torstai 13. heinäkuuta 2017

La Fête de la Tomate, Carougen tomaattifestivaalit






Viime viikonloppuna Carougessa Geneven naapurikaupungissa pidettiin tomaattifestivaalit ja me lähdettiin Rosan kanssa ottamaan selvää mitä siellä oikein tapahtuu. Ikävä kyllä olin marittanut kaikki punaiset vaatteet pois, joten en pystynyt pukeutumaan teeman mukaan. (Tämä virhe on nyt korjattu, sillä hankin punapilkullisen Tour de France kannustuspaidan, paitaa kantaa kilpailussa vuoriosuuden kingi)


Seraaville tomaattifestareille on jo paita valmiina...


Geneven kantonin lippu tehty tomaateista


Carouge on viehättävä kaupunki aivan Geneven kyljessä, siellä on mukava tunnelma ja aina kiva pistäytyä. Keskeisellä paikalla sijaitsee suuri Place de Sardignia-aukio, joka oli täynnä juhlakansaa ja kuten Sveitsissä on tapana niin tapahtumiin kuuluu aina oleellisesti ruoka ja juoma. Ptkät pöydät täyttyvät ja ihmiset jonottavat ruokakojuihin. 


Aina täytyy olla Apero...


... sekä ruokaa ja juomaa


... että Fondueta



Kyllähän siellä festivaaleilla oli tomaattejakin ja myynnissä oli vaikka kuinka monta erilaista lajiketta. Tomaattien lisäksi siellä myytiin myös muita vihanneksia sekä paikallisten tuottajien ja käsityöläisten tuotteita. 


Tomaatteja löytyy useita eri lajeja






Monia eri kirsikkatomaatteja


Muitakin vihanneksia tomaattien lisäksi


Tuttu näky markkinoilla Valaisin ruisleipä


Käsityöläisten kojuja


Teltassa viihdytti bändi ja lapsia varten oli tuotu huvipuistolaitteita. Hauska tapahtuma ja todella tyypillinen mitä järjestetään täällä Sveitsissä useissa kylissä, milloin minkäkin teeman ympärille. Näitä vastaavia juhlia olisi kiva saada myös Suomeen, on kiva katsella kun naapurustossa ihmiset juhlivat yhdessä.



Tomaatti




Tomaatti on peräisin Perusta ja Chilestä, josta se aikojen saatossa kulkeutui Eurooppaan Kolumbuksen matkassa vuonna 1498. Tomaattia kutsuttiiin Perun omenaksi, aluksi sen luultiin olevan myrkyllinen ja sitä pidettiin koristekasvina. Myöhemmin 1700-luvulla sitä alettiin syömään Espanjassa ja Italiassa, ensimmäiset ketsuppireseptit  julkaistiin vuonna 1812. Suomen tomaattikuntana tunnetaan Närpiö, jossa kasvatetaan peräti 60% Suomen tomaateista.


Tomaattisotaa Espanjassa



Hieman erilaisia festareita, tämä ei suinkaan ole tomaatinheittoa varten
vaan valokuvausta... 


Kuuluisimmat tomaaattifestivaalit lienevät Espanjan Valenciassa järjestettävät La Tomatina-festivaalit, joita vietetään Bunolin kylässä elokuun viimeisenä keskiviikkona. Tuota tapahtumaa voisi paremminkin kutsua suureksi tomaattisodaksi, sillä festivaalien tarkoituksena on heittää tomaateilla muita ihmisiä. Tämä erikoinen tomaattisota sai alkunsa vuonna 1945, kahden poliitikon protestista. Tomaattisota kestää noin tunnin ajan ja jättää jälkeensä kauhean sotkun.



Carouge


Kaunis Carouge <3


Carouge on pieni idyllinen kaupunki Geneven kaakkoispuoelella, Rhône ja Arve-jokien eteläpuolella. Esikaupunkialuetta kutsutaan myös nimellä Geneven ”Greenwich village” ja sillä on erityinen asema Geneven kantonin historiassa. 1700-luvun lopulla Sardinian kuningas halusi rakentaa kaupungin, joka pystyisi kilpailemaan Geneven kanssa. Kuningas määräsi Carougen rakennettavaksi ja kutsui arkkitehdit Piemonte-Sardinian pääkaupungista Torinosta, suunnittelemaan kaupunkia, tämän vuoksi Carougessa on ihana italialainen tunnelma. 

Carouge on tunnettu lukuisista pienistä käsityö-, taide- ja antiikkiliikkeistä sekä kauppatorin markkinoista. Kaupungissa on lukuisia kahviloita ja ravintoloita, jotka ovat auki pikkutunneille asti.

Lisätietoja: www.carouge.ch


12 kommenttia:

  1. Tomaattifestareista tulee aina mieleen tuo Espanjan tomaattisota. Näissä juhlissa ei sentään taidettu alkaa sotia tomaatteja aseina käyttäen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ei tomaatit lentäneet ainakaan silloin kun me olimme käymässä, mukava tapahtuma suosittelen!

      Poista
  2. Aika hauska tapahtuma :D En oo miäkään kuullut ikinä muusta kuin Espanjan tomaattisodasta ja tämä on kyllä ihan uusi juttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapahtuman tarkoitus on varmaan tuoda esille paikallisia tuottajia, mutta kivat kyläjuhlat ja hauska tapahtuma! Kaukana Espanjasta ;)

      Poista
  3. Minullekin tuli ensimmäisenä mieleen se Espanjan tomaattisota. Aika symppiksen oloinen tapahtuma. Paljon sitä yhden kasviksen ympärille onkaan keksitty eri puolilla maailmaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todellakin ihan hauska tapahtuma. Bernissä on lokakuussa sipulimarkkinat, mutta eipä äkkiseltään tule mieleen muita vihannes tai kasvistapahtumia...

      Poista
  4. Enpä ollut tällaisesta juhlasta koskaan kuullutkaan. Ja sekin oli uutta, että tuolla päin maailmaa syödään myös ruisleipää. Vaaleankeltaisia pikkutomaatteja! Kaikkea sitä näkee. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ruisleipä on ihan hyvän makuista, mutta sitä myydään lähinnä Valaisin kantonissa, mutta usein myydään myös erilaisilla markkinoilla. Harvoin on tullut ostettua, onneksi on Lidl ;)

      Poista
  5. Viherpipertäjänä tuo olisi kyllä festari minun makuuni :) Tomaatista on moneksi :) Kiitos tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse hämmästelin kuinka paljon erilaisia lajikkeita oli tarjolla ja minkälaisia värejä ja muotoja...

      Poista
  6. :D Kun uin otsikon, ajattelin heti, että olette osallisutuneet siihen La Tomatina-festivaaliin. Mutta selvisihän se asia, kun maltoilukea tekstin kunnolla.

    Me olime itse asiassa melko lähellä Bunolin kylää, mutta ei sitten käyty siellä kuitenkaan. En tiedä olisiko se ollut mistään kotoisin, kun ei siellä niitä festareita silloin ollut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei veikkonen sentään, ruoan haaskausta mielestäni tuo tomaattisota!

      Poista

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.