maanantai 26. kesäkuuta 2017

La Garenne: Minkälaisia eläimiä liikkuu Juran metsissä?






Moni lukija varmaan tietää että harrastan ratsastusta, viimeiset pari vuotta olen täällä Sveitsissä vuokrannut ihanaa Fux-ponia, jonka kanssa olen maastoillut Juran metsissä. Vaikka olen käynyt pienenä partiota, niin en todellakaan ole mikään sudenpentu, vaan säikähdän jokaista pientäkin rasahdusta metsässä. Mielikuvitus lähtee helposti laukkaamaan ja siitä syystä olen jo vuosia maastoillessani laulanut Finnhitsejä, pelottaakseni karhuja sekä muita metsän röllejä.


Samat Finnhitsit ovat raikuneet myös täällä Sveitsin metsissä ja olen kovasti yrittänyt selvitellä minkälaisiin paikallisiin petoihin täällä voi törmätä? Ratsastusmaastoni ovat Jura-vuorilla ja olen lukenut että tallini lähistöllä pienessä Le Vaud:in kylässä sijaitsee pieni La Garennen eläinpuisto, jossa on nähtävillä tyypillisiä villieläimiä, jotka liikkuvat Juran metsissä.


Fux-poni ja pelottava "hirvipelto"


Viime viikolla sain houkuteltua Rosan mukaan tallille ja päätimme käydä ratsastureissun jälkeen tutustumassa tuohon La Gerennen eläinpuistoon. Päivä oli todella lämmin mittarissa oli yli 30 astetta, mutta onneksi metsässä oli varjoisaa ja tuuli edes hiukan.




La Garenne


Le Vaud, La Garenne-Zoo


Saavuimme eläintarhan luokse ja se todella näytti todella pieneltä, sisäänpääsy oli aikuisilta 19 chf ja alle 25-v. 14 chf, minun mielestä lippu oli aika hintava. Kysyin lipunmyyjältä mitä puistossa on niin erikoista että tuo hinta kannattisi maksaa?

Rouva puhui todella hyvää Englantia ja kertoi meille mielellään eläinpuistosta. Puisto on uusittu täysin ja se on avattu viime vuonna (2016), se on kooltaan 3 hehtaaria. Siellä nähtävillä erilaisia eläinlajeja, jotka todella löytyvät Jura-vuorten metsistä mm. kettu, susi, villisika, erilaiset lintulajit sekä paljon muita nisäkkäitä, jopa ilveksiä, joilla oli pariviikkoiset pennut. Rouva kertoi että useiden eläimien häkeissä pääsee vierailemaan, mutta vuohet ovat ainoita joita voi koskea ja paijata, muihin eläimiin ei saa koskea.

Osa pääsylippujen tuotosta menee villieläinten pelastustoimintaan, puistossa toimii villieläinten hoitokeskus, jonne voi tuoda tai ilmoittaa loukkaantuneista eläimistä, keskuksessa eläimet saavat tarpeelista hoitoa ja lääkitystä, vuosittain puistoon tuodaan satoja eläimiä hoidettavaksi. Tämän kuultua olimme valmiit maksamaan pääsylipun hinnan mukisematta, vaikkakin rouva kertoi että osa eläimistä on yöeläjiä ja niitä ei voi nähdä päivällä sekä kuumuuden vuoksi useat pysyvät varjossa piilossa.



Kierros eläintarhassa


Eläinten alueelle pääsee kulkemaan kuten metsässä...


Aloitimme Rosan kanssa kierroksemme eläintarhan kahvilasta ja nautimme myöhäisen lounaan. Jätimme esittelyviedon väliin ja lähdimme kiertämään puistoa järjestyksessä, ensimmäiseksi tulimme perinteisten maatilan eläinten luokse aitauksessa oli sikoja, ankkoja kanoja ja niitä silitettäviä vuohia.

Sitten tuli erilaisten pöllöjen vuoro ja jouduimme keskelle murhamysteeriä, joku oli tehnyt selvää jälkeä Tupusta, Hupusta ja Lupusta, ankanpojat lojuivat rappusilla erään  pöllön kodin edustalla. Tunsimme olomme vaivaantuneeksi kun pöllöt tuijotivat meitä kissamaisilla silmillään, joten lähdimme pikaisesti jatkamaan matkaa.

Monien eläinten kohdalla oli maininta että on yöeläin, kettuja emme nähneet ollenkaan, niiden vieressä oli mäyrille tehty alue. Rosa huomasi että mäyrien luokse pääsi ryömimään kaivonrekaiden läpi, tietenkin hän halusi kokeilla ja kun heteken päästä katselin mäyrien häkkiin, näin Rosan virnuilevan häkin keskellä sijaitsevasta muovikuvusta. Mäyriä ei kyllä näkynyt, pesukarhuja sentään onnistuimme vähän  näkemään, majavatkin olivat piilossa, vain niiden rakennelmat näkyivät. Sinänsä harmittavaa että puistossa on niin paljon yöeläimiä, kun se on avoinna vain päiväsaikaan, mutta toki helle saattaa myös pitää yöeläjät piilossa. Eäinpuiston yö kuulostaisi aika huikelata, vähän kuten Korkeasaaressa Kissojen yö.


Kimble-peli? Ei mutta kuka se siellä?


Eläinpuisto oli todella tehty viihtyisäksi, siellä oli leikkikenttä sekä taukopaikka ja kaikki eläinten alueet olivat hyväkuntoisia ja virikkeellisiä. Olimme jo hetken ihmetelleet miksi kaikki infotekstit sijaitsivat suljettujen häkkiovien sekä metalliketjuista tehdyn verhon takana? Sitten hoksasimme että ovissa ei ollut lukkoja ja niihin oli laitettu ”työnnä” merkki, eli johinkin häkkeihin pääsi siis sisälle katsomaan eläimiä. Rosa rohkaisi mielensä ja meni sisälle häkkiin missä oli pöllöhaukkoja, minä jätin suosiolla väliin.

Seuraavaksi tuli vastaan korppikotkia ja alueen läpi pääsi kävelemään vuorikauriiden puolelle. Vuorikauriiden luona oli pieni vauva joka pysyi tiiviisti vanhempien luona, lähistöllä sen sijaan nuoriso otti toisistansa mittaa sarvillansa. Uskaltauduin myös tuohon häkkiin sisälle ja eläimet eivät välittäneet meistä ollenkaan, mutta silti hieman jännitti ja olipa erikoinen kokemus olla tuolla häkin sisäpuolella, toisaalta ollaanhan sitä näiden eläinten kanssa siellä metsässäkin...


Näitä ei olla Fuxin kanssa nähty mutta peuroja kyllä


Seuraavaksi tulivat villisiat, yksi suurin inhokki mitä pelkään ihan kauhiasti. Olen nähnyt noita aikaisemmilla ratsastusreissuilla Unkarissa, onneksi nuo paikalliset possut olivat paljon pienempiä ja onneksi niistä lähtee sellainen varoittava ääni, sen kuullessani aion jatkossa karauttaa Fuxin kanssa lujaa toiseen suuntaan.


Pelottavat Villisiat  


Villisikojen vieressä olivat Ilvekset ja onnistuimme näkemään nuo pariviikkoiset pennut. Seurasimme noita kissaeläimiä pitkän tovin ja löysimme paljon samoja piirteitä ja käyttäytymismalleja, kuin meidän Macho ja Mösjöö kissoilla on. Pennut olivat niin suloisia ja niitä oli hauska seurata, ne olivat kooltaan kuin aikuiset kissat, mutta hieman tukevampia ja liikkuessaan ne vaappuivat hauskasti. Emo vartioi tiukasti poikasiaan, eikä päästänyt niitä hetkeksikään silmistään.


Veikeät Ilves pennut äidin tarkan valvovan silmän alla



Viimeiseksi oli vuorossa sudet ja yllätyin jälleen kuinka hoikkia ja korkeita ne ovat. Sudet pysyttelivät varjossa ja lähtivät pian tulomme jälkeen pois näkyvistä. Olen varma että näin kerran ratsastusreissullani suden, mutta  eläinpuiston virkailija sanoi että alueella liikkuu iso susikoira, jota monet luulevat sudeksi. Tosin oma tallini on jonkin matkan päässä eläinpuistosta…

Lopuksi virkailija kuitekin lohdutti minua että villieläimistä ei kannata olla huolissaan, ne kuulemma lähtevät karkuun, hänen mukaan enemmän pitäisi olla huolissaan laiduntavista lehmistä. Usein patikointireitit kulkevat lehmäaitausten läpi ja mikäli lehmillä on vasikat mukana, saattavat ne käydä päälle. En tiedä lisäsikö tieto eläimistä tuskaa vai auttoiko se lievittämään pelkoa? Finnhitsit taitavat edelleen soida Juran metsissä…



La Garenne, le Vaud


Ostamalla nimikoidun kyltin itselle tai lahjaksi, jälleen kerran mielestäni oiva tapa kerätä varoja 


Erwin Meier perusti eläinpuiston vuonna 1965, auttaakseen haavoittuneita villieläimiä sekä erilaisia omistajien hylkäämiä eläimiä kotimaisia sekä ulkomailta tuotuja lajeja. Pääsymaksun lisäksi eläintarhan toimintaa voi tukea mielestäni hauskalla tavalla, voit ostaaa metallilaatan, johon kaiverretaan sinun nimi ja se kiinnitetään lankkusiltaan joka sijaitsee villisika, ilves ja susitarhojen yläpuoella. Sillalla olikin monta laattaa ja huomasin mm. Tannayn kylän nimen yhdestä laatasta.

Avoinna joka päivä 
marras-maaliskuussa 9-17.30 
huhti-lokakuussa 9-18
Eläinten turvakeskus ympäri vuoden 9-16.00




2 kommenttia:

  1. Todella mielenkiintoinen postaus. Minua kovasti kiinnostaisi tuo meidän lähimetsä, onko sinne tehty luontoselvitystä ja mikäli on, minkälaisia eläimiä siellä liikkuu. Samaten metsä, jossa meidän mökki on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit postauksesta. Mahtaako kaupungin sivuilta löytyä lisää tietoa alueiden metsistä? Tai mökille riistakamera se voisi olla hauskaa katseltavaa. En tiedä lisääkö tieto tuskaa vai ei, kerran suunnittelin patikointia lähiseudulle, kun saavuin polulle, siellä kerrottiin mitä eläimiä metsässä on nähty ja lopuksi vielä varoitus omalla vastuulla. Reippaana aloin kulkea polkua pitkin, mutta jo hetken päästä mielikuvitus alkoi laukata ja vaihdoin reittisuunnitelmia.

      Poista

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.