sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Désalpe Ranskan Annecyssä







Laidunkauden päättymistä juhlitaan myös Ranskassa ja viikonloppuna viehättävässä Annecyn kaupungissa järjestettiin Désalpe tapahtuma. Aikaisempina vuosina olen aina jostain syystä unohtanut tapahtuman tai sitten meillä on ollut samaan aikaan jotakin muuta menoa, mutta tänä vuonna tapahtuma tuli tuttavani kanssa puheeksi ja tämän vuoksi olin merkinnyt sen kalenteriini. Tuttavani suositteli kovasti tapahtumaa ja kertoi sen olevan hieman erilainen kuin Sveitsissä järjestettävä Désalpe.  



Kadun mittainen ruokapöytä

Désalpe Annecy 2015

Désalpe Annecy 2015

Annecy oli muutenkin viime viikolla mielessäni, sillä eräs lukija kertoi viime kesän vierailusta Annecyssä ja tykänneensä siitä kovasti ja samalla huomasin, että edellisestä omasta vierailustani on kulunut jo tovi, joten Désalpe tapahtuma tuli sopivaan hetkeen. Annecy on yksi  lempikaupungeistani ja sen kauneus, saa joka kerta minut haukkomaan henkeä.



Annecy syksyn väreissä, takana rakkauden silta  

Annecy, Palais de Ilé 

Annecy, vanha kaupunki

Annecy on suosittu käyntikohde, aina kun siellä järjestetään tapahtumia, kaupungin kadut täyttyvät ihmisistä ja parkkihallit autoista, joten jonottamiseen kannattaa varata aikaa. Tälläkin kertaa saimme jonotella jonkun tovin, mutta taas kerran tuo jonotus palkittiin, sillä tuo Désalpe-tapahtuma oli todella upea kokemus. Saavuimme vanhaan kaupunkiin, jonka kadut olivat täynnä porukkaa ja siellä useita kojuja, joissa oli myynnissä käsitöitä, elintarvikkeita, ruokaa, juomaa sekä siellä esiteltiin erilaisia vanhoja perinteisiä valmistustapoja  ja sinne oli tuotu eläimiä. 


Désalpe Annecy 2015

Désalpe Annecy 2015

Désalpe Annecy 2015

Toisin kuin Sveitsissä lehmät tulevat alas laitumilta ja juoksevat kaupungin läpi, niin Annecyssä vanha kapungin läpi kulki mieletön paraati, missä oli mukana soittajia, kärryjä, traktoreita, eläimiä, tanssijoita ja paraatin teema liittyi tietenkin sadonkorjuuseen. Kulkueessa oli paljon maatalouteen ja sadonkorjuuseen liittyvää rekvisiittaa, ihmiset olivat pukeutuneet perinteisiin asuihin ja eläimet koristeltu. Tuo kulkue oli todella upea ja sitä oli aivan mahtava seurata, jo hyvissä ajoin ihmiset varailivat paikkoja kadun varsilta.



Kaikenkarvaisia katsojia

Tämä hiihtelijä johdatti kulkuetta 

Désalpe Annecy, 2015

Désalpe Annecy, 2015

Désalpe Annecy, 2015

Désalpe Annecy, 2015

Désalpe Annecy, 2015

Désalpe Annecy, 2015

Olimme seuraamassa kulkuetta vanhan kaupungin tuloportin luona ja kulkueen jälkeen ihmismassat poistuivat kulkueen perässä. Me päätimme   sujahtaa ryysiksen keskeltä syömään ja onneksi useat ravintolat olivat vielä auki ja kulkueen vielä liikkuessa niissä oli vähän ruokailijoita. Myöhäisen lounaan jälkeen lähdimme kotia kohti ja kulkue oli edennyt  jo vanhan kaupungin toiseen päähän ja oli juuri loppumaisillaan.  Liikuimme ihmismassan mukana eteenpäin ja nappasimme vielä leipäkojusta ihanat kotiin vietäväksi.



Désalpe Annecy, 2015

Désalpe Annecy, 2015

Tuliaiset kotijoukoille

Jään jo nyt innolla odottamaan Annecyn joulumarkkinoita, sekin on varmaan upea tapahtuma!

Täältä voit lukea aikaisemman postaukseni upeasta Annecystä!





Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa 


2 kommenttia:

  1. Teillä päin näyttää olevan pitkin syksyä hauskoja tapahtumia. Ja taas niin kivoja kuvia.
    fani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy näyttää olevan täällä suurta sadonkorjuun juhlaa ja totta tosiaan on ollut monia mukavia tapahtumia :) Kohta alkaa varmaan jo joulun ajan tapahtumat...

      Poista

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.