perjantai 11. marraskuuta 2016

Lokakuu vaan lipui ohi…





Tällä hetkellä istuskelen Suomessa kirjoittelemassa tätä postausta ja jäin ihmettelemään mitä lokakuussa oikein tapahtui? 

Lokakuu on perinteisesti sadonkorjuun aikaa ja viinitiloilla eletään vuoden kiireisintä aikaa, omput ja kurpitsat ovat kauden sesonkituotteita ja niitä on myynnissä joka puolella. 

Lokakuussa sain mielettömän raivausvimman ja tuntuu että  kaikki aika meni tavaroita pyöritellessä, onneksi sentään työn tulos näkyy kotona ja sain laitettua paikkoja kuntoon mm. Paketointitarpeetkynttilät ja askartelutarvikkeet tuli käytyä läpi. 



Koti kuntoon raivaamalla, tavoitteena tavaroille oikeat paikat  



Ostin Suomesta itselleni japanilaisen Marie Kondon raivauksen ihmeoppaan ja nyt odotan innolla että pääsen kotona tutustumaan siihen ja jatkamaan projektia. 

Lokakuusta jäi päällimmäiseksi mieleen tuo raivaaminen, tuntui että koko kuukausi vain lipui ohitse. Postausta varten piti ihan selata viime kuun Instagram kuvia ja huomasin että olin ehtinyt tehdä kaikenlaista kivaa, nuo ihanat patikointikuvat saavat minut toivomaan että kotosalla vuorilla ei olisi vielä lunta ja voisin vielä jatkaa patikointikautta.



Le Turet maisemat Geveven suuntaan



Lokakuussa yritin ehtiä vielä kovasti patikoimaan ennen sateen ja lumen tuloa ja olin niin tyytyväinen kun ehdin vielä käydä Juralla Le Turet näköalapaikalla, joka sijaitsee Ranskan puolella Col De Faucillen lähellä. Lähdettiin sinne tyttöjen kanssa, pakattiin eväät mukaan ja pienen empimisen jälkeen löysimme hyvin perille. Maisemat olivat kerrassaan huikeat ja jälleen kerran tuolla ylhäällä eväsleivät maistuivat törkeän hyvälle. 


Le Turet 


Lounaspaikka 1375 metrin korkeudessa


Seuraava patikointikohde Le Mont Chanais 



After Hike



Le Turet vuori sijaitsee 1375 metrin korkeudessa, sieltä näki hyvin Jura-vuorille sekä Geneveen, järven keskellä sijaitseva Jet d’Eau vesisuihku erottui hyvin. Tuo näkymä Jura-vuorille alkoi houkuttaa minua entistä enemmän ja halusin ehtiä vielä ennen talven tuloa patikoimaan Le Mont Chanais-vuorelle.


Näkymät Coppetin kartanosta kylälle ja Geneve-järvelle




Alkukuusta järjestimme ensimmäisen Parent Time-tapahtuman, olin varannut meille opastetun kaupunkikierroksen läheisessä Coppetin kylässä sekä Coppetin kartanoon. 

Coppet on todella kaunis pikkuruinen keskiaikainen kylä aivan Geneve-järven tuntumassa, tuo ihana kylä huokuu historiaa, siellä on vuosien saatossa vieraillut monet historian tunnetut henkilöt mm. Voltaire, Lordi Byron sekä monet muut tuon ajan vaikuttajat. 



Coppetin kirkon koristeelliset penkit munkeille 


Salainen sisäpiha Coppetissa



Molemmat opastetut kierrokset olivat todella mielenkiintoisia, en ollut aikaisemmin ymmärtänyt kuinka historian kannalta mielenkiintoinen paikka tuo Château de Coppet on ja minkälainen vaikutus kartanon omistajalla Jacques Neckerillä on ollut Ranskan vallankumoukseen. Näistä mielenkiintoisista tarinoista kerron myöhemmin lisää, täältä voit lukea aikasemman postaukseni Coppetista.



"The" syntymäpäivä yllätys



Lokakuun alkuun osuu myös Papin ”the” syntymäpäivät ja olen jo aikoja sitten päättänyt että hankin hänelle nykyään vain sellaisia lahjoja mistä itse pidän, eli jos lahjaidea ei osu oikeaan niin ainakin minä pidän siitä! 

Meillä molemmilla on ollut ikävä Rosaa, joka aloitti syyskuun alussa opinnot Englannissa, joten päätin yllättää isännän ja  tilasimme Rosalle lennot kotiin. Kyllä oli isännän ilme näkemisen arvoinen kun neiti pämähti ravintolaan missä olimme juhlistamassa hänen synttäreitä.



Kaunis Annecy, yksi lempipaikoistani


Rosan kanssa kävimme tuona viikonloppuna Annecyssä katsomassa upeaa Désalpe-tapahtumaa, joka järjestetään kun laidunkausi päättyy. Tapahtumassa Annecyn vanhan kaupungin ympäri kulkee upea paraati, jossa voi nähdä erilaisia maatilojen eläimiä, ihmiset ovat pukeutuneet perinteisiin asuihin, tanssia, musiikkia sekä unohtamatta lehmiä! 

Kaupunki on todella ruuhkainen ja joka puolella on erilaisia myyntikojuja, ruokaa, juomaa, työpisteitä sekä eläimiä. Desalpe on todella mukava tapahtuma, mutta hyvin ruuhkainen, tapahtumasta voit lukea täältä



Maatilan eläimet tulivat kaupunkiin


Desalpe-kulkue Annecy

Viikonloppu meni aivan liian nopeasti ja Rosa lähti takaisin Englantiin.



Lavaux viiniviljelmät


Puolessa välissä kuuta viinitiloilla alkoi sadonkojuu ja sain Alainin kanssa sovittua, että pääsisimme meidän Parent Time-ryhmän kanssa tänäkin vuonna töihin hänen viinitilalle, joka sijaitsee Lavauxin viinialueella La Daleyssä. 

Meille sattui kaunis aurinkoinen päivä, aamukahvien jälkeen aloitimme työt Alainin opastuksella ja keräsimme viinirypäleitä lounaaseen asti. Tänä vuonna keräsimme punaisia rypäleitä, päivä sujui leppoisasti ja työn lomassa ehti tutustua uusiin vanhempiin.



Työpiste


After work ja Apero


Työpäivän jälkeen ennen lounasta nautimme tietenkin sveitsiläisittäin aperot Alainin pihalla, josta on upeat maisemat Lavauxin viiniviljelmille ja Geneve-järvelle. Mahtava päivä jälleen kerran Alainin tilalla, täältä voit lukea postauksen tuosta päivästä ja nähdä enemmän kuvia. Olimme todella onnekkaita tuon hyvän kelin suhteen sillä seuraavana päivänä alkoi sateet…



St Saphorin



Patikoimassa Lavauxin viiniviljelmillä St Saphorin- Chexbres-Riaz-St Saphorin


Pitkään olen haaveillut patikoinnista Lavauxin viiniviljelmillä ja sain houkuteltua Papin mukaan. Ajoimme Veveyn lähelle St Saphorinin kylään ja tuo vanha keskiaikainen kylä on ollut pitkään ”must see”-listallani. 

Aloitimme patikoimaan merkittyä reittiä kylästä ja tuolloin oli sadonkorjuu parhaillaan menossa, toivon että vielä ehtisin ruskan aikaan käydä Lavauxissa patikoimassa ja nähdä nuo upeat viljelmät ruskan väreissä. 

Kirjoittelen tuosta historiallisesta St Saphornin kylästä ja patikointiretkestä viiniviljelmillä myöhemmin oman postauksen.



Romainmôtier keskiaikainen kylä


Lehmänkellomarkkinat Romainmôtierissa


Samaisena viikonloppuna pienessä Romainmôtierin kylässä järjestettiin kellomarkkinat, jossa myytiin lehmänkelloja, lue lisää täältä

Piipahdimme markkinoilla ja vierailimme samalla läheisessä Orben kylässä, joka on kerrassaan upea pikkuruinen kylä. Kylässä on Sveitsin vanhin kivisilta, ihanat pastellinväriset talot sekä lähistöllä sijaitsee Rooman ajan mosaiikkeja. 



Näköalapaikka Orben kylässä


Sveitsin vanhin kivisilta 


Orben kylän värikkäät talot


Haluaisin ehdottomasti käydä patikoimassa kylästä lähtevää vanhaa patikointireittiä Vallorbeen, sillä reitin varrella on kuulemma upeat vesiputoukset, saas nähdä onko nyt marraskuussa jo liian myöhäistä. Kirjoitan myöhemmin oman postauksen tuosta upeasta Orben kylästä.





Ruska saapui Jura-vuorille


Ehdin vielä patikoimaan tuon Le Mont Chanaisin reitin, joka olikin vähän pidempi kuin muistelin, mutta nuo luonnon värit olivat kerrassaan upeat, eikä maisemissakaan ollut valittamista, täältä voi lukea lisää. 


Patikointiretki Le Mont Chanais vuorelle 



Le Mont Chanais 1450 m


Maisemat Le Mont Chanais vuorelta Mont Blancille


Sitten lokakuun puolenvälin jälkeen saapui ruska ja metsät saivat upeat värit. Minulle tuli pakkomielle päästä nauttimaan näistä luonnon väreistä ja onneksi oli suhteellisen kuivaa, niin pääsin vielä patikoimaan sekä nauttimaan maastoilusta Fux-ponin kanssa, vaikka pelkäsimme molemmat ihan mielettömästi metsästäjiä, jotka kulkivat pyssyt tanassa tai olivat muuten vaan maastoutuneita metsiin. Tuolloin Finnhitsit raikasivat metsissä.


Kuullostellaan metsän ääniä


Illat alkaa pimentyä aikaisin


Syksyinen ratsastusretki


Lokakuun viimeisen patikoinnin tein Ranskan puolella Divonnen lähellä sijaitsevalle Mont Mourex vuorelle ja tapasin siellä erään ranskalaisen rouvan, jonka kanssa jäin juttelemaan pitkät tovit. 

Rouva kertoi sekä näytti minulle vuorella sijaitsevan magneettikiven, kuuleman mukaan läheisen kylän Vesancyn kirkko on rakennettu samasta kivestä, täytyypä käydä tutkailemassa. 




Lehmät laiduntavat vielä ylhäällä


Magneettikivi antaa energiaa 


Toivottavasti vielä Suomi-loman jälkeen olisi mahdollista patikoida, eikä reitit olisi vielä muuttuneet savivelliksi.



Sadonkorjuun aikaan on ilmestynyt erilaisia myyntikojuja  



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.