sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Mihin laittaa karvainen ystävä loman ajaksi???



Hyvää ystävänpäivää kaikille lukijoille <3 






Tämä postauskin liittyy ystäviin nimittäin karvaisiin sellaisiin, jotka ovat ihan parhaita ystäviä. Matkustaminen on kivaa, mutta lemmikin omistajalla on omat haasteensa löytää hyvä hoitopaikka loman ajaksi. Lemmikki on kuin perheenjäsen ja ainakin itseltäni lomafiilis on hukassa ja mieli maassa, mikäli en ole varma siitä, onko lemmikilläni hyvät oltavat lomani aikana. Lemmikeille on tarjolla erilaisia hoitopaikkoja tai hotelleja, mutta sen oikean löytäminen ei aina ole ihan helppoa, lomasesonkeina esim. jouluna tai juhannuksena täytyy olla hyvissä ajoin liikenteessä, monet varaavat hoitopaikkoja jopa vuotta aikaisemmin.

Olimme pitkään ilman lemmikkiä ihan tietoisesti, sillä aikaisemmin meillä oli kissoja ja koira, mutta kun loma koitti, niin oli hankala löytää sopivaa hoitopaikkaa. Itse olen huono pyytämään apua ja harvemmin kukaan tuli meille tarjoamaan lemmikkien hoitoapua. Koiralle voi olla ehkä helpompi löytää hoitopaikka, jopa tuttavan tai sukulaisen luota, sillä koirat usein sopeutuvat helpommin uuteen paikkaan kuin kissat. Koirille on enemmän tarjolla erilaisia hoitopaikkoja Dogsittereitä tai ”koirahotelleja” kuin kissoille ”kissahotelleja”, useat ihmiset saattavat jopa pelätä kissoja ja enemmän kuin koiria.



Martan Matkassa © Rakas pikkuruinen Macho tuli kotiin 2011 



Kun sitten päätimme ottaa kissan, niin päätimme että totuttaisimme sen heti alusta lähtien kissahotelliin ja aloin metsästämään sopivaa paikkaa. Pitkien etsintöjen jälkeen löysinkin todella hyvän hotellin  Macholle Lohjan lähellä sijaitsevan ”Tassuhovin”. Kun sen oikean paikan löytää niin sen vaan tietää heti! Voin todella lämpimästi suositella kyseistä paikkaa, sillä  tilat ovat siistit ja hyväkuntoiset ja omistaja pitää hyvää huolta hoidokeista. Olin niin iloinen tästä paikasta ja lähdin lomalle aina hyvillä mielin. Jäin ikävöimään tuota Tassuhovia, sillä kun muutimme Sveitsiin, niin hoitopaikan löytäminen Macholle ei todellakaan ollut helppoa.



Martan Matkassa © Macho ulkoilua kotipihalla


Alue missä asumme on lähellä Geneveä, mutta kuitenkin ihan maaseutua, joten täällä kissat ovat  rehellisiä maalaiskissoja, jotka liikkuvat ulkona vapaasti, eikä mitään sisällä asuvia kaupunkilaiskissoja, joita viedään erikseen ulos, kuten meillä. Tämä selittää sen, miksi täällä meillä päin näitä kissahotelleja ei ole joka nurkan takana, sillä niille ei ole tarvetta. Aikani etsin sopivaa hoitopaikkaa ja olin todella epätoivoinen, kunnes sain tuttavan kautta yhden osoitteen. Olin huojentunut sillä nyt oli paikka mihin viedä ja pääsisimme taas matkustelemaan.

Ajan myötä minua aikoi kuitenkin vaivaamaan tuo hoitopaikka, kun meillä ei ollut omistajan kanssa yhteistä kieltä. Ymmärsimme ainoastaan rouvan puheista että ”kaikki on hyvin” ja ”Macho on syönyt hyvin”. Muutaman kerran kun haimme Machoa kotiin, se oli jo laitettu kuljetuslaukkuun sekä kissa haisi pissalle. Yritin koko ajan etsiä uutta hoitopaikkaa, mutta sopivia ei löytynyt, eläinlääkäriasema tai kauppakeskusen eläinliike ei houkuttanut, niissä tuskin kukaan käy viikonlopun aikana. Lopulta en halunnut enää olla mukana viemässä Machoa hoitoon, tulevat lomat alkoivat ahdistaa ja minulla oli paha mieli sekä mietin usein Machoa loman aikana.



Martan Matkassa © Tää kuljetuskoppi ei oo mun juttu!



Martan Matkassa © Pakollinen pesu hotlliloman jälkeen...



Eräänä päivänä tuttavani naapuri soitti minulle kysyäkseen Machon ”kissahotellista”, halusin olla rehellinen ja kerroin että en voi suositella paikkaa hänelle. Tämä naapuri osasi kieltä hyvin ja hän otti minuun uudestaan yhteyttä ja kertoi löytäneensä uusia paikkoja. Bingo!

Sieltä se sitten se löytyi, aivan mahtava hoitopaikka ja tuntui kuin olisin saanut lottovoiton! Kävimme tutustumassa paikkaan ja menin ihan sekaisin onnesta ja itkukaan ei ollut kaukana.



Martan Matkassa © Uusi kissahotelli  Chatterie de la Colline *****



Chatterie de la Colline on todella upea paikka, kissojen käytössä on kaksi isoa huonetta, joissa on hyllykköjä, mihin on laitettu makuupaikkoja. Huoneissa oli paljon erilaisia virikkeitä ja kissat pääsevät luukun kautta ulkoilemaan aidatulle alueelle. Mikä hauskinta omistajan kaniinit juoksevat pihalla vapaana ja toimivat samalla kuulemma kissojen ”televisiona”. Aidan toiselle puolelle oli laitettu taso omistajan omia kissoja varten, jotka käyvät siinä seurustelemassa hoitokissojen kanssa. Kun näin paikan en ollut uskoa silmiäni, paikka oli todella siisti ja siellä ei  haissut yhtään ja mikä parasta niin omistaja puhui Englantia, joten pystyimme hyvin kommunikoimaan.

Macho olikin siellä hoidossa jo edellisen reissun ajan ja omistaja laittoi meille jopa kuvia Machosta WhatsAppin välityksellä. Olipa ihana nähdä kuvista että oli kaikki ok ja kissa oli sopeutunut hyvin muihin kissoihin, sillä aina aikaisemmin Macholla on ollut oma koppi, eikä hän ole tottunut olemaan muiden kissojen kanssa vapaasti.L lisäbonuksena saimme vielä videokuvaa ja tällä kertaa en murehtinut kertaakaan miten Macholla menee. 



Martan Matkassa © Mihinköhän tämä ovi johtaa???


Martan Matkassa © Vähän jännittää...

Martan Matkassa © Mama kaikki on ihan jees!


Martan Matkassa © Hotellin näköala on ihan huikea


Martan Matkassa © Ihan kuin joku nauttisi lomailusta!!??



Martan Matkassa © Täällä on paremmat kotiintuloajat kuin kotona



Martan Matkassa ©
Macho elokuvissa frendin kanssa ja tässä vaiheessa Mama jo itkee, Macho on saanut kaverin...


Nyt tuleva Lontoon reissu ei ahdista yhtään ja odotan sitä innolla, sillä tiedän että Macho ja meidän perheen uusi tulokas Mösjöö ovat hyvässä hoidossa. Toki hieman jännittää miten pikkuveli Mösjöö pärjää, mutta toivottavasti tämä poikien yhteinen hiihtoloma toisivat heitä myös vähän lähemmäksi ;)



Martan Matkassa © Macho ja Mösjöö pientä kyräilyä



Martan Matkassa ©  Macho ja Mösjöö yhteisiä lomasuunnitelmia...




34 kommenttia:

  1. Meilläkin lemmikkejä on useampi ja olemme siitä onnekkaita, että heille on löytynyt luotettavat hoitajat lähipiiristä, eikä matkalla ole tarvinnut murehtia karvakamujen hyvinvoinnista.

    Eläinhoitoloista meillä ei ole omakohtaista kokemusta, mutta mitä tuttavilta olen kuullut, on taso varsin vaihtelevaa. Miten hyvältä tämä Chatterie de la Colline kuulostaakaan. Sinne voi varmasti hyvillä mielin eläinystävänsä jättää hoitoon ja nauttia matkasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olette todella onnellisessa asemassa kun hoitajia löytyy, sillä eläinten kanssa on vähän sama kuin lasten kanssa, eli matkan aikana tulee usein miettineeksi miten ne pärjää. Tuo uusi kissahotelli on todella löytö, mutta valehtelisin jos väittäisin ettei yhtään kirpaissut jättää meidän pikkuista hoitoon...

      Poista
  2. Minä niin hyvin ymmärrän mistä puhut. Itselläni on 1,5v koira ja muutama reissu itsellä takana koiranomistajana joten hyvän hoitopaikan merkitys on tullut todellakin tutuksi. Tähän asti rakas nelijalkainen ystäväni on aina ollut joko äitini tai sisareni hoivissa joten kokemuksia hoitolasta ei vielä ole, mutta olen myös muutamia hoitopaikkoja pistänyt korvan taakse mikäli joskus veisin sellaiseen. Ja tuo totta, lomalla ei saa rauhaa ellei tiedä että lemmikillä on kaikki hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se hoidossa olo, outo tilanne myös lemmikille, mutta yritän aina ajatella sen myös heidän lomana ja siksi tykkään kutsua hoitopaikkaa "kissahotelliksi". Kannattaa kuulostella, kysyä suosituksia ja rohkeasti mennä käymään, aina on hyvä olla Plan B. ;).

      Poista
  3. Tuttu tunne. Kissa on todellakin vaikeampi saada hoitoon kuin koira, molemmista on kokemuksia. Onneksi on kissalle seuraavallekin reissulle paikka tiedossa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en osaa oikein reissuja suunnitella mikäli hoitopaikka ei ole järjestynyt, nyt on kiva miettiä uusia reissuja kun tietää että kissa ovat hyvissä käsisää ja mikä parasta heill on uusia kavereita.

      Poista
  4. Voi ihanuus! Minulla oli täällä orpo, punainen pentu hoidossa 1,5 kk, kunnes sain sille hyvän kodin ja pääsen aina tapaamaan. Kauhee aukko jäi, mutta juuri tämän takia "Minne lemmikki loman ajaksi" jouduimme antamaan sen pois. Olen Suomessa aina kesät ja mies matkustaa,niin Sir Eino oli jäänyt hyvää hoitoa vaille.

    VastaaPoista
  5. Wau, mahtava juttu! Juuri tuo vapaaehtoistyö noiden lemmikkien kanssa on hieno homma ja tuo varmasti paljon iloa molemmille niin eläimille kuin tekijälle!

    VastaaPoista
  6. Mulla ei tällä hetkellä ole lemmikkejä, ja matkustelu on yksi syy siihen. Vaikka tiedän, että saisinkin koiran kyllä ainakin äitini luokse hoitoon, hän ottaisi sen enemmän kuin mielellään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä meilläpäin on aika erikoista kun koirat kulkevat joka puolella mukana, ravintoloissa, kaupoissa, kauppakeskuksissa ym. Näyttää siltä että niiden kanssa on helppo matkustaa ja niillä on pääsy myös useisiin hotelleihin.

      Poista
  7. Tuota en ole joutunut miettimään kun nyt vasta....meillä kun on äitini koira hoidossa ja kaikki mahdolliset hoitajat reissussa samaan aikaan....onneksi on hoitokoteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille loma-ajat oli suuri ongelma Suomessa asuessa, sillä hoitopaikkaa oli vaikea saada kun kaikki oli samaan aikaan lomalla kuin me... Mutta täällä Sveitsissä lomat ovat eri aikaan kantoneista sekä kouluista riippuen, olemme myös olleet erityisen onnekkaita....

      Poista
  8. Sepä se, tässä juuri se ainoa syy miksi meillä ei tällä hetkellä oo pörröistä karvakasaa. Rakastan kissoja ja koiria ja kaikkia muitakin karvakasoja, ja se ettei voida ottaa omaa raastaa välillä sydäntä. Mutta kun ei ole edes varmaa kuinka kauan asutaan Australiassa, lemmikin ottaminen ei vaan ole fiksu veto. Näistä koirahotelleista kuulin ensi kertaa täällä, kiva idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tunteen, olen luonteeltani kanssa eläinihminen ja kun ei kotona ole karvaista ystävää, niin olen vähän hukassa kuten tänään, kun pojat ovat vielä hoidossa...

      Poista
  9. Ihana kuulla, että löysit sittenkin mukavan hoitopaikan! :) Ja kuulostaa tosiaankin sellaiselta paikan pitäjältä, joka ymmärtää että omistajille on tärkeää lomallakin tietää karvaisen perheenjäsenen voivan hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin iloinen tästä paikasta sillä saimme taas reissun aikana kivoja videoita pojista ja vaikka tietenkin tuli hieman ikävä, niin kuvista näkyi että heilläkin oli tosi kivaa...

      Poista
  10. Mulla ei ole koskaan ollut lemmikkiä, mutta voin kuvitella millaista on koittaa löytää hyvä paikka lemmikille matkan ajaksi. Mutta hyvä kuulla että löysit mukavan hoitopaikan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanja :) Se on vähän sama asia kuin miten hyvää huolenpitoa toivoisit omalle perheellesi tai ystävillesi :)

      Poista
  11. Meillä ei ole lemmikkiä, joten sitä ei aina itse ymmärrä millaisia haasteita hoitopaikan etsintä voi tuottaa reissuun lähtiessä. Meidän elämäntyylillämme olisi tällä hetkellä hankala pitää esimerkiksi koiraa kun reissataan niin paljon (ja muutetaan), mutta olisihan se kiva joskus. :) toivottavasti Englannin reissu on ollut antoisa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lena, Lontoo oli tosi kiva kuten aina, mutta ikävä kyllä liian lyhyt aika! Nuo karvaiset ystävät ovat vähän sama kuin omat lapset ja jos kysyt meidän mukuloilta, niin he varmaan ovat sitä mieltä, että saavat vähemmän huomiota tänä päivänä kuin kisulit... ;)

      Poista
  12. Oi joi suloisia! Kivoja kuvia :). Kissat ovat lähellä sydäntä. Kivaa on kun edes välillä pääsee niitä perheen ja ystävien luona hellimään <3. Omaa en raaski ainakaan vielä ottaa kun matkustelen usein ja välillä niin extempore. Hoitopaikka sinänsä ei olisi ongelma hoitaa, mutta autottomana jo heti hankalampi, pitäisi olla ihan kodin vieressä sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tea! Mekin pitkään olimme ilman eläimiä ja tuohon aikaan kaverin koira toimi korvikkeena ;)

      Poista
  13. Ei ole kissoja eikä koiria, mutta hamsteri minulla oli monta vuotta (siis monta hamsteria peräkkäin, ja siis ihan vielä aikuisiälläkin). Ne saattoi viedä häkkeineen kaverille hoitoon ja pidennetyn viikonlopun verran ne saattoi jättää kotiinkin.
    Mutta oli se hoidosta sopiminen kuitenkin sen verran työlästä, että lopulta luovuimme hamstereistakin matkailun takia :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hamsterit ovat varmaa suht helppo saada hoitoon, ainakin lapsiperheille ;) Monelle perheelle voisi tehdä ihan hyvää ottaa tuttavien lemmikkejä hoitoon, niin silloin ainakin näkee ihan konkreettisesti, mitä se lemmikin hankkiminen tuo tullessaan...

      Poista
  14. Tää on niin hyvä postaus! Meillä on kultainen noutaja ja on tosi vaikea välillä miettiä sille hoitopaikkaa. Useimmiten löytyy kyllä ja hyvä mutta se stressi..ugh. Tämä koira jää viimeiseksi, sopii tosi huonosti matkailun kanssa yksiin lemmikin omistaminen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tiedät ilmeisesti mikä stressi on ollut tämän postauksen takana... Meillä oli kanssa aikanaan kultsu ja se oli ihan kultsu, aivan ihana luonne, mutta karvaahan siitä lähti eikä ollut kaikkien mieleen... Kun mietimme lemmikin hankkimista kultsun sijaan halunnut jonkun pikku puudelin, mikä pysyy helposti matkassa, mutta isännän ego ei olisi kestänyt pikkukoiraa, joten päädyimme kissaan ;)

      Poista
  15. Onneksi itsellä ei ole lemmikkejä. Sisareni tuskailee aina tämän ongelman kanssa. Ei tosiaankaan voi lähteä äkkilähdöllä ulkomaille tuosta noin vaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, mutta kun kiva paikka löytyy niin ei tarvitse huolehtia, paitsi ikävä kyllä iskee...

      Poista
  16. Meillä on onneksi niin hyvä tilanne, että koira pääsee aina tarvittaessa hoitoon mummoloihin. Itse asiassa välillä on niin hyvää palvelua, että se tullaan kotoota hakemaan hoitoon. Itse en uskaltaisi jättää koiraani kenenkään tuntemttoman hoivaan, koska en tiedä miten he koiraa hoitaisivat. Tietenkin on hyvä olla olemassa hoitoloita juurikin sellaisille lemmikeille, joilla ei ole muuta hoitopaikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän koiralla oli kanssa uskomaton mummola, joka välillä hemmotteli vähän liikaakin, koira kun tuli kotiin niin ei ruoka enää maistunut. Hyviä paikkoja löytyy kyllä, mutta sen itselle sopivan paikan löytäminen voi viedä aikaa, suosituksia on kiva saada, mutta toinen tykkää mustikasta ja toinen mansikasta ;)

      Poista
  17. Aaaa tui tui tui tuiii <3 Matkailu on juuri se syy miksi en ole vielä itselleni päässyt koiraa hankkimaan, mutta sellainen on kyllä haaveissa.. Hyvä tietää että on silti vaihtoehtoja lemmikille reissun ajaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lemmikki vaatii aikaa ja huomiota, kannattaa harkita sen ottamista vasta sitten kun siihen pystyy sitoutua.

      Poista
  18. Oma koira olisi ihana mutta juuri tämän takia en ole sellaista vielä hankkinut, hoitopaikkaa kun ei aina ole helppo löytää enkä halua vielä tässä vaiheessa elämää rajoittaa omaa liikkumistani. Ihanaa kun sopiva paikka löytyi, kissa näyttää todella nauttivan olostaan :)

    VastaaPoista
  19. Kiitos Laura, hyvin oli mennyt molemmilla ja loman aikana oli kiva saada kuulla myös miten tämä meidän uusi tulokas pärjäsi siellä...

    VastaaPoista