maanantai 9. helmikuuta 2015

La Bise, myrskytuuli ja poskisuudelmia




Miés ranta 8.2.2015 © Martan Matkassa 


Reilu viikon verran meillä on puhaltanut kylmä voimakas tuuli la Bise ja se on liikkunut yli 30 km tuntivauhdilla. Kyllä on ollut hatussa kiinnipitelemistä! Me olemme säästyneet vahingoilta ja pihalla tavarat ovat pysyneet paikoillaan, mutta lähistöllä on näkynyt jonkin verran tuhoja, isot vanhat puut ovat kaatuneet myrskyssä. Viime viikolla muutamina päiväinä lauttaliikenne Geneve-järven yli Ranskaan oli suljettuna ja perjantaina annettiin useita myrskyvaroituksia. 



Versoix 2.2.2015 © Martan Matkassa 


Viikonloppuna kävin meidän rannassa katsomassa, kuinka tuuli on sitä riepotellut. Kylmä tuuli iski vastaan ja aallot löivät rantaan, sääliksi kävi joutsenia, jotka yrittivät suojautua tuulelta. 


Miés ranta 8.2.2015 © Martan Matkassa 


Miés ranta 8.2.2015 © Martan Matkassa 


Miés ranta 8.2.2015 © Martan Matkassa 


Rannalla oli hyvin vähän jään alle jääneitä kasvillisuutta, mutta ystäväni oli ottanut upeita kuvia Vessoixin venesatamasta, joka sijaitsee ihan meidän lähellä.  


Kuva: Virpi Huttunen, Versoix venesatama © Martan Matkassa


Kuva: Virpi Huttunen, Versoix venesatama © Martan Matkassa


Kuva: Virpi Huttunen, Versoix venesatama © Martan Matkassa


Kuva: Virpi Huttunen, Versoix venesatama laituri © Martan Matkassa

La Bise tuuli


La Bise on kylmä ja voimakas tuuli, joka puhaltaa koillisesta läpi Sveitsin Mittelandin ja puristuessaan Jura-vuorten ja Alppien väliin se vahvistuu ja vaikuttaa erityisesti Itä-Ranskassa ja Geneve-järven alueella. Talvikuukausina tuuli tuo mukanaan lunta ja rakeita, sekä se ravistelee järven pintavettä siten, että järven ranta-alueet ovat  jään peitossa. Myrskyn aikana tuulen nopeus on yli 30 km/h ja se voi hyvin nousta jopa yli 60 km/h. Kesäisin kuiva tuuli puhaltaa pyykit nopeasti kuivaksi ja paikalliset sanovatkin ”avec la bise, lava ta chemise” eli ”kun tuuli puhaltaa, pese paita”.

Vuonna 2012 La Bisen aikaan täällä Geneve-järven rannoilla jäätyi, jopa lähikatujen autot, siten että niitä ei voinut käyttää ennen, kuin jää oli sulanut. Olen nähnyt hurjia kuvia jäätyneistä kaduista ja kuvista on koottu myös kirja. 


La Bise 2012


La Bise 2012


La Bise, poskisuudelma






La Bise tarkoittaa Ranskassa myös suukkoa ja poskisuudelma on tuttavallinen tervehtimistapa ystävien ja perheen keskuudessa. Suukkojen määrä vaihtelee yhdestä neljään Ranskan eri alueilla, täällä meidän lähistöllä annetaan kolme poskisuudelmaa, kuten meillä Sveitsissäkin. 

Nämä poskisuudelmat aiheuttavatkin minulle päänvaivaa, ainakin alussa, kun ei tiedä miten niiden kanssa toimitaan, montako suukkoa annetaan ja kummalta puolelta aloitetaan? Madridissa asuessamme jouduin ensikosketuksiin poskisuukkojen kanssa ja aluksi sattui hauskoja kommelluksia, kun suomalaiseen tapaan tarjosin ensimmäiseksi kättä tervehtiäkseni vierasta ihmistä ja vastapuoli tulikin heti iholle. Aika nopeasti opin, että Espanjassa annetaan kaksi poskisuukkoa ja ne aloitetaan vasemmalta puolelta eikä oikealta! Nolompi tilanne sattui kun olin olin tallilla harjaamassa hevosta ja uusi tuntilainen tuli esittäytymään ja minähän tietenkin ojensin kauempaa kättäni, jossa sattui olemaan harja ja rouva tuli heti antamaan poskisuudelmaa.

Sveitsissä tosiaan annetaan kolme poskisuukkoa ja aloitetaan vasemmalta puolelta ja aluksi minulle usein kävi nolosti ja lopetin tervehtimisen jo toiseen suukkoon, jonka jälkeen meinasin vastapuolen kanssa joutua törmäyskurssille. Myöhemmin sama tapahtui uudelleen espanjalaisten kanssa, kun olin jo oppinut antamaan nuo kolme suukkoa ja he lopettivat kahteen. 




2 kommenttia:

  1. Meillläkin on Genevejärven rannalta joitain hauskoja, hurjiakin, talvikuvia, kun roiskuva vesi on jäädyttänyt autoja ja puita!

    VastaaPoista
  2. Juu, hurjia ovat kuvat ja tarinat mitä olen kuullut, onneksi La Bise on nyt jo tyyntynyt, mutta paljon sitkeämpi ja kylmempi tuuli oli tänä vuonna kuin viime vuonna. Kevättä kohden :)

    VastaaPoista