perjantai 25. elokuuta 2017

Markkinat Sveitsin ja Ranskan rajalla

 



 

Melkein kaksi viikkoa tappelin läppärini kanssa ja siinä ajassa on ehditty käymään läpi koko tunneskaala, suuresta ketutuksesta epätoivoon ja kun periksi en anna, niin onneksi sain lopulta kokea onnistumisen tunteita ja opin taas jotakin uutta, tilanne on tällä hetkellä vakaa, mutta edlleen olen varpaillani. Mä toivottavasti istun ens syksyllä työväenopiston ”Survival MAC-kurssilla” ja sen jälkeen mulla on kädessä MAC-ajokortti, saas nähä kuinka monta opettajaa irtisanoutuu ennen kun mä sen ajokortin saan. Käytännössä kaksi viikkoa olen siis antanut vierihoitoa mun Mäkille, kunnes se virkosi sen verran että uskalsin lähteä liikenteeseen. Kaipasinkin jo päästä ihmisten ilmoille.



Sveitsin ja Ranskan raja-asema Juralla



Olin lukenut että Juralla järjestetään ”sans frontiére” markkinat eli ”ilman rajoja”, ajatus siitä että markkinat todella järjestetään Sveitsin ja Ranskan raja-aidan molemmin puolin on kiehtonut minua, päätin lähteä käymään siellä, kun en viime vuonna päässyt. Markkinat järjestetään vuosittain, ne pidetään Sveitsissä sijaitsevan l’Aubersonin ja Ranskan puolella sijaitsevan Les Fourgsin kylien välisellä rajalla. Markkinoille osallistuu käsityöläisiä, viininviljelijöitä sekä paikallisten elintarvikkeiden tuottajia Ranskan ja Sveitsin puolelta.



Onneksi kaikki muut olivat valinneet toisen reitin...


Meilläpäin nämä on patikointireittejä...



Tiesulku...


Lähdin ajelemaan l’Aubersonia kohti ja Tom Tomin reitti kulki ihastuttavien pikkukylien läpi ja jatkui kapenevaaa serpentiinitietä pitkin, jossa ei mahtunut edes ohittamaan. Tuli ikävä Volvon navigaattoria, joka tarjoaa useampaa reittimahdollisuutta, kuten googlekin, mutta en tiedä missä me oikein mennään mun ja Tom Tomin välisessä suhteessa, tuntuu että se ohjaa mut aina isompien teiden sijaan kaikille pikkuruisille teille ja kinttupoluille. Tälläkin kertaa tuo serpentiinitie Jura-vuorille kapeni kapenimistaan ja lopulta ajoin patikointireittiä pitkin laitumilla, missä jouduin väistelemään lehmiä. Papi vaihtoi Tomppaan jo hermonsa menettäneen madamen tilalle rauhallisen Pekan ja näyttää siltä, että hänkin on kyllästynyt laskemaan minulle koko ajan uusia reittejä. 



Tervetuloa Ranskaan



Olin taas lähtenyt tapani mukaan vähän holtittomasti matkaan ja sitten tienkin kun olen täällä Juran laitumilla, Fiude muistuttaa että pitäisi saada menovettä lisää. Jännityksellä etenin ja kirosin taas itseni, miksi se on niin vaikeaa tarkistaa se bensamittari ennen kuin lähtee matkaan? Tai ainakin ennen kuin lähtee syrjäkylille ja pikkuruisille kinttupoluille. Huokaisin helpotuksesta kuin pääsin laitumilta pois, eikä täytynyt lähteä patikoimaan sieltä ”läheiselle” huoltoasemalle. Markkinoille oli puutteeliset opasteet, enkä heti löytänyt oikeaa paikkaa, mutta onneksi löysin bensa-automaatin Sainte-Croixin kylästä.



Jälleen kerran iski Toblerone nälkä


L'Auberson


L’Auberson kylä kuuluu Sainte-Croixin kuntaan ja se on tunnettu musiikirasioista, kylän ainoa nähtävyys on Musee Baud, jossa on laaja kokoelma musiikkirasioita, kelloja, automaatteja ja kramofoneja sekä muista soitettavia esineitä ja koruja. Baudin veljekset Frédy, Robert ja Auguste olivat kiinnostuneita musiikkilaitteista ja heille lähetettiin niitä korjattavaksi, herrat perustivat museon vuonna 1955. Valitettavasti en ehtinyt vierailla tuossa museossa, se näytti todella mielenkiintoiselta ulkoapäin.



Talo on Sveitsin puolella

Markkinat Ranskan puolella

Juustonvalmistusta Ranskan puolella


Suloiset kissatkin jäi hankkimatta



Markkina-alue oli todella rakenettu raja-aidan molemmin puolin, autoja oli paljon Sveitsin puolella ja itse vein omani parkkiin Ranskan puolella. Ensi tutustuin markkinoiden tarjontaan Ranskan puolella ja ensimmäiseksi tuli vastaan ihania takorautatöitä, joiden ohi kävelin vastahakoisesti, ”bienvenue”-kyltti olisi ollut mukava tuliainen, mutta ne olivat niin massiivisen kokoisia. Mukaan tarttui vähän juustoa ja leipää kotiin vietäväksi. Ranskan puolella pääsi tutustumaan myös juustonvalmistukseen. Suurin osa kojuista oli ulkopuolella ja kaikki Sveitsin puolen kojut olivat teltan alla, syynä lienee varmaan edellisen päivän myrsky.



Ranskan puoli

Sveitsin puoli


Siellä se sitten oli, se raja-aita! Kivinen aita kulki teltan keskellä ja sen läpi pääsi kulkemaan rajan toiselle puolella, tutustumaan Sveitsin tarjontaan. Suurimman osan alueesta tietenkin täytti kanttiini, jonka ympärillä oli viinintuottajia. Kukaan ei varmaan ylläty jos kerron että vietin paljon aikaa Yverdonin matkailutoimiston kojulla ja mukaan lähti taas pino esitteitä!

Kun kerran olin jo hieman kauempana Juralla, päätin lähteä käymään vielä Le Loclen ja La Chaux de Fondin kaupungeissa. Kaupungit ovat olleet jo jonkin aikaan toivelistallani, ne kuuluvat UNESCON-listalle ja ovat tunnettuja kellotuotannosta ja erikoisest arkkitehtuurista. Näistä kohteista kerron lisää myöhemmin.



Le Loclen kunnantalo 


Le Chaux de Fonds, Näkymät Tour Espacitéstä kaupunkiin

Täältä voit lukea enemmän Sante Croixin kaupungista, joka talvella suosittu laskettelukohde Juralla ja se on tunnettu helmi-maaliskuussa järjestettävistä karnevaaleista.


8 kommenttia:

  1. Onpa hauska idea ollut laittaa markkinat kahden valtion molemmin puolin! Voi että, miten haluaisin herkutella sveitsiläisillä ja ranskalaisilla herkuilla. Markkinat saa ihan uuden sävyn, kun voi poiketa maasta toiseen. :)

    Me ollaan muuten kiroiltu kans muutamaan otteeseen, kun navigaattori ohjaa ajelemaan ihan ihme pikkuteitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MInustakin idea oli tosi hauska ja halusin ehdottomasti nähdä miten se toimii. Tämähän voisi onnistua myös Suomen ja Ruotsin rajalla! Meilläkin on useita hauskoja sattumia navin kanssa, jotka näin jälkeenpäin naurattaa...

      Poista
  2. Onpa hauska raja-aita! Ja vielä hauskempi idea järjestää markkinat noin kahden maan rajalla molemmin puolin. Nuo kylät tuolla seudulla on muutenkin niin ihastuttavia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raja-aita on todella harvinainen, sillä Juravuorilla ei aina tiedä onko Sveitsin vai Ranskan puolella. Kylät ovat todella ihastuttavia ja plussaa tulee vielä näköaloista!

      Poista
  3. Taitaa todellakin olla jossain määrin harvinainen tapahtuma, tällainen sopuisasti kahden valtion rajalla.
    Minulle on tästä Sveitsin ja Ranskan rajasta jäänyt mieleen aika monetkin kurssit Geneven lähellä Ferney-Voltairessa. Ensimmäisellä kerralla kun sieltä kurssipäivän jälkeen illalla paikallisbussilla lähti käymään Genevessä eikä kukaan kysynyt passia jäin kyllä hetken ihastelemaan tätä rajatonta aluetta. Näin oli ainakin joskus 80-luvulla, ehkä siis vielä nyttenkin - vai onkohan erilaiset maahanmuuttokriisit jo muuttaneet tämänkin rajan toisenlaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Ferney-Voltairessa kävimme kaupassa! Harvemmin passia kysytään, välillä tehdään pistotarkastuksia ostosreissulla kun tarkastetaan ettei tuontikiintiöt ylity. Kun turvaluokitusta nostetaan, niin isommilla raja-asemilla kuten Ferney, näkyy enemmän rajavartijoita.

      Poista
  4. Paikalliset markkinat ovat kyllä aina olleet mieleenpainuva kokemus. Niissä saa maistella herkkuja, joita harvemmin muualta löytää, sillä pientuottajat eivät löydy supermarkettien hyllyiltä tai tiskeiltä. En ole koskaan käynyt kahden eri kulttuurin markkinoilla, mutta Saksassa ja Ranskassa ole käynyt ns. kylämarkkinoilla.

    VastaaPoista

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.