sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Heinäkuun helteitä karkuun, maan alle viilentymään






Tänä kesänä Suomessa kärvistellään kylmyydessä ja sateesta ja me täällä kärvistelemme helteen keskellä. Tilanteet muuttuu, viime kesänä (2014) sain nauttia Suomessa hullun lämpimästä heinäkuusta ja tuolloin Papi valitteli, että Sveitsissä sataa koko ajan. Näillä helteillä mielellään olisi ilmastoiduissa sisätiloissa tai sitten pitää lähteä viilentymään vuorille. 

Me päätimme tehdä sunnuntaiajelun tällä kertaa Sionin suuntaan ja kohteeksi otimme St Léonardissa sijaitsevan maanalaisen järven sekä halusimme käydä patikoimassa Sionissa sijaitsevilla kuuluisilla Les Bisses- poluilla, jotka kiertävät vuorten reunamilla, matkan varrella bongasimme vielä upean d'Emossonin padon. Ohessa ensin juttua maanalaisesta järvestä St Léonardissa ja myöhemmin tulee lisää juttua patikoinninsta sekä reissusta upealle padolle. 



 St Léonard

Lähdimme matkaan ja ajoimme St Léonardiin reilu tunnin verran ja mittarissa oli noin 35 astetta. Hankimme liput maanalaisen järven Lac de Souterrain veneeseen ja meillä kävi todella hyvä tuuri sillä seuraava vene lähti melkein heti kierrokselle. Pakkauduimme kaikki veneeseen ja opastus oli ranskaksi sekä saksaksi ja meitä varten myös englanniksi.


Lac Souterrain

Valaisin kantoni on siinä mielessä jännä, että sen alueella kulkee maantieteellisesti Sveitsin ranskan- ja saksankielisen alueen raja ja siellä puhutaan molempia kieliä. Valasin länsipuolella Lower Valaisissa puhutaan Ranskaa ja itäpuolella Upper Valais puhutaan Saksaa. 


 Lac Souterrain ja mysteerinen nainen

Veneretki järvellä kesti puolisen tuntia ja siellä alhaalla oli ihanan viiileää verrattuna helteiseen ulkoilmaan. Alhaalla luolassa oli upean näköistä ja järven vesi oli todella kirkasta ja viileää. Vierailu maanalaisella järvellä oli oikein mukava kokemus hellesäällä.


Lac Souterrain, ihanan viielää


Euroopan suurin maanalainen järvi Lac Souterrain



Lac Souterrain

St Leonardin maanalainen luonnonjärvi sijaitsee Sveitsin Alpeilla Rhônen-jokilaaksossa Sionin ja Sierren-kaupunkien välissä. Järvi on rakentunut luolaan viinitarhojen keskelle ja se on pituudeltaan noin 300 m, leveydeltä 20 m ja sen syvin kohta on noin 13m. Sanotaan että se on Euroopan suurin luonnollinen maanalainen järvi, jonne pääsee tutustumaan veneellä. Järvi on ollut pitkään paikallisten tiedossa, mutta vasta vuonna 1943 ensimmäiset uskaltautuivat kumiveneellä tutustumaan luolaan. Aikaisemmin vedenpinta oli paljon korkeammalla, mutta 1946 maanjäristyksen myötä luolan seinämät halkeilivat ja veden pinta laski, tänä päivänä se on huomattavasti laskenut. Luola on valaistu ja se avattiin yleisölle vuonna 1949. Luolan katossa on useita reikiä, joiden kautta lumi ja sadevesi pääsee valumaan. 

Luolaan pääsee tutustumaan ainoastaan opastetuilla kierroksilla ja ennakkoon voi tilata yksityisopastuksen tai ryhmälle. Luolassa järjestetään myös viulukonsertteja, joka voisi olla aika upea kokemus.

Järvelle pääsee Sionista patikoimalla Bisse de Clavaum- polkua pitkin, joka kulkee upeissa maisemissa Rhônen laakson viinitarhojen läpi. Matkaan kuluu aikaa noin 2 tuntia ja mikäli ei jaksa patikoida takaisin voi St Leonardista ottaa junan Sioniin. 

Sijainti: St Leonard
Avoinna: 19.3-1.11.2015 9-17.00 / kesä-syyskuu 9-17.30 (2015)
Sisäänpääsy: Aikuiset 10:- /alle 5v ei sisäänpääsyä / 6-15 v. 6:- (2015)
Lisätietoja: Lac Souterrain










2 kommenttia:

  1. Hei, nyt jäänkin odottelemaan sitä patikkaretkeä Bisses-poluilla ja ilmeisesti upeita maisemia.
    fani

    VastaaPoista
  2. Laitan piakkoin postausta tulemaan, nyt painaa pakkauspuuhat :)

    VastaaPoista

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.