maanantai 13. marraskuuta 2017

Paluumuutto: Läksiäiset





Ennen kuin maasta poistuu niin pitää ehdottomasti järjestää läksiäiset, se kuuluu osaksi lähtöriittiä ja läksiäisten myötä tulee vielä kerran tavattua itselle tärkeät henkilöt, sillä kaikkien kanssa yhteydenpito ei tule kuitenkaan säilymään ja ajan myötä se vähenee monien ystävien kanssa. Läksiäisiä voi viettää monella tapaa kahvitellen, lounastaen, puuhastella yhdessä, ulkoilla ystävien kanssa tai järjestää ikimuistoiset bileet. Tykkään läksiäisistä ja minusta se on kiva tapa sanoa heipat vielä kerran, mutta en todellakaan tykkää olla itse keskipisteenä eli lähtijänä. Olisin halunnut järjestää koko perheen yhteiset läksiäiset, mutta ajatus jotenkin kuivui kokoon, sillä lapset olivat lähteneet jo aikaisemmin, eikä meillä juurikaan ollut perheen yhteisiä tuttuja, joten kävimme vain dinnerillä muutamien tuttavien kanssa. Olen yleensä tottunut järjestämään läksiäiset itse, mutta Sveitsissä ihanat ystävät huolehtivat niiden järjestämisestä, niin Suomi-yhteisön, kuin CDL-vanhempien keskuudessa.


Donnien läksiäiset




Ensimmäisiä läksiäisiä vietettiin Suomi-rouvien kanssa ja onneksi en ollut ainut lähtijä, vaan vietimme Mervin kanssa yhteisiä läksiäisiä. Päivä alkoi aivan loistavasti, minua tultiin noutamaan kotoota ja sain heti skumppalasin käteen, tähänhän voisi vaikka tottua! Läksiäispäivän ohjelma oli yhtä suuri salaisuus, kuin Applen uuden puhelimen julkisaminen, eli minulla ja Mervillä ei ollut päivän kulusta mitään tietoa. Kuskini pysäytti auton naapurikaupungin Versoixin rantaravintolan eteen ja hetken päästä sinne alkoi ilmaantua useita tuttuja kasvoja, jopa ulkomailta asti.





Päivä oli todella tunteikas ja nenäliinoja kului tiuhaan tahtiin, eikä puhuminen meinannut onnistua, oli vaikea uskoa, että tällä kertaa minä oli se, jonka läksiäisiä vietettiin eikä joku muu. Tuntui myös hassulta että kohta nämä mahtavat ladyt, eivät olisi enää osa minun arkea vaan he ovat siellä jossain ja onneksi ovat. Täytyy sanoa että lounas oli todella raskas, vaikka itse ruoka oli hyvin kevyttä, nautimme lounaaksi Geneven seudun erikoisuutta eli Filet de Percheä, nuo tuoreet pikku ahvenet ovat pyydetty suoraan Geneve-järvestä.




Lounaan aikana saimme kuulla ystäviltä kauniita sanoja sekä saimme heiltä upeat muistot Sveitsin ajalta. Minä sain aivan mahtavan taulun, joka on tehty eräästä minulle hyvin rakkaasta kuvasta, olin pitkään odottanut päästä käymään Montreuxin yläpuolella sijaitsevassa Roche de Nayen vuorella ja kun vihdoin kävimme siellä, eteeni avautui tuo upea näkymä Geneve-järvestä ja Alpeista, mikä on minulle kovin rakas. Ihanaa nyt voin edelleen ihailla tuota maisemaa jatkossakin! Rosalla ja Papilla taitaa olla sormet pelissä tämän lahjan toteutuksessa, hämmästelen vain, kuinka hyvin he onnistuivat pitämään sen salassa, etten saanut mitään vihiä… Kuvan lisäksi sain myös kirjan, jossa on kauniita kuvia Sveitsistä.




Kaikki kiva päättyy aikanaan ja niin meidän lounaskin, oli aika sanoa heipat rakkaille ystäville. Voi sitä itkun määrää, huomaan että nykyään ei tarvitse tapahtua paljoakaan, kun silmät kostuvat, niin mukavien, kuin kipeämpienkin asioiden merkeissä, TV:tä katsellessa ja viime aikona jopa musiikkia kuunnellessa, itku on tullut herkästi, taidan olla sellainen Karjalainen ”itkijä”

Onneksi en ollut yksin tässä tilanteessa ja ihanaa kun on Suomessa joku olkapää mitä vasten itkeä pahimman ikävän tullessa.



Läksiäiset CDL-mammojen ja isukkien kanssa




Minulle ei ollut montaa päivää aikaa toipua ennen kuin vietettiin jo seuraavia läksiäisiä, pitkäaikaisin ystäväni oli muuttanut takaisin Sveitsiin ja halusi järjestää minulle läksiäiset. Tällä kertaa oli vuorossa vanhempia lasten koululta, joten Marin päivää vietettiin hyvin kansainvälisissä tunnelmissa. Useimpiin vanhempiin olen tutustunut alun perin osallistuessani erilaisiiin ParentTime-tapahtumiin ja jälkeenpäin järjestin tapahtumia heille. Minun ei olisi tarvinnut tuoda mitään mukanani, mutta halusin tarjota tälle porukalle hieman suomalaista makumaailmaa ja toin tietenkin itseleivottuja karjalanpiirakoita sekä munavoita. Katson että kun olen maailmalla niin edustan aina Suomea, niin hyvässä kuin pahassa, joudun usein selittelemään kummallisia asioita ja myyttejä, uutisia sekä ilmiöitä, mutta haluan kuitenkin antaa aina kaikille positiivisen ja kiinnostavan mielikuvan Suomesta ja uskon että olen siinä onnistunut, sillä moni on kertonut minulle että Suomi olisi todella kiinnostava matkakohde, jossa haluaisivat käydä.




Odotin pelonsekaisin tuntein lounasta ja mietin kuinka saan vietyä sen tällä kertaa läpi, mutta pari tuntia aikaisemmin sain puhelun ja sen myötä aivan mahtavia uutisia, olimme saaneet itsellemme vuokra-asunnon Suomesta. Huusin ja itkin ilosta sekä onnesta, jännitys laukesi saman tien ja tunsin olevani todella vahva, pelko tunteikkaasta lounaasta muuttui hetkessä iloiseksi tapaamiseksi ystävien kanssa.





Ystäväni olivat järjestäneet ”Kanadalaisen buffetin” eli Suomeksi sanottuna nyyttikestit, emäntä oli tehnyt aivan upean kattauksen ja pöydät notkuivat tarjottavia! Söimme lounasta pitkän pöydän äärellä ja puheensorina oli valtava. Pysähdyin hetkeksi katselemaan ympärilleni ja tunsin olevani todella onnekas, kaikki nämä ihmiset pöydän äärellä olivat tulleet paikalle juuri minun vuoksi. Pöydän ympärillä oli ihmisiä, jotka ovat samassa tilanteessa kuin minä, vain käymässä ja kaukana rakkaistaan, ryhmä koostuu joukosta erityisiä ihmisiä, jotka ovat aina valmiina auttamaan ja tukemaan sekä tekemään asioita yhdessä. Olen iloinen siitä, että olen ollut osa tätä joukkoa ja tällä hetkellä minulla on useita ystäviä eri puolilla maailmaa, joihin voi aina turvautua ja odotankin innolla erilaisia jälleennäkemisiä.





Ystäväni olivat hankkineet minulle aidon Sveitsin rautateiden kellon ja olisin voinut ottaa sen loukkauksena, sillä tiedän todella hyvin että olen aina myöhässä, mutta tiedän myös että lahjassa ei ole mitään henkilökohtaista viestiä, sillä olen kanssa osallistunut jo usean vastaavan kellon hankintaan. Olin itsestäni todella ylpeä sillä tällä kertaa pystyin myös pitämään pienen puheen ystävilleni ja kiittämään lahjasta, ilman että itku olisi vienyt puhekyvyn!


Punainen kirja





Sveitsin vuosina tutustuin lukuisiin uusiin ihmisiin ja halusin saada heistä itselleni muiston mukaani ja tätä varten tein ”punaisen kirjan” eli ystävänkirjan. Ystäväkirjani on suora kopio lapsuuden ”Ystäväni”-kirjoista, olin laittanut kirjaan erilaisia kysymyksiä ja osa niistä todella oli sellaisia mitä muistan jo lapsuudesta, mutta osa niistä oli tarkoitettu aikuisille. Suomi-porukka ei kirjasta niinkään innostunut, mutta ulkomaalaiset ystäväni ihastuivat kirjaan ja myöhemmin yhdessä naureskelimme meidän nuoruuden musiikki- ja elokuva ihanteille, näistä saa selville toisista ihmisistä aika paljon. Osan olen jo ehtinyt lukea, mutta vielä riittää onneksi luettavaa ja näihin muistoihin on kiva palata.



Näkemiin Fux



Kaikista haikemmat läksiäiset olivat ne viimeiset, jolloin minun piti hyvästellä rakas Fux-poni, teimme vielä kerran upean ratsastuslenkin noissa mahtavissa maisemissa ja täytyy sanoa että itkuksihan se taas meni!!! Kaksi vuotta, kaksi kertaa viikossa sain nauttia Fuxin seurasta ja mielettömistä ratsastusmahdollisuuksista. Poni kun ei varmaan vieläkään ymmärrä, että tätiratsastaja ei ole lomalla, vaan pysyvästi poissa. Voipi olla että hetki pieni menee, ennen kuin seuraavaksi löydän itseni istumassa maneesissa jonkun ponin selästä…







sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Kirjamessut lukutoukan unelma






Koskaan en ole vielä käynyt kirjamessuilla ja tälläkin kertaa meinasi jäädä käymättä, mutta onneksi lähdin vielä tänään, viimeisenä päivänä käymään, sillä nuo messut oli aivan loistava tapahtuma. Houkuttelin Papin mukaan, sillä samaan aikaan oli ruoka- ja viinimessut ja papihan innostuu aina kun on ruoasta kyse, sen avulla saan usein juksattua hänet erilaisiin tapahtumiin, tällä kertaa jouduin kyllä lupaamaan hänelle etten ala vaatia häntä kirjapuolelle…

Olin kuvitellut että kirjamessut on tylsähkö myyntitapahtuma, jossa messuhalli on pullollaan kirjoja ja osastoilla vierailevat kirjailijat esittelevät uusia kirjoja ja signeeraavat myytyjä kappaleita sekä joitain suosikkikirjailijoita haastatellaan yleisön edessä. Ennakkoon ajattelin että piipahdan kirjamessuilla ja katsastan minkälaisia kustantamoita on tarjolla ja ehkä koitan jättää yhteystietoni heille, mahdollista yhteistyötä varten, mutta ainakaan mitään kirjoja en aio hankkia, sillä juurihan olen tullut kirjaston luvattuun maahan. Kirjapuolen jälkeen ajattelin liittyä Papin seuraan viini- ja ruokamessuille. Kuinkas sitten kävikään…

Tulimme messukeskukseen ja otin heti ensimmäiseksi messulehden käteeni ja aloin selata sitä, yllätyin kun meni monta sivua että pääsin edes sunnuntain ohjelman kohtaan, saati sitten oikeaan kellonaikaan. Huomasin että messuillahan on todella paljon erilaisia paneeleita, haastatteluita sekä esiintyjiä, tuli oikea valinnan vaikeus. Lähdin kiertämään messualuetta enkä edes malttanut katsella kirjoja tai metsästää eri kustantamoja, kun oli niin paljon ihmeteltävää.





Hetken päästä tunnistin Lenitan äänen ja jäin kuuntelemaan hänen esitystä, samalla selasin messuohjelmaa ja keräsin sieltä minua kiinnostavia esityksiä. Jatkoin kiertelyä ja pysähtelin aina siellä täällä kuuntelemaan eri osastoilla esiintyjiä, kunnes suuntasin Kullervo-kokoustilaan kuuntelemaan Ilana Aallon ja Mira Ahjoniemen vinkkejä tavaroiden järjestelyyn sekä raivaamiseen. Tuon esityksen jälkeen jäin vieä kuuntelemaan Jenni Sarraksen ideoita tavaroiden hallintaan ja sieltä tulikin hyviä vinkkejä, kuten ”vaihdantatalous”. Jenni kertoi kuinka heidän talonyhtiössä on oma WhatsApp-ryhmä jossa voi kysellä ja tarjota tavaroita lainaan esim. porakonetta tai jakkaroita juhlia varten. Mahtava idea täytyypä miettiä, miten itse voisi toteuttaa vastaavan ryhmän. Muutenkin häneltä tuli hyviä vinkkejä, joten täytyy käydä kirjastossa etsimässä tuota hänen Tavarataidot-kirjaa.

Esitysten jälkeen lähdin takaisin kiertämään messualuetta ja löysinpä sieltä muutamia matkatoimistoja, joiden esitteet sujahtivat nopeasti kassiin. Ihania teemamatkoja ja risteilyitä, niistä voi vain haaveilla. Kuuntelin vielä Suvi Teräsniskan, Sofi Oksasen sekä Mikael Gabrielin haastatteluita ja harmittelin kun monta kiinnostavaa esitystä oli samaan aikaan, puhumattakaan aikaisempien päivien esiintyjistä. Olisin voinut hyvin viettää noilla messuilla monta päivää sillä nytkin neljä tuntia meni hujauksessa enkä ehtinyt edes kiertää koko messualuetta, puhumattakaan niistä viini- ja ruokamessuista, jotka jäivät kokonaan näkemättä.








Pakko tunnustaa että en voinut jättää käymättä 2€ kirjamyynti pisteissä, ajattelin että ihan vaan vilkaisen… No tietenkin vain ihan ammattikäytöön tuli hankittua muutamia opuksia ja mikä parasta löysin sieltä upean kirjan, joka kertoi ratsastusretkistä eri maihin. Kotona kun tutkailin tuota kirjaa huomasin että siellä kerrotaan Unkarin ratsastusvaelluksesta, joka on tehty samaan paikkaan missä itse olen käynyt 4 kertaa! Ihan pakko lukea tuo hetimiten, sillä jo pienen silmäilyn jälkeen tunnistin monia paikkoja ja nimiä. Kansallisteatteri ja museovirastokin oli edustettuna messuilla ja sain hankittua jopa sen museokortin, pääsen sitä hyödyntämään jo ensi viikolla.








Tykkäsin messuista todella paljon, siellä oli paljon mielenkiintoisia esityksiä ja messuosastoja, eikä ainoastaan kirjoja vaan paljon muutakin sekä ihmisiä. Divaripuolelle en edes mennyt, sillä täytyy ensin päivittää oma kirjalista, jotta voin mennä ostoksille. Messuilla oli vilkasta, mutta onneksi ei sentään mitään ihan järjetöntä tungosta, lipunmyyjä kertoi että messuilla oli jo käynyt yli 60 000! Varmasti aion mennä kirjamessuille myös ensi vuonna ja silloin aion tutkia ohjelman etukäteen.


perjantai 27. lokakuuta 2017

Paluumuuttajan arkea





Edellisestä postauksesta on kulunut jo melkein kuukausi, joten tässä tulee hieman päivitystä. Miten aika rientääkään! Moni lukija on varmasti huomannut Martan Matkassa FB-sivuilta tai Instasta että tällä hetkellä todella ollaan Suomessa ja vaikka edellisessä postauksessa olimme vielä vailla asuntoa. Edellisen postauksen jälkeen on vietetty tunteikkaita läksiäisiä, hyvästelty rakkaita, riemuittu uudesta asunnosta, painittu muuttoon liittyvien asioiden kanssa, käyty paperisotaa, organisoitu muuttoa, häärätty ja säädetty muuttoliikkeen kanssa, eletty tuskan hetkiä vuokra-asunnon luovutuksen kanssa sekä raskain mielin jätetty taakse upea kotimaa Sveitsi.





Viimeiset viikot ja päivät Sveitsissä oli yhtä vuoristorataa ja olisin toivonut että muuttoliike olisi pyörinyt meidän kuorman kanssa Euroopassa useamman viikon ennen Suomeen tuloa, että olisi saanut vähän hengähtää, mutta näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Suomeen tulon jälkeen parin päivän päästä kuorma oli jo uuden asunnon luona, kamat sisällä ja laatikot odottamassa purkua.








Teknisten ongelmien vuoksi paluumuutto postaussarjassa hypätään nyt muutama luku eteenpäin ja tällä kertaa teemana on paluumuuttajan arki, miten sitä sopeutuu ”uuteen vanhaan” ja ”muuttuneeseen tuttuun”. Palaan myöhemmin vielä noihin muuttotunnelmiin…



Kotiinpaluu






Moni ihmetteli miksi muutamme Suomeen syksyä vasten, jolloin Suomessa on pimeätä ja surkeimmat kelit! Halusin kuitenkin nauttia vielä koko kesän ja alkusyksyn Sveitsin mahtavista keleistä ja puitteista, enkä tuhrata niitä muuttovalmisteluihin, ajattelin myös että syksyn pimeät sadepäivät Suomessa sopivat hyvin muuttolaatikoiden purkamiseen. No miten kävikään?





Suomessa meitä oli vastassa upeat ruskan värit ja mahtavat aurinkoiset kelit ovat hellineet meitä viikon verran! Aurinko on paistanut joka päivä ja tuntui suorastaan rikolliselta lähteä kävelylle muuttolaatikoiden keskeltä, toisaalta tuntui myös rikolliselta olla käyttämättä tuota tilaisuutta hyväksi… Eilen saapui ensilumi ja muutti maailman taas ihan toisen näköiseksi.




Ensimmäiset päivät





Aika kuluu täysin laatikoiden purkamiseen ja tietenkin kaupoilla juoksemiseen, siivousvälineet on hukassa, vessaharjat ja matot täytyy aina uusia, missä on työkalut? lakanat? Tarvittavat astiat? Tätä varten yritin etukäteen tehdä ”First Kit”-laatikon, johon olisin kerännyt noita ensimmäiseksi tarvittavia tavaroita, mutta muuttoliike oli jo ehtinyt napata sen, ennen kun olin saanut sen valmiiksi.




Kauppareissuihin saa tuhraantumaan uskomattoman paljon aikaa, lähdet toimittamaan asiaa tuttuun liikkeeseen ja huomaat että kyseistä liikettä ei enää ole olemassta tai ainakin se on muuttanut johonkin toiseen paikkaan. Tapiolassa käydessä etsin muovituotteista tunnettua Etolaa ja huomasin että koko rakennus oli pistetty maantasalle metron rakennustöiden yhteydessä, no löytyihän se liike lopulta ja sain tarvitsemani, mutta tuon reissun aikana onnistuin eksymään aivan totaalisesti, enkä meinannut löytää enää takaisin autolle.





Ruokakaupassa käyntiin saa varata aikaa, vaikka tuotteet ovat tavallaan tuttuja, niin voi jestas mikä määrä niistä on erilaisia variaatioita! Namihyllyn luokse on tietenkin ihan pakko pysähtyä ja siellä se vasta valinnan vaikeus iskee, kun useita karkkeja on ollut pitkään niin mieletön ikävä.






Etukäteen odotin suomalaisia valmisruokia helpottamaan arkea, mutta yllätyimme kun näimme kuinka monta hyllyriviä niille oli varattu, puhumattakaan siideriosastosta. Sveitsin tiukkojen aukiolojen jälkeen tuntuu hassulta että ruokakaupassa voi käydä vielä kymmenen jälkeen illalla!


Asiat mitkä ärsyttää





Tekniikka!


Se on ihan kiva kun se toimii, mutta kun se ei toimi niin se  ärsytää, olen ”käyttäjä” ja ihan pihalla kaikista laitteista ja härpäkkeistä. Nuo tekniset termit ovat minulle yhtä Hepreaa ja saan ahdistuskohtauksen jos minun täytyy niitä selvitellä, tekniikka ei vaan oo mun juttu.

Miksi kaikki tekniset ongelmat aina kasaantuvat samaan aikaan? Ei oo nettiä, ei oo kuuluvuutta puhelimessa, puhelin on täynnä läppäri on täynnä, ulkonen kovalevy ei toimi ja pääkin on ihan täynnä! Nyt just mä haluaisin vaan huutaa sermin taakse taas kerran HENKKA! …ja sieltä sermin takaa tulisi ne oikeat vastaukset ja neuvot, asiat vaan hoituisivat! Sen sijaan oon juossut alan liikkeissä puhumassa Hepreaa, mitä en todellakaan ymmärrä ja katson pelonsekaisin tuntein kun kaikki tärkeä data katoaa.

Miksi omena kursseja on vain senioreille? En varmasti ole ainoa ”keski-ikäistyvä”, joka on jäänyt Winkkari ja Omena maailmoiden väliin, koittaen selviytyä perusteista ja yrittäen pysyä mukana kehityksessä… Tässä kohtaa täytyy antaa suuri kiitos Sellon Fonumin pojille, he antoivat vielä yhden hengen meikäläisen puhelimelle, kuuntelivat kiltisti ja antoivat vielä numeron, jotta voin soittaa jos tulee jatkossa ongelmia. Eivät tainneet pojat tietää minkälainen kuuma linja siitä vielä aukeaa…



Netti ja puhelin yhteyksien pitää pelittää


Tänä päivänä netti ja puhelinliittymät ovat asioita joiden vaan pitää toimia ja jos ne ei toimi, niin auta armias.

Netti on hankintalistalla ensimmäisenä, sillä niin monet asiat tänä päivänä hoidetaan netin kautta, virastoihin ja useisiin asiointipalveluihin vaaditaan tunnistautuminen, jota varten pitää olla pankkitunnukset ja aika usein törmäät asiakaspalvelutilanteessa sanontaan ”kato netistä”, no jos sitä nettiä ei ole niin ei voi katsoa…


Paperisota


Mikäli haluat netin nopeasti käyttöön niin älä tee niin kuin minä…

Kelaan tehtävä maahanmuuttolomake ei tuo tietojasi väestörekisteriin vaan kyseisellä lomakkeella haetaan pääsyä takaisin Suomen sosiaaliturvaan, joka muuten tällä hetkellä kestää noin 2-3 kk. (Huom! Kelalle voi laittaa kuulemma hakemuksen pääsystä Suomen jo 3 kk ennen muuttoa.)

Kela ei siis ilmoita tietoja maistraatille vaan se tulee tehdä erikseen esim. Postin osoitteenmuutoslomakkeella, jonka yhteydessä voi ilmoittaa muutosta myös maistraatille, joka kirjaa tiedon väestörekisteriin ja tuolloin tieto on virallinen. Lomakkeen täyttäminen sujuu näppärästi myös netissä, mikäli henkilökohtaiset pankkitunnukset eivät ole muuttokuormassa. Jos näin olisi päässyt käymään niin täytyy henkilökohtaisesti käydä maistraatissa täyttämässä lomake, joka sitten sieltä lähetetään paperiversiona johonkin skannauskeskukseen ja sieltä niitä sitten poimitaan ja ihmetellään.

Kun se tieto sitten vihdoin on kirjattu ja näkyy väestörekisterissä niin pääset tilaamaan internet-yhteyttä operaattorilta sekä hoitamaan muita asioita mihin vaaditaan luottotietojen tarkistusta.


Puhelin ja kuuluvuus


Uudessa asunnossamme puhelimessa ei ole kunnon kuuluvuutta, joka tarkoittaa sitä että puhelut täytyy hoitaa ikkunan edessä tai mieluiten pihalla, jossa kuuluvuus on parempi. Naapurit varmasti istuvat kahvikupposen äärellä pihakeinussaan ja kuuntelevat synkimpiä sukusalaisuuksia ja odottavat jännityksellä niiden uusia käänteitä, odotan jo innolla tulevia pakkasia.

Voiko tää olla totta? Eletään vuotta 2017 ja asutaan pääkaupunkiseudulla!

Operaattorin häiriöpalvelusta tiedustellaan rakennuksen materiaaleja, kattoa, ikkunoita sälekaihtimia ja kerrotaan että muutoksia kuuluvuuteen ei ole tulossa seuraavaan kolmeen kuukauteen, voitte toki kokeilla muiden operaattoreiden liittymiä. Öö, haen siis jokaiselta operaattorilta liittymän ja testailen niitä, vaihdan kortit, numeronsiirrot yms. teknisenä ihmisenä saan varmasti kaiken ihan solmuun, mikäli ne ei sitä vielä ole…

Pitäisiköhän sitä vaan palata entiseen ja hankkia vanha kunnon lankapuhelin ja siihen pitkä jatkojohto, puhelinvastaaja viestejä varten, telefax kuvansiirtoa varten, kirjepaperia löytyykin jo vanhoista varastoista.

Taidan vaan luovuttaa, pidän puhelinta ikkunan vieressä ja hankin sen pilkkihaalarin talven varalle. Kuuluvuusongelma taitaa olla aika yleinen asia täällä pääkaupunkiseudulla ja ehkä juuri siksi, ihmiset käyttävät puhelinta niin paljon yleisillä paikoilla, puhelimeen kailotetaan bussissa, virastoissa, ravintoloissa, jopa yleisessä vessassa, kun se kerran kuuluu ja toimii siellä.

Tässä vaiheessa en edes yritä vielä avata asiakaspalveluun ja reklamaatiohin liittyviä asioita, IKEA tulee olemaan tästä hyvä esimekkitapaus…



Asiat joiden vuoksi tunnen itseni oudoksi,

tai muuten vaan outoja juttuja





Tervehtiminen


Viimeisen neljän vuoden aikana olen tottunut tervehtimään jokaista vastaantulijaa, huolimatta siitä tunsinko heitä vai en. Vaistomaisesti aloin myös tervehtiä vastaantulijoita täällä omilla nurkilla ja sain osakseni hämmästyneitä katseita, suurin osa vastaantulijoista tuijotti tyhjyyteen, useimmat katsoivat maahan, vain harvat silmiin ja hekin säikähtivät katsekontaktia, muutamien koiranomistajien kanssa jäin jopa juttusille. Veikkaampa että tämä mukava tapa unohtuu itseltä hyvin nopeasti.


Ymmärrän mitä ympärillä puhutaan


Missä kuplassa olen saanutkaan elää viime vuodet! Kun ei ymmärrä mitä ympärillä puhutaan, eikä ymmärrä kaikkea luettua, niin elämä on toisaalta aika helppoa ja toisaalta aika surullista, mutta kun ymmärtää kaiken kuuleman ja luetun niin tulee tunne, että ihan kaikkea ei haluaisi eikä tahtoisi ymmärtää. Sama pätee myös toisinpäin, pitää hieman varoa mitä sitä sanoo ääneen, sillä kaikki ymmärtävät myös minua… Tämänkin voi oppia ihan kantapään kautta.

Ikeassa käydessä sanoin Papille että ei ota pöytää ihan lasten leikkipaikan vierestä, sillä olin sen verran väsynyt että en olisi jaksanut kuulla lasten ja vanhempien välisiä kinasteluita enkä varsinkaan aikuisten järkeviä vastineita. Tiedän itsekin että väsyneenä tulee päästettyä sammakoita suusta ja jälkeenpäin niitä sitten harmittee, jos ei ihan heti niin ainakin vuosien päästä sitä pyörittelee päätään…


Liikenteessä


Miten minulla oli muistikuva että Suomessa liikennemerkit ja nopeusrajoitukset ovat selkeästi esillä? Näin olen ainakin julmistellut kaikille Sveitsissä ja anatanut ymmärtää että asia on pihvi! Huomasin ajelevani reippaammin kuin muut autoilijat, ja hoksasin että ajoin vanhojen tottumusten mukaan, sillä en löytänyt nopeusrajoituskylttejä teidenvarsilta. Kylttejä näkyy huonosti kun tiet vaihtuvat, mutta sitten kun niitä alkaa näkyä niin minkälainen kirjo niissä löytyy, onko olemassa mitään logiikkaa? Esim. Sveitsissä ne menivät teiden mukaan taajama 50 moottoriliikennetie 80 ja moottoritie 120, vastaavasti Ranskan puolella 50/90/100/130. Merkkejä on kyllä paljon esillä ja tuntuu että Fiuden kuskilla pää pyörii koko ajan, kun yritän hahmottaa noita kaikkia kylttejä ja nopeusrajoituksiakin löytyy kaikkea mahdollista 30-100 väliltä.

Liikennemerkit näyttävät myös oudon värisiltä, hämmästelimme puna/keltaisia merkkejä ja olisin voinut vannoa että ne ovat olleet aikaisemmin puna/valkoisia, ajattelin että värit johtuvat lukuisista tietöistä ja ovat ns. väliaikaisia, kunnes kysyin varovasti asiaa ystävältäni…



Asiat jotka tuovat hymyn huulille





Päässä raksuttaa jo useat paikat missä haluan vierailla, tapahtumat mihin haluan osallistua sekä patikointireitit joita haluan kulkea. Odotan innolla pääsyä Suomalaisten artistien keikoille, eilen olisin ehdottomasti halunnu päästä kuulemaan nuoruuden suosikkibändiä Yö:tä, joka keikkaili tässä lähellä, mutta valitettavasti konsertti oli loppuunmyyty.

Teatteriin!


Teatteriesityksiä odotan innolla, sillä ranskan kieli ei tarttunut minuun ja huumori eri kielellä on aina haasteellinen, sillä usein se on hyvin kultturisidonnaista tai ymmärtääkseen sitä täytyisi olla hyvin perillä maan ajankohtaisista asioista. Kävin hakemassa eri teattereiden ohjelmistoja ja sieltä löytyi useita kiinnostavia esityksiä, täytyy varmaan aluksi arpoa joku niiden joukosta.


Kirjasto


Kirjastoa olen kaivannut jo pitkään ja eilen kävin piipahtamassa siellä. Muutamia kuukausia sitten sain tuttavaltani lainaksi äänikirjoja ja innostuin niistä, sillä niitä oli kiva kuunnella autossa ja ruuanlaiton yhteydessä. Ilokseni huomasin että kirjastossa oli laaja valikoima äänikirjoja, lainasin heti muutaman klassikon, mitä en ole koskaan jaksanut lukea ja tuskin tulen lukemaankaan, mutta kuuntelen niitä mielelläni.
Voisin varmaan viettää kokonaisen päivän kirjastossa, siellä oli niin paljon mielenkiintoisia lehtiä, videoita ja kirjoista puhumattakaan, tein heti jo muutamia varauksiakin!

Museokortti


Huomasin että Suomessa myydään museokorttia, joka oikeuttaa pääsyn 250 museoon! Tämä kortti on hankittava ensitilassa, että on jotakin tekemistä sadepäivinä ja mikäli kävisi niin huonosti että sataa todella tuo 365 päivää vuodessa, niin tuolla museokortilla voi kuulemma käydä useamman kerran samassa museossa. Onko kellään kokemuksia museokortista?

Sauna

Tätäkin hetkeä olen odottanut myös pitkään, ratsastuksen jälkeen lämmin sauna! Mikä parasta niin oma sauna, sen voi laittaa päälle milloin vain. Vai onko olemassa joku sääntö kuinka usein saa saunoa? Ulkomaalaiset aina kysyvät että mikä siinä saunassa oikein on se viehätys? Miksi sinne mennään? Ensin halutaan kuumaa ja sitten kylmää, outoa… Yleensä vastaan aina että kesä ja mökkisauna on ihan parasta, pulahdus raikkaassa vedessä, saunasiideri ja pitkät keskustelut ystävän kanssa.

Tällä viikolla sauna sai taas ihan uuden merkityksen, olin illalla kävelemässä ja auringonlaskun jälkeen huomasin että olisi saanut olla enemmän vaatetta päällä. Tulin kotiin ja olin aivan kylmissäni, kunnes muistin että voin laittaa saunan päälle!



Martan matkassa myös jatkossa





Sveitsin aika on nyt ohitse, perustin tämän blogin aikanaan ns. päiväkirjaksi, johon oli tarkoitus kirjoittaa meidän elämästämme Sveitsissä, reissuista ja tapahtumista muistoksi lähinnä itselleni ja perheelle sekä tiedoksi myös sukulaisille ja ystäville. Jäin aikalailla heti koukkuun kirjoittamiseen ja postauksien tekemiseen ja huomasin että moni tuntematon oli löytänyt blogini. Bloggaamien alkoi heti tuoda enemmän sisältöä päiviini ja päiväretketkistäni tuli entistä tarkoituksellisempia. Erilaisten blogiryhmien myötä opin lukemaan erilaisia blogeja ja koko blogimaailma avautui minulle ja se on tuonut itselleni aivan uudenlaisia kiinnostuksen kohteita.

Sveitsistä jäi vielä paljon kirjoitettavaa, monet paikat, käyntikohteet ja tapahtumat jäivät vaille postausta kuin myös useat lomamatkat jäivät kirjoittamatta. Blogi jatkaa kuitenkin eloaan täällä Suomessa ainakin toistaiseksi, juttujen pääpaino tulee varmasti olemaan Suomen kohteissa, mutta kirjottamattomiin postauksiin palaan vielä syksyn pimeinä iltoina!

Kiitos kun olet ollut matkassa mukana ja toivottavasti olet jatkossakin!






Mukavaa viikonloppua kaikille lukijoille!