maanantai 28. maaliskuuta 2016

Vierailulla YK:n päämajassa Genevessä






Tässä kuussa teimme koulun vanhempien kanssa ParentTime-retken YK:n Euroopan pääkonttoriin, joka sijaitsee Genevessä, Nationsin kansainvälisessä kaupunginosassa. Tämän vierailun olemme tehneet useana vuonna ja osallistuin jo toisen kerran. Edellisestä vierailusta kirjoitin postauksen ”Palais des Nations, Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan pääkonttori”, jonka voit lukea täältä. Postauksessa kerrotaan YK:n historiasta, tehtävistä ja rakennuksesta.  

Viimeaikaisten tapahtumien myötä vartiointia on tehostettu ja turvallisuustasoa nostettu myös täällä Genevessä. Vartiointia on lisätty monissa tärkeissä rakennuksissa ja tämän huomasi myös YK:n pääkonttorilla, sillä siellä vierailee paljon arvovaltaisia henkilöitä. Palais des Nationsin pääoven edustalla sijaitsevalla Place des Nations-aukiolla järjestetään usein mielenilmauksia ja tälläkin kertaa oli sellainen oli käynnissä. 

Edelliseen kertaan verrattuna rakennuksessa oli kuhinaa, kuin pienessä muurahaispesässä, ihmisiä tuli ja meni joka puolella. Tällä kertaa emme päässeet saleihin sisälle, sillä niissä pidettiin istuntoja, mutta lehtereiltä oli hauska seurata istuntosalin toimintaa. Huomasin että salissa oli useita henkilöitä, joita olin nähnyt jonottaessa sisään. Me vierailimme pääkonttorilla kansainvälisenä naistenpäivänä (8.3) ohessa kuvakooste vierailusta.



Tässä salissa istunto meneillään ovet ovat visusti kiinni

Istuntosalissa alkamassa istunto 

Upea rakennus Palais des Nations  

Yk:n tuttu tunnus on oliivipuunlehtien ympäröimä maailmankartta otettiin käyttöön 7.12.1948. Tunnusta valittaessa käytiin keskustelua siitä, miltä suunnalta tuo maailmankartta kuvataan? Lopuksi päädyttiin ratkaisuun, joka miellytti kaikkia osapuolia ja kartta kuvattiin pohjoisnavalta, sillä etelänavalla ei ole asutusta. Oliivipuunlehdet kuvaavat rauhaa ja maailmanrauha on yksi YK:n päätehtävistä.



Yk:n symboli


Yk:n pääkonttori on saanut useilta jäsenvaltioilta erilaisia lahjoituksia taidetta, pintamateriaaleja kuten esim. suomalaisten lahjoittama kivilattia tai espanjalaisen taiteilijan tekemä upea kattofresco, uusimpia lahjoituksia on italiallaisen taiteilijan Mihelangelo Pistoletton, ”Strong UN, Better world”- teos, joka on pystytetty Ariana puistoon. Teos koostuu 193 kivestä, jotka kuvaavat YK:n jäsenmaita, se paljastettiin 24.10.2015 YK:n 70-vuotisjuhllisuuksien yhteydessä. Postauksen ensimmäisessä kuvassa voi nähdä osan teoksesta, kuvan pallo, The Celestial Sphere eli taivaanpallo on Geneven päämajan symboli, alun perin pallo pyöri moottorin avulla, mutta nykyään moottori ei toimi ja pallo on ruostunut.



Palais des Nations sisäpihalta näkymät Geneve-järven toiselle puolelle, keskeisellä paikalla 
The Celestial Sphre ja takana näkyy osa uudesta Strong UN, Better word-teoksesta.

Hauska taulu, kun sitä katsoo mistä tahansa suunnalta, niin rappuset näkyvät suoraan edessäsi


The Conquest of Space


Neuvostoliitto (U.S.S.R) lahjoitti The Conquest of Space-monumentin vuonna 1971 ja se kuvaa ihmisen mahdollisuutta matkata avaruuteen. Neuvostoliitto (U.S.S.R) lahjoitti The Conquest of Space-monumentin vuonna 1971 ja se kuvaa ihmisen mahdollisuutta matkata avaruuteen. Vastaavanlainen teos on Moskovassa, joka on tehty Neuvostoliiton onnistuneen avaruuslennon muistoksi, teos on 110 metriä.


Tervetuloa blogiini
www.martanmatkassa.fi

Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.