maanantai 21. joulukuuta 2015

21. Tässä maassa valmistetaan suurin osa joulun koristeista





…niin mutta vain harva heistä tietää mikä se joulu oikein on!

Kiinassa monikaan ei tiedä mikä on joulu oikein on, hämmästyttävää sillä suurin osa joulun koristeista, tekstiileistä, tavaroista sekä tuotteista valmistetaan juuri Kiinassa. Moni tietää että joulu tulee länsimaista ja on ehkä nähnyt joulupukin tai joulukuusen, mutta ei tiedä niiden merkitystä. Kristittyjen osuus maan väestöstä on vain alle 1% luokkaa, mikä toisaalta tarkoittaa noin 130 miljoonan asukkaan maassa aika suurta lukua. Viime vuosina Manner-Kiinassa joulun vietto on tullut suositummaksi sekä rannikon suurissa kaupungeissa, joissa asuu paljon ulkomaalaisia, voi nähdä lukuisia jouluvaloja ja koristeita sekä kuulla joululauluja. Maaseudulla joulua ei vielä kovin hyvin tunneta, vaikka kristinusko on leviää siellä nopeasti köyhien keskuudessa. 


Kuva: Chinise culture & traditions


Länsimaiset joulun traditiot ovat kulkeutuneet Kiinalaisiin koteihin ulkomailla asuvien sukulaisten sekä opiskelijoiden mukana ja ne ovat yleistyneet. Monet koristelevat koteja jouluna ja jotkut hankkivat jopa muovisen joulukuusen, jota kutsutaan myös nimellä ”valopuu”. Joulukortteja lähetetään ja lahjoja annetaan toisille, etenkin rakastavaisten kesken on tapana antaa lahjoja, kuten ystävänpäivänä. Omenan antaminen jouluna on kiinalainen traditio ja sanotaan että se tuo hyvää onnea ja onnellista tulevaisuutta. Joulusukat laitetaan roikkumaan ja Joulupukki tunnetaan nimellä ”Sheng dan lao ren” eli Vanha Joulumies. Joulua vietetään ystävien ja sukulaiseten kanssa ja useat kristityt käyvät myös keskiyön messussa. 

Kiinalaisille vuoden tärkein juhla on kuitenkin tammi-helmikuussa vietettävä Kiinalainen Uusi Vuosi.


圣诞快乐 Sheng Dan Kuai Le /  聖誕快樂 Seng Dan Fai Lok 


Kartta: Wikipedia



2 kommenttia:

  1. Näitä tarinoita on tosi kiva lukea. Olet tehnyt kyllä ison (ja hyvän) työn! Kiitos näistä :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Onhan näihin muutama hetki vierähtänyt, mutta näitä on ollut tosi mukava tehdä ja on ollut kiva lukea ihania vieraskirjoituksia!

    VastaaPoista