perjantai 10. maaliskuuta 2017

Peruspuvusto, vaateostoksilla omassa vaatekaapissa






Varoitus!

Postaus on pitkä vuodatus ja sisältää paljon henkilökohtaista tietoa, ei sovi heikkohermoisille!

Tässä tulee nyt meikäläisen ensimmäinen ”maritus”-postaus, kuten kirjassa neuvotaan, niin aloita vaatekaapista ja minähän noudatin tuota neuvoa. Tätä urakkaa ei tehty yhdessä illassa tai päivässä, vaatteita lojui useita päiviä erilaisissa kasoissa, niitä roikkui ikkunan karmeissa ja ovissa, tuuletusrekit notkuivat ja huusivat apua painolastin alla sekä kengät jonottivat lattialla odottamassa tuomiota. 


Ai ei mitään päällepantavaa...


Rekki huutaa apua!


Uskomatonta mutta totta, mikä kenkämäärä!


Perheenjäsenet pudistelivat päitään ja kissat yrittivät parhaansa mukaan auttaa minua. Kaikesta tästä kuitenkin selvittiin, vaikka joidenkin ryysyjen kanssa keskusteltiin pitkään jatkoon pääsystä. Olin oikein tyytyväinen lopputulokseen ja totta se on vaatteista on helppo aloittaa karsiminen, nyt oli myös helppo tehdä se päätös että kaikki ei sopiva, väärä väri, joskus ja ehkä-vaatteet lähtivät saman tien sopivaan kierrätyspussiin. Korut ja naamiaisasut odottavat vielä maritusvuoroaan.



Ihan paras apuri, aina valmis auttamaan...


Martan puoti avattu


Avasin meidän alakertaan kaupan ja avajaisissa oli vipinää, eräs rouva kokeili vaatteita pitkään ja lähti ison pussin kanssa kotiin. Minulle tuli NIIN järkyttävän hyvä mieli siitä, kun kuinka iloiseksi rouva tuli edullisista ostoksistaan, hänellä on monta tytärtä joten vaatteille on todella käyttöä, samalla sain kartutettua hieman ”Martan virkistysrahastoa”

Tästä se lähtee…


Ei mitään päällepantavaa… 



Meikäläisen väriskaala...



Kun olin saanut luettua tuon Konmarin Pinkin kirjan, olin valmis aloittamaan ”marituksen”, kirja oli sisäistetty ja tahtotila oli suuri, mutta kun piti ryhtyä toteutukseen, niin jäädyin ihan totaalisesti, enkä saanut aloitettua projektia. Aikaisemmin oli jo pystyviikannut vaatteet ja nautin suunnattomasti lopputuloksesta, ne tulivat esiin ihan uudella tavalla, löysin useita vaatteita joiden olemassaoloa en edes muistanut. Pystyviikkauksen ansiosta vaatteita oli helppoa ottaa, ilman että pinot menevät sekaisin.

Mietin pitkään vaatekaapin sisältöä, mitä heittäisin pois ja mitä säästäisin, kunnes eräänä päivänä alkoi ärsyttämään tarpeeksi! Huomasin ajattelevani että vaatekaapista ei löydy mitään kivaa päällepantavaa, tuolloin päätin että nyt on aika aloittaa ”vaatteiden maritus”! Samoihin aikoihin olin useampaan otteeseen lukenut juttuja ”vaatekapsulista”, jota voisin verrata perinteiseen peruspuvustoon, eli yhteensopivia vaatteita, jotka sopivat eri tilanteisiin. Vaatekaappini on viime vuosina vähän rönsyillyt, väriä kyllä löytyy, mutta kaikki vaatteet eivät mätsää keskenään. Innostuin tuosta vaatekapsulista ja sain siitä sopivan kimmokkeen, aloittaa marituksen.

Keräsin kaikki vaatteet yhteen paikkaan, järjestelin valmiiksi viikatut pinot ryhmittäin, henkarivaatteille hain erillisen tuuletustelineen ja aluksi meinasin jättää takit ja ulkoiluvaatteet pois, mutta mieleeni muistui Kondon ohje: ”ota esille kaikki vaatteet, siis ihan kaikki”. Tein siis työtä käskettyä ja hyvä näin, kengät ja asusteet päätin käydä läpi erikseen.



Vaatteiden ”maritus”, shoppailua omassa vaatekaapissa



Ostan nämä edelleen ;)


Kun kaikki vaatteet oli kerätty yhteen paikkaan niin aloitin shoppailun, keräsin ensiksi vaatteet mistä tykkään ja käytän eniten pistin ne roikkumaan näkyville. Tämän jälkeen kävin kaikki vaatelajit yksitellen läpi (alla olevan listan mukaan), poistin kaikki tahraiset ja rikkinäiset odottamaan käsittelyä tai vientiä H&M keräykseen. Poistojen jälkeen tutkin jäljelle jääneitä vaatteita ja mietin miksi en ollut shoppaillessa valinnut niitä? Monet vaatteet olivat joko liian kuluneita, pieniä tai suuria, muodottomia, eivät istuneet tai näyttäneet hyvältä päällä tai sitten oli kivan näköisiä, mutta käytössä tuntuivat jostain syystä epämukavilta, kuitenkin nämä ovat olleet vaatekaapissa pitkään, odottamassa ihmettä. Aikaisemmin olisin laittanut nämä kategoriaan pihavaate, tallivaate tai mökkivaate eikä meillä edes ole mökkiä. Nyt säästin vain vaatteita joista pidän ja joita on mukava käyttää, tykkään ajatuksesta että kotioloissakin voi pukeutua kivan näkösiin vaatteisiin, eikä tepastella niissä nukkavieruissa, odottaen että ne joskus hajoavat.

Tässä kohtaa kaivoin tavoitelaatikkoni esiin, poistin laatikosta kertaheitolla kaikki vanhat tavoitteet ja laitoin tilalle muutamia uusia tavoitevaatteita, joista en vielä raaskinut luopua. Uudet tavoitteet ovat ihan saavutettavissa, aikaisemmat olivat yhden tai jopa kaksi kokoa pienempiä, jos vielä joskus pääsen noihin aikaisempiin mittoihin, niin sama muoti on varmasti tullut takaisin, voin hankkia tuolloin uudet vermeet.



Tässä vain osa poistetuista vaatteista...


Yhdistelin jäljelle jääneitä vaatteita ”ostettujen” vaatteiden kanssa ja osan laitoin ”ehkä”-laatikkoon odottamaan kokeilemista ja lopullista tuomioita. Samalla periaatteella kävin kaikki mahdolliset vaatteet läpi. Asusteet, takit ja ulkoiluvaatteet kävin läpi ryhmittäin, niiden määrä hämmästytti minut, täytyy jatkossa harkita minkälaisia ulkoiluvaatteita tarvitsen ja yrittää löytää mahdollisimman monikäyttöisiä. Täällä Sveitsissä vuodenajat ovat erilaisia kuin Suomessa, joten osa ulkovaatteista on jäänyt vähemmälle käytölle.


Laukut



Nyssäkkä kulkee joka laukussa, vaikka taskussa 

Laukut ovat yksi heikkouteni, mutta viime aikoina en ole juuri uusia laukkuja ostanut vaan vaihdellut vanhoja laukkuja eri vuodenajan ja käyttötarkoituksen mukaan. Tulin erityisen iloiseksi tulin kun sain kaikki laukut mahtumaan vaatehuoneen hyllylle. Laitoin laukkuja sisäkkäin, nyt niillä on omat paikat ja laukkujen vaihtaminen on helpompaa sekä laukut ja reput löytävät tiensä helpommin takaisin.

Erittäin tyytyväinen olen kun löysin vihdoin itselleni ”casual”-laukun mitä voin käyttää kaupungilla, eikä se ole liian pramea patikkareitille, nyt mukana kulkevat kätevästi kartat ja esitteet, laturit, kamera ja lompakko, jopa pieni juomapullo mahtuu mukaan sekä tietenkin Martan näppärä nyssäkkä.

Aikaisemmin minulla oli pieni sisälaukku, johon olin kerännyt käsilaukun tavaroita. Siirtelin tuota sisälaukkua laukusta toiseen ja sen koko kasvoi pikkuhiljaa. Jätin sisälaukun pois käytöstä, jonka jälkeen jokaiseen laukkuun alkoi ilmestyä omat huulirasvat, huulipunat, nenäliinat, särkylääkkeet ym. muita tarvittavia tavaroita. Nuo kaikki pikkutarpeet hukkuivat laukkujen taskuihin ja reppuihin tai sitten niitä oli tuplat käytössä. Tuskailin asian kanssa kunnes päätin kerätä kaikki käsilaukun must-jutut pieneen pussukkaan, nyt tuo pikkusälä kulkee näppärästi mukana ja kaikki tarvittava kulkee aina mukana, muut isommat tavarat kuten lompakko, laturit yms. siirrän sitten tarpeen mukaan toiseen laukkun. Voin sanoa että nyt toimii, ei enää irtokamoja.



Kengät



Tästäkin kasasta selvittiin!


Kengät tulee usein käytyä läpi vuodenaikojen mukaan, silloin kun kausi vaihtuu ja niitä otetaan käyttöön ja laitetaan säilöön. Keräsin kaikki kengät yhteen kasaan ja voin sanoa että järkytyin niiden määrästä! Myönnän että muutaman kerran olen ostanut kenkiä ja löytänyt myöhemmin vastaavat kengät kaapin kätköistä. Laskin että minulla oli yhteensä 50 paria kenkiä, ihan järjetön määrä! Toki 4 vuodenaikaa vaatii erilaisia kenkiä, myös harrastekäytössä. Jäin hetkeksi pohtimaan minkälaisia kenkiä käytän päivittäin? Miten ulkoilen? Näiden pohjalta keräsin ensin suosikkikenkiä, saapikkaat, nilkkurit, kävelykengät, lenkkarit, talvisaappaat, ulkoilu- ja tallikengät, avokkaat, juhlakengät ja kumisaappaat sekä kesän suosikkikengät.

Kenkien läpikäyminen oli suhteellisen helppoa ja sain karsittua helposti useita pareja pois, poistin kaikki huonokuntoiset, myös ne parit jotka ovat odottaneet uusien vastaavien hankkimista sekä kengät, jotka eivät ole mukavat jalassa. Kenkien kohdalla tulee usein tehtyä virheostoksia, sillä oikean koon ja lestin löytäminen lyhyessä ajassa on hankalaa, itse yritän pitää kenkiä jalassa mahdollisimman kauan jalassa ja kävellä niillä kaupassa ennen ostamista.

Kun kävin kenkiä läpi tein niille perusteellisen huollon pesin ja plankkasin ne, vaihdoin tarvittavat nauhat ja pistin tarvittaessa fyllinkiä niin, että muoto säilyy sekä keräsin suutarille vietävät kengät. Kenkähuoltoa tehdessä huomasin että turhan moni kenkäpari oli hapertunut varastoitaessa ja mennyt pilalle. Harmillista nuo keinomateriaalit, jotka eivät kestä samalla tavalla kuin, aidot nahkakengät, joita tänä päivänä vaikea löytää.

Marituksen jälkeen kenkäparit vähentyivät puoleen ja ostoslistalle tuli muutamat kengät. Kenkien säilytys on aina iso murheenkryyni, mutta nyt sain kengät jotenkuten mahtumaan eteiseen ja vaatekaappiin, tosin valtasin muilta vähän tilaa. 


Vaatekaapin onnistunut lopputulos ja Kondon vinkit



Hups, onko näitä paitoja todella näin paljon???

Kuten jo aikaisemmin olen maininnut niin tuo pystyviikkaus saa hymyn huulille ja vaatteiden valinta on hauskaa puuhaa. Tykkäsin todella paljon Kondon kausivaateideasta, olen niin iloinen kun marittamisen jälkeen kaappiin jäi tilaa eri vuodenaikojen käyttövaatteille. Nyt ei tarvitse pitää erillistä kausivaatteiden pesu-, pakkaus- ja purkamissessiota, vaan vaatteet löytyvät kaikki yhdestä paikasta. Vaatteet ovat helposti saatavilla ympäri vuoden, lomapakkaus sujuu helposti ja virheostokset vähenevät. Ulkovaatteiden ja kenkien osalta joutuu kauden vaihtuessa hieman vielä puuhastelemaan.

Roikkuvat vaatteet Kondo neuvoi ripustamaan siten että ne kohoavat oikealle, sattumoisin minulla ne meneekin näin, mutta jäin miettimään onkohan tämä joku kätisyys juttu ja mitn siihen vaikuttaa erilaiset kaapit ja vaatehuoneet? Minulla roikkuvat vaatteet ovat järjestelty värien mukaan, pitääpä kokeilla jos ne laittaisi ryhmien mukaan tangolle.

Siihen en ota kantaa ahdistuvatko sukat, jos niitä rullaa tai miltä perunasukista tuntuu jos ne liikkuvat laatikossa, mutta tuosta kotivaatteeksi alistamisesta olen samaa mieltä. Itselläni tosin on vain ollut aika monta kategoriaa (talli, piha, mökki yms), mutta ehdottomasti jokaiseen käyttötarkoitukseen sopiva materiaali, mielummin hikoilen teknisessä paidassa kuin paksussa collarissa tai käytän joustavia housuja puutarhassa kuin tärkättyjä farkkua.

Vaatekaappi on nyt kunnossa ja olen oikein tyytyväinen lopputulokseen, ainoastaan korut ja naamiaisasut on vielä käymättä läpi. Väkisin en alkanut vaatekaappia sisutamaan, vaan uskon että se tulee  ajan kanssa.



Niin olen tyytyväinen lopputulokseen ;) 


Vaatteiden tarkistuslista



X Yöpuvut
X Sukat ja alusvaatteet
X Yläosat (topit, paidat, neuleet, tunikat)
X Alaosat (leggins, housut, hameet)
X Mekot
X Vapaa-aika (hupparit, verkkarit, fleecet)
X Kesävaatteet
X Talvivaatteet
X Vyöt, huivit ja muut asusteet
X Hatut ja Hanskat
X Takit
X Urheiluvaatteet (uinti, ulkoilu, tekniset)
X Laukut
X Kengä
   Korut
   Naamiaisasut



Pukukapsuli eli peruspuvusto



Nämä jäi odottamaan sopivaa kautta...


Kuten jo aikaisemmin mainitsin pukukapselilla tarkoitetaan peruspuvustoa, jossa vaatteet sopivat keskenään yhteen ja niitä voi käyttää erilaisissa tilanteissa. Pukukapsulin tarkoituksena on että vaatekaapista on helppo löytää päällepantavaa. Peruspuvusto koostuu tarvittavasta määrästä vaatteista ja tuohon määrään vaikuttaa oleellisesti pyykin pesuväli, jos vaatteita pestään usein riittää pienempi kapsuli ja mikäli vaatteita pestään harvemmin kapsulissa on enemmän vaatteita. Kapsulin voi tehdä eri vuodenaikojen mukaan ja minä ajattelin kasata ensimmäisen kapsulin talvivaatteista.

Usein tulee sanottua että mulla ei ole mitään mitä pistää päälle! Se on ihan totta, vaatteet hukkuvat kaappiin ja sopivien vaatteiden löytäminen on hankalaa, kaapissa lojuu kasa vaatteita, joita ei käytä jonkin syyn takia. Nämä käyttämättömät vaatteet ovat kuin rikkaruohoja, ne rohmuavat tilaa käyttövaatteilta ja piilottavat kaikki sopivat vaatteet. Vaatekaapin raivauksen yhteydessä halusin saada selkeyttä vaatekaappiin, päätin kokeilla löytyykö tästä pukukapsulista minulle apua…  

Kun puvustoa alkaa kasaamaan niin on hyvä hetki miettiä, minkälaisen puvuston haluaa itselleen koota? Mitä teen päivittäin? Minkälaisia vaatteita käytän päivittäin? Mistä väreistä tykkään? Pieni ajatusleikki auttaa kokoamaan sopivan pukukapsulin.

Tällä hetkellä en tarvitse työvaatteita ja liikun paljon ulkona sekä käytän usein ratsastusvaatteita. Haluan että kaapissani on rentoja, mukavia mutta siistejä vaatteita, jotka istuvat hyvin ja sopivat arkeen sekä erilaisiin tapahtumiin.


Kapselipuvuston rakentaminen

Aloita tyhjentämällä vaatekaapit, pyyhi ne ja kerää kaikki tarvittavat korut, asusteet ja laukut. Mieti tulevia päiviä mitä olet tekemässä? Mihin olet menossa? Mitä laittaisit huomenna päälle?

Omaa kapsulia tehdessä, itselläni oli lähipäivinä: kotipäivä, tapaaminen ystävien kanssa sekä ParentTime- ryhmän kanssa museovierailu.

Valitse 1-3 asukokonaisuutta, sellaisia vaatteita mitä meinaat lähipäivinä pukea sekä ota huomioon päälläsi olevat vaatteet. Kerää lempivaatteesi, vaatteita mitä olet viime aikoina käyttänyt, vaatteet jotka sopivat elämäntyyliisi, nykyiseen painoon, vartaloon ja vuodenaikaan.

Minun lempivaatteet ovat juuri niitä, mitä olen käyttänyt viimeaikoina, joten ne valikoituivat nopeasti, löysin monia kivoja vaatteita ja ihmettelin miksi en käytä niitä? Kokeilin niitä ja syy selvisi aika nopeasti, sillä osa oli hieman nafteja pieniä tai muuten vaan eivät enää istuneet päälle, kaapissa oli paljon vaatteita, joille ei ole käyttöä nykyisessä arjessa tai elämäntyylissä.

Sommittele vaatteita yhteen

Jokaisen ala- ja yläosan ei tarvitse sopia yhteen, mutta jokaisen yläosan on sovittava kahden 2 alaosan kanssa, tarvittaessa osta puuttuvat vaatteet asukokonaisuuteen.

Omaan talvipuvustoon valikoitui paljon mustaa, ruskeaa ja harmaata, kirkkaammat värit ja valkoinen jäivät odottamaan kesäpuvustoa, jota voin alkaa suunnitella jo. Minun kapsuliin valikoitui noin 50 vaatetta (paitoja, housuja, hameita yms. päälivaatteita), tein muutaman  uuden hankinnan. Puvuston koko kuulostaa isolta määrältä, mutta useat vaatteet ovat käytössä vuodenajasta riippumatta ympäri vuoden.


Montako vaatetta kapsuliin tulee?

Tämä oli ensimmäinen kysymykseni, jokaisen kapsuli on henkilökohtainen ja siihen vaikuttaa vaatteiden pesuväli, kuinka usein vaihdan vaatteita, housuja vaihdetaan harvemmin kuin esim. aluspaitoja. Kapsuli on valmis, kun tuntuu siltä, että siitä ei puutu mitään, yleensä noin 15-40 vaatetta, lopullinen koko muotoutuu vasta käytössä. Seuraavaa kapsulia tehdessä kannattaa miettiä kuinka toimiva nykyinen kapsuli on?

Onko kapsuli sopivan kokoinen?
Sopiiko vaatteet yhteen vähintään 2-3 vaatteen kanssa?
Sopiiko vaate kyseiseen vuodenaikaan?
Sopiiko vaate tämän hetken elämäntyyliin?
Haluaisitko laittaa vaatteen päälle huomenna?



Vaatteiden säilytys

Viikkaa ja ripusta vaatteet, jaottele ne käytön mukaan työ/vapaa-aika, henkarivaatteeet sekä muut puvustoon kuuluvat vaatteet (alusvaatteet, sukat) on hyvä säilyttää lähellä ja muut vaatteet jotka eivät kuuu puvustoon tulisi laittaa pois. Minä tykkäsin Konmarin ajatuksesta, että kaikki vaatteet löytyvät samasta paikasta, joten laitoin oman kapsulin keskeiselle paikalle vaatekomeroon ja muut vaatteet siirsin hieman syrjemälle, jotta tarpeen mukaan on helppo päivittää kapsulia. Tee erilaisia kapsuleita kesä- talvi- tai vaikka urheilukapsuli, jos liikut paljon. 


Olen nyt muutaman kuukauden käyttänyt pukukapsulia ja ajatus on selkiytynyt, käyttövaatteet löytyvät helpommin, niitä tulee yhdisteltyä paremmin ja pyykkiä tulee pestyä useammin. Muutaman kerran olen käynyt muiden vaatteiden osastolla, mutta en ole nähnyt tarvetta käydä siellä ”ostoksilla”. Olen ollut tyytyväinen kapsuliin, aluksi ostin muutaman vaatteen kapsuliin, mutta sen jälkeen ei ole tarvinnut hankkia uusia sen sijaan voisin hyvin vielä karsia pois muutamia vaatteita. Kohta on aika tehdä kevätkapsuli, kaupat ovat täynnä ihania kevään värejä, täytyy varmaan lähteä lumpustelemaan kaupoille ja keräämään ideoita.





Täältä löytyy edellinen postaus "Martan Maritukset"


Seuraavaksi ”Maritetaan” kirjoja…



Tässä vaiheessa on tullut jo uusi kirja kuvioihin...



4 kommenttia:

  1. Ong! Hyvä hyvä Martta! Onpas vaatetta! Tein just samaa Suomessa ja vein kenkiä ja vaatteita Fidaan. Sama show jatkuu täällä Kiimassa ja vein kenkiä ja laukkuja kierrätykseen sekä annoin yhden laukun torilla kukkamyyjälle. Voisihan tästä muuttorumbasta tehdä vaikka jutun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Taas on pieni suvantovaihe päällä, mutta hiljaa hyvä tulee ;) Zempit sinne myös!

      Poista
  2. Hirveitä kirjoitus virheitä. Sorry

    VastaaPoista