lauantai 11. heinäkuuta 2015

Aamulenkillä Nizzan, Promenade des Anglais rantaboulevardilla






En todellakaan ole mikään lenkkeilijä, sillä olen aina inhonnut juoksemista, mutta samat tutut kävelyreitit ovat saaneet minutkin tekemään ns. kävely/juoksulenkkejä. Viime vuosina olen pakannut lenkkarit mukaan myös lomalle, koska usein tulee herättyä aikaisin ja tuolloin on kiva lähteä katselemaan kaupunkia aamutuimaan. Juosten ehtii nähdä paljon enemmän ja on kiva katsella kun kaupunki herää eloon. Aamulenkillä on kiva seurata ihmisiä, osa kiirehtii töihin, aamuvirkut turistit lähtevät päivän retkille, ravintoloiden ja kahviloiden aukeamista sekä tietenkin moikkailla muita lenkkeilijöitä. Mikä parasta lenkin jälkeen suihkuun ja nauttimaan hotelliaamiaista. 


Promenade de Anglais, maksullinen ranta

Tällä kertaa olin aamulenkillä Nizzan tunnetulla rantaboulevardilla Promenade des Anglaisilla ja lähdin juoksemaan sitä vanhan sataman suuntaan. Minun täytyy varata aamulenkkiin aina aikaa, sillä usein käy niin, että lenkin aikana näen jotakin kiinnostavaa ja sitä on jäätävä ihmettelemään. Juoksin rantaa pitkin ja siellä yksityiset rannat valmistelivat paikkoja auringonpalvojille ja monet olivat aamu-uinnilla. Jatkoin matkaa ja saavuin Colline du Châteaun kukkulan luokse ja pysähdyin sen alapuolelle ihailemaan merimaisemia sekä Nizzan rantoja. Jatkoin matkaa ja saavuin satama-alueen puolelle, jossa pidin pientä juomataukoa.



Nizzan satama-alue

Käännyin takasin vanhan kaupungin suuntaan ja ajattelin käydä vielä kukkulan päällä ihailemassa maisemia. Hissi ei ollut vielä auki, joten päätin reippailla nuo parisataa rappusta ylös. Ylhäältä oli todella upeat maisemat rannikolle, vanhaan kaupunkiin sekä vuorille.


Portaat vievät Colline du Châteaun kukkulalle

Näkymät Colline du Châteaun kukkulalta rantabouleverdille

Kiertelin hetken aikaa kukkulalla ja ajattelin kokeilla pääsenkö sieltä vanhan kaupungin kautta takaisin hotellille. Löysin näköalapaikan myös Cimiezin suuntaan ja sen lähellä oli aivan uskomaton hautausmaa, jonka kivet ja muistomerkit olivat toinen toistaan suurempia ja koristeellisempia. Pian löysin rappuset alas vanhaan kaupunkiin...


Colline du Châteaun kukkula

Näkymät Colline du Châteaun kukkulalta Cimienzin suuntaan

Rappuset Colline du Châteaun kukkulalta vanhaan kaupunkiin

Vanhakaupungin kadut olivat ihania värikkäine taloineen, pienine kujineen ja se vasta heräili uuteen päivään, vain muutamat kaupat ja ravintelit olivat avanneet ovensa. Minulla taisi aika hieman kadota matkan varrella ihmetellessä joten palasin hotellille pikimmiten Place Massenan poikki. Alkoi olla jo kiire, että ehdin vielä aamiaiselle mutta ehdin kuin ehdinkin ja kyllä oli nälkä.



Nizza vanha kaupunki

Place de Massenan aukio 



Papilla oli mielessä mopedin vuokraus ja ei kun päiväretkelle…




Promenade des Anglais



Näkymät rantaboulevardille Colline du Châteaun kukkulalta 

Nizzan suosittu palmujen ympäröimä rantakatu, joka kiertää Nizzan kuuluisia kivirantoja pitkin ja se on noin 7 km pitkä. Rantakatu alkaa Oopperan kohdalta ja jatkuu aina lentokentälle asti. Oopperan kohdalla katu vaihtaa nimeä ja toiseen suuntaan se kulkee Colline de Châteaun viertä pitkin aina Nizzan vanhaan satamaan asti. 


Promenade des Anglais ja "Siniset penkit" 

Upeita merimaisemia voi ihailla sinisiltä penkeiltä ja niistä on kiva seurailla vilkasta rantaboulevardia. Promenade des Anglais on leveä katu ja se siellä viihtyvät kävelijät, hölkkääjät, pyöräilijät ja sieltä voi myös vuokrata rullaluistimia ja –lautoja sekä muita moottorivempaimia. 


Promenade des Anglais ja "Sininen penkki"

Promenade des Anglais on rakennettu 1820- luvulla, englantilaisen Pastori Lewis Wayn aloitteesta. Tuohon aikaan Nizza on englantilaisten suosima talvilomakohde ja tämän vuoksi rantakatu on nimetty englantilaisten mukaan. Rantakadun symbolina ovat merensiniset tuolit ja kadun varrella on suuri ”La Chaise”- veistos (2014). Promenade des Anglais on tänä vuonna 2015 ehdolla yhdeksi UNESCO-kohteeksi.

Kadun varrella on useita ravintoloita, kahviloita, monia museoita sekä huippukalliit hotellit mm. Tunnettu Hôtel Negresco (1913). 


Promenade des Anglais ja Nizzan maamerkki Hôtel Negresco 


Hôtel Negresco



Yksi kuvatuimpia rakennuksia on Nizzan maamerkkinä tunnettu koristeellinen luksushotelli Hôtel Negresco, joka sijaitsee Promenade des Anglaisin rantakadulla ja se on tunnettu laajasta taidekokoelmastaan. Hotelli avattiin 8.1.1913 ja sen suunnitteli ja  rakennutti romanialainen Henri Negresco, joka oli tunnettu vieraanvaraisuudestaan. Hotellista tuli heti suosittu kuninkaiden sekä rikkaiden ja kuuluisuuksien keskuudessa, I maailmansodan aikana hotelli muutettiin sotilassairaalaksi ja sodan vuoksi hotellin liiketoiminta kärsi ja se ajautui vaikeuksiin. Hôtel Negresco on ollut vuodesta 1957 Madame Jeanne Augierin omistuksessa, joka palautti hotellin taas uuteen loistoon. Hotellissa on laaja kokoelma maalauksia Ranskan historiasta, antiikkihuonekaluja sekä muita harvinaisia taide-esineitä. Negresco Hôtel on ollut vuodesta 1974, Ranskan merkittävien historiallisten rakennusten listalla. 


Parc Colline du Château



Colline du Châteaun kukkula, Nizzan sataman suunnalta

Le Châteaun puisto sijaitsee kukkulan päällä vanhan kaupungin tuntumassa. Puisto vesiputouksineen on viihtyisä ja sieltä on hyvät näkymät kaupungin yli sekä Välimerelle. Puistossa on aikoinaan ollut Nizzan ensimmäisiä asutuksia ja 1100-luvulla valmistunut linna. Nykyään siellä on jäljellä vain raunioita sekä keskiaikainen pyöreä torni Tour Bellanda. 


Näkymät vanhaan kaupunkiin Colline du Châteaun kukkulalta 

Tour Bellanda torni, Colline du Châteaun kukkula

Puisto on kiva piknik paikka tai huikopalaa voi ostaa kahvilasta. Kukkulalle pääsee kävellen, mutta sinne on myös hissiyhteys. Kukkulan alapuolella on satama jonka ympärillä vanhoja taloja sekä useita ravintoloita. Kukkulan toisessa päässä on suuri hautausmaa, jonka hautakivet ovat aivan uskomattomia luomuksia. Hautausmaan vierestä lähtevät rappuset alas vanhaan kaupunkiin. 


Hautausmaa, Colline du Châteaun kukkula

Sijainti: Vanhan kaupungin ja sataman välissä
Avoinna: puisto aukeaa klo. 8.00 ja sulkeutuu eri aikaan riippuen vuodenajasta. 
Sisäänpääsy: vapaa pääsy 



Monument aux Morts



Monument aux Mort, Colline du Châteaun kukkulan kyljessä

Colline du Château linnakukkulan sataman puoleisella seinämälllä on vuonna 1928 valmistunut muistomerkki I maailmansodan (1914-1918) uhreille. Sodassa kuoli noin 4000 nizzalaista ja heidän nimet on kirjoitettu muistomerkkiin, jossa palaa ikuinen tuli.


Place Masséna Nizzan keskusaukio



Nizzan keskusaukio Place de Masséna

Massénan aukio sijaitsee keskeisellä paikalla vanhankaupungin ja uuden kaupungin välissä ja se on suosittu kohtaamispaikka. Keskusaukiolta alkaa “Zone pietonne” eli kävelykatualue missä on useita kauppoja ja ravintoloita. Aukio on rakennettu vuosina 1832-1850 Peillon joen päälle ja se on uusittu kokonaan vuonna 2007. Aukiota ympäröivät italialaistyyppiset punaiset rakennukset, joissa on siniset ikkunaluukut ja aukion toisessa päässä on upea suihkulähde, jonka keskellä on korkea Apollo-patsas. 



Suihkulähde, Place de Masséna

Place Massenan katseenvangitsijana on nykytaideteos, jonka patsaat ovat yläilmoissa ja ne kuvaavat eri maanosia. Iltaisin patsaat ovat valaistu upeasti eri väreillä. Keskusaukio on Nizzan pääkatujen risteyspaikka ja sen läpi kulkee Nizzan suurin ostoskatu Avenue Jean Medicin, jota pitkin kulkee nykyään myös raitovaunu (2007). Aukiolla järjestetään tapahtumia ympäri vuoden jouluna markkinat, helmikuussa karnevaalit, konsertteja ja paraateja sekä useita muita ulkoilmatapahtumia. Place Massenalta lähtee suosittu puistoalue Promenade du Paillon.


Nizzan keskusaukio Place de Masséna, nykytaideteos



2 kommenttia:

  1. Täällä onkin hyviä Nizza-vinkkejä ja kivoja kuvia. Täytyy joskus varata muutama päivä Etelä-Ranskalle ja rannikkoseudulle.
    fani

    VastaaPoista
  2. Voin suositella lämmöllä Ranskan Rivieraa lomakohteeksi, siellä on useita mielenkiintoisia paikkoja missä käydä! Käyppä lukemassa uusi postaukseni Grassen hajuvesikaupungista :)

    VastaaPoista