torstai 18. kesäkuuta 2015

Pieni suklaapuoti






Nyt voi heittää Ranskan kirjat nurkkaan ja ratsastuskamat pesuun, sillä tänään oli viimeiset tunnit ennen kesälomia. Yleensä kaikissa kouluissa on tapana ottaa hieman rennommin viimeiset tunnit ennen lomia ja järjestää jotakin kivaa ja mukavaa tekemistä. Niimpä Ranskan tunneilla vierailimme suklaatehtaalla ja ilokseni ratsastustunnille sain oman lempparihevosen.



Martan Matkassa ©


Kävimme tänään Ranskan tunneilla tutustumassa Coppetin pieneen suklaatehtaaseen, David Banchet Chocolaterie ja pääsimme vierailun aikana tositoimiin. Ensin katsoimme dokumenttia, tietenkin ranskan kielellä, kuinka kaakao jalostuu suklaaksi.



Martan Matkassa ©



Martan Matkassa ©


Dokumentin jälkeen meidät jaettiin kahteen ryhmään ja ensiksi pääsimme tekemään suklaalevyjä. Suklaata käsiteltiin ja viilennettiin marmoripöydällä sopivan lämpimäksi, jonka jälkeen se valutettiin muottiin. Tämän jälkeen muottia ravisteltiin ja ylimääräinen suklaa kaavittiin  pois. Sormet olivat yltä päältä suklaassa ja se maistui aivan järjettömän hyvältä.



Martan Matkassa ©


Seuraavaksi pääsimme kuorruttamaan ja koristelemaan suklaapaloja. Valmiit suklaat pudotettiin herkulliseen suklaa-altaaseen, jossa ne pyöriteltiin nopeasti ja tämän jälkeen ne koristeltiin. Saimme tehdä useita erilaisa ja käyttää mieleisiä koristeita.



Martan Matkassa ©


Suklaan koristelua meille neuvoi suklaatehtaan nuori omistaja David Banchet. Minulta taisi ohjeet mennä kuuroille korville, sillä taisin enemmän uppoutua katselemaan komeaa sulkaatehtailijaa. Voipi olla että tarvitsen vielä jatkokurssin, vaikka diplomin sainkin mukaan. Taidan nykyään olla suklaa artesaani!



Martan Matkassa ©



Martan Matkassa ©



Martan Matkassa ©



David Banchetin suklaatehdas tekee perinteistä Sveitsiläistä suklaata, laadukkaista raaka-aineista. Tuotteet ovat käsintehtyjä ja he tekevät niitä myös asiakkaisden toiveiden mukaan tilauksesta. Suklaatehtaan pieni kauppa on todella herkullisen näköinen, hyllyt ovat täynnä ihania suklaatuotteita. Putiikissa on pieni kahvilanurkkaus.



Martan Matkassa ©



2 kommenttia:

  1. Sullahan on siellä komeaa seuraa, suklaatehtailija ja heppa. Genevessähän on yhdellä suomalaisellakin suklaapuoti, oli tuotteita esillä joululaulutilaisuudessa.
    Hyvää juhannuksen jatkoa fani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain ;) Taitaa kuitenkin lempiheppani Olympic viedä voiton :)

      Poista