torstai 29. joulukuuta 2016

Ö monelle futarille tuttu kaupunki




Ö=Örebro








Monelle futarille tuttu kaupunki, tämän vuoksi minäkin olen siellä käynyt, mutta ikävä kyllä en juurikaan ehtinyt kaupunkiin tutustua. Kiva viihtyisä kesäkaupunki tarjoaa paljon mielenkiintoista nähtävää ja tekemistä, unohtamatta shoppailua. Kiinnostavia kohteita on Örebron linna, Wadköping ulkolmamuseo puutaloineen, Svamp ”sieni” vesitornista pääsee ihailemaan maisemia sekä useat museot.


Ö-kirjain päättää Martan matkassa joulukalenterin ja samalla vuoden 2016 blogi-postaukset. Tällä hetkellä nautin lomasta ja toteutan yhtä matkahaavettani, jonka löytää täältä ;) Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille ja tavataan ensi vuonna 2017!

H Matkakohde joka kiinnostaa hirrrrveesti


keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Ä Nyt mennään laidasta laitaan





Ä = Ääripisteet





Monet matkailijat ovat kiinnostuneita matkaamaan kohteisiin jotka ovat ns. ääripisteitä, jonkin maan, maanosan tai maapallon ääripisteitä, jotka ovat esim. korkein kohta missä olet ollut, pohjoisin tai eteläisin paikka, napapiiri, päiväntasaaja yms. Minua alkoi kiinnostaa omat matkailun ääripisteet ja keräsin ääripisteet Suomesta, Euroopasta ja Maailmasta sekä minun ääripisteet eli paikat missä olen käynyt.

Tänään luukusta löytyy ääripisteitä ja ne on haettu silmämääräisesti kartan perusteella, sillä koordinaateista en paljoakaan perusta, eli en osaa käyttää niitä.



      Ääripisteet, Martta, Suomi, Eurooppa, Maailma 



Kartta: Peda.net


Pohjoisin

Martta SF: Kittilä
Suomi: Nuorgam    
Eurooppa:  Knivskjellodden, Norja
Maailma: Kaffeklubbensaari Grölanti

Itäisin

Martta SF: Joensuu                  
Suomi: SaariVirmajärvellä, Ilomantsi 
Eurooppa: Uralvuorten pohjoisosa
Maailma: Carolinen saari, Kiribatissa, Tyyni Valtameri

Eteläisin         

Martta SF: Hanko        
Suomi: Bogskär     

Martta EUR: Tarifa, Espanja   
Eurooppa: Punta Marroqui, Espanja

Martta WW: U.S.Virgin Island, St John
Maailma: Etelänapa

   
Läntisin kohteeni WW eli maailmassa on Meksikon Chitcén Itza       

Läntisin

Martta SF: Eckerö, Ahvenanmaa   
Suomi: Märket, Ahvenanmeri   

Martta EUR Lissabon, Portugali
Eurooppa: Capo daRoca, Portugali

Martta WW: Chichén Itza Meksiko 
Maailma: Attun saari, Alaskan osavaltiossa

Korkein  

Martta SF: Levitunturi 530 m, Kittilä
Suomi: Halti 1323,6 m (Haldičohkka-nimisen sivuhuipun rinteellä)   
  
Martta:Aguille du Midi 3842m Ranska 
Länsi-Eurooppa: Mont Blanc 4808m, Alpit Italian ja Ranskan raja
Koko Eurooppa: Elbrus, Venäjä 5642m 

Maailma: Mont Everestin huippu 8850m, Himalajan vuoristossa Kiinan ja Tiibetin rajalla

Matalin

Syvin: Kuolleenmeren ranta -417m merenpinnasta

Maantieteellinen keskipiste     

Suomi: Leskelä, Siikalatva
Eurooppa: Europos Parkas-puisto Joneikiskiu, Liettua, Vilnasta 20 km pohjoiseen



Leveyspiirit ja pituuspiirit


Greenwich ajanlaskun 0-piste



Pohjoinen napapiiri: kyllä, Rovaniemi, linkissä muut kohteet

Kravun kääntöpiiri: ei, kohteet linkissä 

Päiväntasaaja: ei, 0-kohta, kohteet linkissä

Kauriin kääntöpiiri: ei, muut kohteet linkissä


Pituuspiirit0-nollapiste Greenwich, ajanlaskun perusta 




Minkälaisia ovat sinun ääripisteet?



tiistai 27. joulukuuta 2016

Å Viikinkien kaupunki





Å= Ålborg







Tanskassa sijaitseva Ålborg tunnetaan nykyään paremmin nimellä Aalborg, Viikingit perustivat kaupungin 1000-luvulla kauppapaikaksi Jyllannissa sijaitsevan Limvuonon rannalle. Kaupunki on tunnettu perunasta ja viljasta valmistetusta Akvavit-mausteviinasta. Suosittuja käyntikohteita Ålborgin on Den Gamle By ulkoilmamuseo, jossa pääsee tutustumaan alueen hirstoriaan ja kulttuuriin, Lindholm Høje Museum viikinkimuseo ja viikinkien hautapaikka, Aalborgin linna sekä Aalborgin eläintarha. Aalborg on toinen Euroopan kulttuuripääkaupungeista vuonna 2017.




maanantai 26. joulukuuta 2016

Z Kaikki tiet vievät tänne






Z = Zaragoza




Sanotaan että kaikki tiet vievät Roomaan, mutta Espanjan vuosina tuntui että kaikki tiet vievät Zaragozaan tai ainakin usein tuli vastaan tienviitat sinne, tuosta lähtien Zaragoza on kummitellut mielessäni. Ei ihme että Zaragozaan vieviä viittoja näkee joka puolella, sillä se sijaitsee kolmen suuren kaupungin Barcelona, Valencia ja Madridin muodostaman kolmion keskellä.


Nuestra Senora del Pilar



Zaragozan perusti aikanaan roomalaiset Erbo-joen rannalle, se oli pitkään arabien vallan alla ja toimi Aragonian kuningaskunnan pääkaupunkina aina siihen asti, kun Aragonia ja Kastillia yhdistyivät. Kuningaskunnat yhdistyivät hallitsijoiden kuningas Fernidadin (Aragonia) ja kuningas Isabellan (Kastillia) avioiduttua, näin syntyi nykyinen Espanja.



Zaragozassa kiinnostavia nähtävyykisä ovat:




Nuestra Senora del Pilar




Sanotaan että Neitsyt Maria olisi ilmestynyt Apostoli Jaakobille seisoen Nuestra Senora del Pilar-pylvään päällä, pylväs on suositty pyhiinvaelluskohde ja sen ympärille on rakennettu erikoinen Basilika, joka koostuu useista torneista ja kupoleista. Kolumbuksen muistopäivänä 12.10, paikalla järjestetään suuri fiesta.


Palacio de la Aljaferia





Keskiaikainen Maurilaispalatsi rakennettiin suojelustarkoitukseen ja se on yksi harvoista rakennuksista, joka on säilynyt Espanjan islamilaisen arkkitehtuurin aikakaudelta. Tänä päivänä palatsia käytetään Aragonin parlamentin istunnoissa.



CIA: Espanjan kartta