torstai 23. heinäkuuta 2015

Hurja festariviikko








Mamahan on ruvennut ihan hurjaksi, viikon aikana tuli käytyä kolmilla eri festareilla, tuskin edes nuoruudessani pystyin tähän, saattoi olla että yhdet festarit kestivät viikon… 

Tuntuu että Sveitsissä on kesällä, jos jonkinmoista musiikkitapahtumaa, ainoa musiikkitapahtuma jonka tiesin entuudestaan oli Montreuxin kuuluisat Jazz-festivaalit. Montreuxin Jazzit (3.7-18.7.2015) aloittivat festariputken ja seuraavaksi alkoi Genevessä Fêtes de Geneve-festivaali (16.7-9.8.2015) sitten vielä lopuksi alkoi Paléo-festivaalit (20-26.7.2015).



Fêtes de Geneve 2015


Fêtes de Geneve on kaupungissa yksi vuoden suosituimpia tapahtumia, järven molemmin puolin on tarjolla ilmaista musiikkia. Geneven festivaalit alkavat heinäkuun puolessa välissä kahden viikon mittaisella Pre-festivaalilla, jonka jälkeen alkaa itse festivaalit, jotka kestävät myös kaksi viikkoa. 



Paléo Festival 2015


Paléo-festivaalit järjestetään Nyonissa ja se on koko Geneve-järven alueen suosituin musiikkifestari. Paléo-festivaalien aikaan Nyonin lähellä laajat hevosten laidunalueet ja pellot muuttuvat telttailualueeksi ja suureksi festivaalikyläksi.



Festarimeininkiä Montreuxissa 



Montreux Jazz 2015


Festariviikko alkoi Montreuxin Jazz-festivaleilla, loppuunmyydyn Santanan konsertin sijaan, olimme hankkineet liput ikivihreiden Los Lobosin ja Toton keikalle. Toton kappaleita tunsin parmemmin kun taas Los Lobosilta tiesin ainoastaan kasarihitin Lambadan. Kuuntelin Los Lobosia etukäteen Spotifystä ja mielestäni heidän musiikki oli oikein letkeetä latinomusaa. Harmitti hieman että emme saaneet lippuja tuonne Santanan konserttiin, sillä Santanan konsertti on ollut yksi parhaimmista missä olen ikinä ollut. 


Montreux Jazz 2015

Lähdimme Jazzeille hyvissä ajoin ja ehdimme hieman kierrellä ja fiilistellä rantakadulla. Rantakadulla oli mieletön määrä erilaisia ruokakojuja ja mekin otimme hieman huikopalaa ennen konserttia ja Papi oli niin innoissaan sushibaarin sushijunasta. 


Montreux Jazz 2015, herkullinen Sushi Tram


Niin kauan kuin muistan olen halunut päästä käymään Montreuxin Jazzeilla ja nyt kun kerran tässä lähellä asutaan, niin pakkohan tämä toive oli toteuttaa. Olin ehkä aavistuksen pettynyt, sillä olisin toivonut että musiikki olisi soinut joka puolella, mutta Jazz-kadulla ei tuolloin ollut juurikaan esiintyjiä. 


Montreux Jazz 2015

Pori Jazz ja kirjurinluoto taitaa viedä tällä kertaa pidemmän korren, sillä siellä on kiva istuksia ja kuunnella musiikkia koko päivän. Tosin edellisestä kerrasta taitaa olla jo yli 20 vuotta, joten tuokin tapahtuma on saattanut tuona aikana muuttaa muotoaan. 

Menimme Stravinski Auditoriumiin ja minua hieman hävetti, kun tietenkin suomalaisena olen tottunut tarjoamaan vartijoille käsilaukkua tutkittavaksi, nuori vartija katsoi hieman ihmeissään ja naureskeli, hän halusi nähdä vain lippuni. 



Montreux Jazz 2015, Los Lobos


Los Lobos soitti ensimmäiseksi ja salissa oli hyvin tilaa, mutta äänentoisto ei mielestäni ollut hyvä, sanoista ei meinannut saada selväää. Konsertti oli ihan ok, vaikka he soittaneetkaan juurikaan niitä letkeitä latinorytmetjä. Lambada sai kumminkin yleisön edelleen ihan villiksi. 

Los Lobosin jälkeen lauteille tuli Toto ja tuolloin sali täyttyi kokonaan. Täytyy kyllä sanoa että jos suomalainen yleisö on jäykkää kuin rautakanki, niin kyllä me ollaan aika notkeita sveitsiläisiin verrattuna. Minun lisäkseni yleisöstä vain kourallinen hetkui musiikin tahdissa ja vasta kun bändi loppupuolella esitti African niin se innosti kasarimiehet "bilettämään". Toto oli ihan ok, mutta jäin kuitenkin kaipaamaan sitä Santanaa.


Geneven letkeä kaupunkifestivaali



Fêtes de Geneve 2015


Viime perjantaina jäin tapaamisen jälkeen kaupungille pörräämään ja hoksasin että järven ympärille oli rakennettu festarialue Geneven festivaaleja varten. Sain houkuteltua Papin ulos syömään ja sovimme tällit Jardin Anglais-puistoon, jonne oli pystytetty esiintymislava sekä useita ruoka- ja juomakojuja. Odotellessani Papia alue alkoi täyttyä ja lavalla kävi muutama Dj. soittamassa.

Illallisen jälkeen päätimme palata festarialueen kautta ja sieltä kuuluikin pitkälle mukavan letkeetä latinomusaa, joka sai hymyn huulille. Kyseinen orkesteri oli kuubalainen ”Grupo Compay Segundo” ja lavalla oli kaikenlaista soitinta sekä ukkoa ja he soittivat tunnettuja latinobiisejä. Konsertti oli aivan loistava ja yleisössä oli mukava tunnelma, mä NIIN voisin haluta Kuubaan lomailemaan!



Fêtes de Geneve 2015, Jardin Anglais


Musiikki sai hyvälle tuulelle ja jäimme kuuntelemaan konsertin loppuun saakka ja tykkäsin! Täytyy varmaan yrittää vielä uudelleen piipahtaa Gneven festivaaleilla, ainakin katsomassa ilotulitusta joka järjestetään 1. 8 Sveitsin kansallispäivän kunniaksi. 



Mä ja Robbie Paléossa



Paléo 2015, Robbie Williams


Festariviikkoni päätti Nyonissä järjestettävä Paléo festivaali, joka on hurjan suosittu. Tänä vuonna festivaalit järjestetään jo 40. kerran ja kuulemma liput menevät joka vuosi hetkessä kaupaksi. Parina edellisenä vuonna olemme nähneet kuinka pellot täyttyvät teltoista ja autoja on joka puolella. 

Muutaman kerran olen katsonut esiintyjälistaa, mutta en ole tunnistanut sieltä kuin muutman kansainvälisen artistin. Ystäväni kyseli viime viikolla haluaisinko lähteä katsomaan Paléoon Robbie Williamsia ja ei tarvinnut pitkään miettiä! Totta kai halusin, joitain vuosia takaperin näin RW:n konsertin televisiosta ja huh huh mikä showmies, tuolloin ajattelin että olisi todella kiva päästä keikalle. 

Lähdimme ystäväni kanssa Paléoon ja kävelimme tovin kaikkien parkkipaikkojen ohitse ja kun saavuimme festarialueelle en meinannut uskoa silmiäni, kun näin tuon alueen. Siellä oli monia esiintymislavoja, mielettömän kokoiset alueet ruokateltoille ja myyntikojuille. Ruokateltoissa oli keittiöitä ympäri maailman ja hinnatkin olivat yllättävän edullisia. 



Paléo 2015

Kiertelimme hetekn aluetta ja kun vihdoin löysimme tuon lavan missä Robbie Williamsin piti esiintyä niin iski pettymys: ”Eihän tällainen tappi pysty mitään näkemään” Ihmisiä oli aivan järjetön määrä ja lava sijaitsi pienen mäen alapuolella, eikä lähemmäksi ollut mitään mahdollisuutta. Lopuksi löysimme sellaiset paikat mistä näimme edes hiukan lavalle ja jonkin verran screenille. 


Paléo 2015, Robbie Williams


Meillä kävi mieletön tuuri, sillä noin puolen tunnin jälkeen edestämme lähti jonkin verrann porukkaa pois ja meidän asemat sekä näkymät lavalle paranivat huomattavasti. Pidin konsertista paljon, sillä Robbie esitti useita hittibiisejä, mitkä tunsin entuudesta sekä hän esitti myös useita Queenin kappaleita. 


Paléo 2015, Robbie Williams


Täytyy sanoa että kyllä herra todella osaa ottaa yleisönsä ja hänellä on uskomattomat vuorovaikutus taidot. Hieman kateellinen olin Célinelle, jonka Robbie kaappasi lavalle hauskaan sänkyynsä erään kappaleen ajaksi. Myönnän että hieman kostui silmäkulma, kun innokas fani sai Robbien huomion ja hän omisti tuolle suloiselle tyttöselle "She´s the one" kappaleen. Tykkäsin!


Montreux Jazz Festival



Montreux 2015


Ensimmäiset Jazz-festivaalit Montreuxissa pidettiin vuonna 1967 Montreuxin Casinolla ja pienimuotoiset festivaalit kestivät kolme päivää, tänä päivänä festivaalit kestävät kaksi viikkoa. Nykyään konsertteja  järjestetään kolmessa eri musiikkisalissa Stravinski Auditoriumissa, Jazz Clubilla ja Montreux Jazz Labilla sekä näiden lisäksi rantakadulla järjestetään useita ilmaisia esityksiä. Montreuxissa on on esiintynyt monia kuuluisia artisteja (Miles Davis, Ray Charles, David Bowie, Steavie Wonder ym).

Rantakadulla on useita ruoka- ja juomakojuja sekä muita myyntikojuja (vaatteita, koruja, taidetta yms.) Viikon aikana Jazzeilla vierailee noin 250 000 musiikin ystävää. Seuraavat Jazz-festivaalit ovat 1-16.7.2016.

Lisätietoja: Montreux Jazz

Fêtes De Genève, Geneven festivaalit 16.7-9.8.2015


Geneven kesän suosituin tapahtuma Fêtes de Geneve järjetetään joka vuosi heinä-elokuussa. Geneven kaupunkifestivaali on yksi Sveitsin suurimpia ulkoilmatapahtumia ja tuolloin koko kaupunki juhlii. Fêtes de Geneve tarjoaa satoja ilmaisia konsertteja ja aktiviteettejä, alueella on huvipuisto, yli 200 ruokakojua sekä myyntikojuja joissa myydään käsitöitä ja taidetta. 



Fêtes de Geveve 2015 festarialue


Festivaalialue on järven molemmin puolin, vasemman rannan puolella Jardin Anglais- puistossa sekä rantakatu Quai Gustave-Adorilla ja oikean rannan puolella, Quai Mont Blancin sekä Quai Wilsonin rantakaduilla. 

Joka vuosi festivaali kerää non 2 miljonaa kävijää ja tapahtuman kruunaa viimeisenä iltana (la 9.8.2015) järjestettävä ilotulitus joka voi kestää jopa 55 minuuttia.

Festivaalin avajaisia vietetään torstaina 31.7.2015, mutta Jardin Anglaisilla on ohjelmaa jo torstaista 16.7.2015 alkaen. Pre-Festivaalien aikaan ruokakojut ja konsertit alkavat 17.00 ja päättyvät puoliltaöin. Festivaalien aikaan ruokakojut aukeavat aikasemmin jo puoleltapäivin ja konsertit alkavat klo 17.00 ja jatkuvat aina pikkutunneille asti. Tarkista ohjelmasta tarkemmat ajat. 

Lisätietoa: Les Fête de Geneve 16.7-9.8.2015




Paléo Festivaali 



Paléo 2015 festarialue


Paléo festivaali järjestettiin ensimmääisen kerran vuonna 1976 ja tuolloin se oli ”Folk Festival”, joka keräsi noin 1800 katsojaa. Paléo on kasvanut vuosien varrella pienestä kansanmusiikki tapahtumasta suureksi kansainväliseksi musiikki festivaaliksi, joka järjestetään tänä vuonna jo 40. kerran. Tänä päivänä festivaalien kuudella lavalla on noin 250 konserttia ja se kerää noin 230 000 kävijää kuuden päivän aikana. 

Viimeisen 12 vuoden aikana kaikki festivaaliliput ovat myyty loppuun ennen festivaalien alkua, lippuja myydän Paléon web-sivuilla. Paléo-festivaalit ovat siirtyneet Nyonista läheiselle L’Assen peltoalueelle joka käsittää noin 84 hehtaaria (parkkialueet mukaan lukien). Vuosien varrella Paléossa on esiintynyt monia maailmanluokan tähtiä kuten James Brown, Joe Cocker, Bob Dylan, Alanis Morisette, Elton John ja Robbie Williams sekä monia muita. Paléo-festivaali on saanut useita erilaisia palkintoja ja se on valittu kaksi kertaa (1999 ja 2002) Euroopan parhaaksi festivaaliksi. 



Lisätietoja: Paléo Festival 20-26.7.2015

2 kommenttia:

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.