi reformoitu kirkko etääntyi pian luterilaisesta kirkosta.


Kalvinismi


Calvinin tuoli Pyhän Pietarin katedraalissa


Kalvinismin mukaan jokaisen pelastus tai kadotus on ennalta määrätty ja kaikki, mitä tapahtuu on Jumalan tahto ja ihmisen vapaa tahto on harhaa. Kalvinismi on ankara uskonto, se ei sallinut ilonpitoa eikä huvituksia, sen sijaan ahkerat ja menestyvät henkilöt olivat Jumalan valittuja.



Katedraalin maalaukset peitettiin


Yksinkertaisuus oli yksi kalvinismiin piirteitä, tämän vuoksi useiden katolilaisten kirkkojen seinä- ja kattomaalauksia peitettiin maalaamalla, tuolloin rikkautta ei saanut näyttää ja tämän vuoksi korujen käyttö väheni. Tiukan säännön vuoksi koruja ei ostettu ja kultaseppien työt väheni, kunnes he opettelivat uuden taidon ja korujen sijaan alkoivat valmistaa kannettavia kelloja.


Kelloteollisuuden synty




Kellonvalmistuksen historia Sveitsissä juontaa juurensa uskonpuhdistuksen aikaan 1500-luvulle, tuolloin Geneven alueelle tuli valtava määrä pakolaisia Ranskasta, protestantteja (Huguenot), jotka joutuivat kotimaassaan uskonsa vuoksi sorretuksi. Pakolaiset olivat vauraita ja heidän joukossa oli poliitikkoja, kultaseppiä, kirjailijiota, filosofeja ja he toivat mukanaan paljon tieto-taitoa.

Aluksi kelloja valmistettiin Genevessä ja pian kellonvalmistus levisi Jura-vuorille missä maanviljelijät  alkoivat valmistaa kelloja ja niiden valmistukseen käytettäviä työkaluja sekä musiikkirasioita saadakseen lisätienestejä talven hiljaisina kuukausina. Myöhemmin kellonvalmistus levisi ympäri maata ja Sveitsistä tui 1800-luvulla maailman tärkein kellonvalmistaja.


Genevessä uskonpuhdistuksen liittyviä nähtävyyksiä






Kansainvälinen Reformaatiomuseo


Vanhassa kaupungissa katedraalin vasemmalla puolella sijaitee Malletin kartano, joka on rakennettu 1700-luvulla entisen luostarin paikalle aivan Pyhän Pietarin katedraalin viereen. Luostarissa äänestettiin Reformaation eli uskonpuhdistuksen hyväksymisestä Genevessä 21.5.1536.





Tänä päivänä rakennuksessa sijaitsee kansainvälinen Reformaatiomuseo, jossa pääsee tutustumaan reformaatioon sen alkuajoista aina nykypäivään asti, uskonnon lisäksi siellä esitetään minkälaisia kulttuuri- ja sosiaalisia ilmiötä se on saanut aikaan, jonka seuraukset heijastuvat vielä nykypäivänä.




Museossa kerrotaan uskonpuhdistusliikkeen syntymisestä ja sen aloittajasta Martin Lutherista sekä Jean Calvinista sekä monista muista henkilöistä, jotka olivat voimakkaasti ajamassa reformaatiota.






Museossa on nähtävillä paljon kirjoja, käsikirjoituksia, maalauksia, kartanon huoneet ovat kalustettu tuon ajan henkeen. Näyttelytilat sijaitsevat kellarissa, joka yhdistää museon Arkeologiseen keskukseen.

Sijainti: Rue du Cloîte 4
Avoinna: ti-su 10-17.00, ma suljettu
Sisäänpääsy: 13 chf
Lisätietoja: www.mir.ch


Jean Calvin Auditorio




Auditorio sijaitsee Geneven vanhassa kaupungissa katedralin ja arkeologisen keskuksen oikealla puolella, se on yksi Geneven varhaisimpia uskonnollisia rakennuksia, joka rakennettiin 1500-luvulla Goottilaiseen tyyliin. Auditorio on koruton ja sen julkisivu näyttää tavalliselta rakennukselta. 

1500-luvun puolessa välissä auditoriossa kokoontuivat protestantit, reformoidut sekä pakolaiset sekä eri kieliyhteisöjen edustajia ranskalaisia, saksalaisia, hollantilaisia, italailaisia ja erityisesti englantilaiset ryhmät kokoontuivat sinne rukoilemaan sekä kuuntelemaan tunettujen teologien John Calvin, John Knox ja Théodore de Bezen opetuksia ja luentoja. 

Auditorio on ollut tärkeässä osassa Reformaation historiassa, Bodley, joka myöhemmin perusti Oxfordin kirjaston ja Knox tekivät yhdessä ensimmäisen raamatun kotikäyttöön ja se tunnetaan nimellä Geneven raamattu.







Mur des Réformateurs 




Reformaation muistomerkki on rakennettu Bastions-puistoon, vanhan linnakkeen muuriin vuonna 1909, muuri on 100 metriä pitkä ja viisi metriä korkea, muurissa on 10 näköispatsasta, jotka esittävät merkittäviä uskonpuhdistajia.

Muurin keskellä on Jean Calvin, joka aloitti uskonpuhdistuksen Genevessä, Guilaume Farel, joka toi uskonpuhdistuksen Geneveen, Jean Calvinin seuraaja Théodore de Bézen sekä John Knox, joka oli kirjoittamassa ensimmäistä raamattua Englanniksi. Muistomerkin sivuissa olevat patsaat esittävät niitä henkilöitä, jotka veivät uskonpuhdistusliikkeen muualle Eurooppaan.


8 kommenttia:

  1. Mäkin olen pistänyt saksalaisessa katukuvassa merkille Luther 500 -julisteet, mielenkiinnolla luin jutun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Geneven historian yhteydessä puhutaan aina paljon Reformaatiosta ja oma muisti on niin hataralla pohjalla asian tiimoilta, joten oli ihan pakko päivittää tietoja sen suhteen :) Minua alkoi heti kiinnostaa matkakohteena tuo Witterbergin kirkko...

      Poista
  2. Törmäsin uskonpuhdistukseen Szczecinissä, jossa historia oli sellainen, että näitä hugenotteja oli varta vasten sinne tuotettu aikoinaan. Tuolloin ajattelin, että uskonpuhdistuksen perimmäinen kannustin oli ahneus. Predestinaatio-oppi kivetti sen, että rikkaat ovat rikkaita ja köyhät köyhiä eikä se ikinä kohtaa. Anekaupan kielto taas johti siihen, ettei rikkaan tarvinnut edes vaivautua ostamaan sielulleen taivaspaikkaa. Verrattuna katolilaisiin protestantit olivat jotenkin himmeitä ja protestantismi suuri onnettomuus Euroopalle. Mä tiedän, ettei koulussa opetettu näin.
    On selitetty, että protet olivat ahkeria ja työnhaluisia, mutta jospa ne olivatkin alun perin vauraita ja haluttomia maksamaan sielustaan.
    Todellinen uskonpuhdistus oli se, minkä Karl Marx aloitti ja jossa pyritään uskonnosta eroon ylipäätään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin syvällisesti en ole asiaan perehtynyt, mutta Genevessä otettiin tietenkin mielellään vastaan näitä Hugenotteja, sillä suurin osa heistä oli varakkaita ja hyvin koulutettuja, näin ollen Geneve vaurastui ja kehittyi nopeasti. Ahneus taitaa seurata sukupolvesta toiseen, aika harva se omastaan ja jo saavutetusta haluaa luopua...

      Poista
  3. Mielenkiintoista. Ollaan käyty tietty katsomassa Wittenbergin kirkon ovea. Tietty siksi, että olemme autoilleet niin paljon Saksassa, että liki kaikki tuollaiset ”nähtävyydet” on tarkistettu. Ei muuten ollut kummoinen ovi.

    Genevessäkin ollaan käyty, mutta uskonpuhdistuksen merkitys kaupungille on kyllä hurahtanut täysin ohi korvien. On tainnut olla vain suihkulähteet ja rantabulevardit mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kun niin ajattelin että tuo Wittenbergin linnan ovi olisi jotenkin maaginen! Reformaatioon törmää täällä aika herkästi ja ehkä se korostuu vielä vähän enemmän näin juhlavuonna, mutta varmasti Genevestä jää moni muu asia paremmin mieleen, sillä onhan täällä toki paljon nähtävää ja upeat maisemat!

      Poista

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.