keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Kimmojen keskiviikkona Plainpalaisin kirpputorille


Plainpalais kirpputori


Tänään lähdettiin naisporukalla kaupunkiin ja kohteena oli Geneven suurin kirpputori Plainpalais. Olimme tilanneet tälle päivälle upean ilman ja meitä oli kuunneltu. Auringon myötä olimme kaikki hyvällä tuulella, valmiina hupsuttelemaan sekä tekemään mahtavia löytöjä.


Hieman hupsuttelua

Torilla oli tänään useita myyjiä ja kiertelimme pöytiä innokkaina, ensin katsastimme koko tarjonnan ja sitten palasimme myyjien luokse tinkimään. Mukaan tarttui muutama mekko sekä kauan kaivattuja vanhoja matkalaukkuja tarinoineen.


uusi mekko


uusi mekko


uudet matkalaukut


Torilta lähti ryhmä iloisia rouvia ja rankan kävelyn jälkeen vatsa alkoi kurnia. Päätimme kokeilla Da Paolo pizzeriaa, jota on kehuttu, eikä turhaan. Pizzat olivat todella hyviä ja mikä parasta, viihtyisässä ravintolassa oli kunnon kiviuuni.


iloiset rouvat



loistava pizzeria



Plainpalais


Plainpalais aukio Saleven suuntaan


Alueella on Geneven suurin yliopisto sekä tärkeimmät kulttuurikeskukset sekä Plaine de Plainpalais aukio. Aukiolla on skeittiparkki, pyöräily ja rullaluistelumahdollisuus sekä siellä järjestetään useita tapahtumia. Aukiolle saapuu usein sirkus sekä huvipuistolaitteita, aukiolla pidetään toreja ja konsertteja, siellä voi seurata isolta screeniltä suuria urheilutapahtumia ja elokuussa siellä vietetään Sveitsin kansallispäivää. 


skeittiparkki


Plain de Palaisin aukiota ympäröivien rakennusten katoilla on valotaideteoksia, jotka näkyvät pimeällä, teokset liittyvät Neon Parallax taideprojektiin. Aukio on nuorison suosiossa ja sen lähistöllä on lukuisia kahviloita, baareja ja ravintoloita sekä pikaruokapaikkoja. Läheisellä Bainsin alueella on useita trendikkäitä gallerioita.


Plainpalais kartalla nro 39


Plainpalais sijaitsee vanhan kaupungin eteläpuolella Arve ja Rhône jokien välissä, vanhalla suoalueella. Plainpalaisin pohjoispuolella on Rhône-joki, idässä vanha kaupunki ja Parc Bastions, etelässä Carouge ja länsipuolella Arve-joki. Plaine de Plainpalais on suuri timantin muotoinen aukio Mail Avenue ja Georges-Favon katujen välissä.

Viikottain tiistaina, perjantaina ja sunnuntaina, aukiolla pidetään isot ruokamarkkinat, jossa myydään vihanneksia, hedelmiä, mausteita, lihaa, juustoja, leipää ja muita elintarvikkeita sekä ruokaa on tarjolla joka maankolkan keittiöistä. Ruokamarkkinoilla on kiva käydä ja sieltä voi ostaa tuoreita tuotteita suoraan viljelijöiltä, heidän laajasta valikoimasta. Ruoat ja niiden herkulliset tuoksut houkuttavat syömään ja valinnanvaikeus on suuri kun pöydät notkuvat herkullisista ruoista. 

Keskiviikkona, lauantaina sekä kuukauden 1. sunnuntaina aukiolla pidetään kirpputori sen valtaavat lukuisat kirpputorimyyjät. Kirpputori on yksi Sveitsin suurimmista ja sitä on pidetty Plainpalaisilla jo vuodeta 1970 asti. Torilta löytää mitä vaan vaatteita, levyjä, kirjoja, käyttötavaroita, huonekaluja, antiikkia ja keräilyä. Hyvällä ilmalla pöytiä on loputon määrä, osa myyjistä on antiikkikauppiaita. Joulun aikaan aukiolla myydään joulukuusia.




Plainpalais
isot ruokamarkkinat

hedelmiä, vihanneksia, lihaa, kalaa, mausteita, juustoa ym.
ti ja pe 6.20 - 14.15
su 8.00-19.00
Plainpalais kirpputori
ke, la ja kuukauden 1. sunnuntai
klo. 6.30-17.30 (talvi), klo 6.30-18.30 (kesä)

Sijainti: Kävelymatkan päässä Pont du Mont Blanc
tram: Plaine de Plainpalais 12 ja 15 / 1 Ecole-Médecine

Avoinna: Ympäri vuoden



nämä jäivät vielä haaveisiin... 


2 kommenttia:

  1. Tämäpä olikin mielenkiintoista tietoa ennestään tuntemattomasta alueesta. Täytyy seuraavalla kerralla varata aikaa seutuun tutustumiseen.
    fani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämmöllä, alue on kivenheiton päässä vanhasta kaupungista ja keskustasta on lyhyt kävelymakta. Plainpalaisin ruokamarkkinat sekä kirpputori on mukava tapahtuma ja liikkeellä on paljon ihmisiä!

      Poista

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.