sunnuntai 21. joulukuuta 2014

21. luukku: Tuomaan päivänä 21.12 alkaa jolunaika, 4 adventti





Tänään vietetään 4. adventtia ja sen teemana on Neitsyt Maria.
Neljäs adventtisunnuntai on omistettu lasta odottavalle Marialle, mutta oikeastaan evankeliumi kertoo enemmän Joosefista. Kuin esikuvana kaikille tavallisille ja hiljaisille ihmisille tämä kirkon historiassa ja Raamatun kertomuksissa varjoon jäävä mies, Joosef, on olennainen linkki Jumalan pelastustekojen suunnitelmissa. -Kirkon tiedotuskeskus/Sini Hulmi-





Tuomaan päivä

Tänään on Tuomaan päivä, joka on Apostoli Tuomaksen muistopäivä ja se on ollut pyhäpäivä aina vuoteen 1774 asti. Apostoli Tuomas oli yksi Jeesuksen opetuslapsista ja hänet tunnetaan ”epäilevänä Tuomaana”, sillä hän ei alkuun uskonut Jeesuksen ylösnousemusta, ennen kuin oli koskenut hänen haavoja. Apostoli Tuomas vei kristinuskoa itään, Intiaan ja Syyriaan ja toimi siellä lähetyssaarnaajana. Häntä kutsutaankin Intian apostoliksi ja Intiassa asuvia kristittyjä kutsutaan Tuomas-kristityiksi.



Tuomaan päivästä alkaa Talonpoikais kulttuurin joulunaika, joka päättyy 6.1 loppiaisena. Sanonnan mukaan, Tuomas tuo joulun ja tuolloin jouluvalmisteluiden piti olla valmiina. Ulkotöiden teko lopetettiin ja pirtti siivottiin sekä rukit siirrettiin syrjään. Talon portille laitettiin Tuomaan risti, joka suojeli taloa ja karjaa. Keskiajalla lakisääteinen joulurauha  julistettiin Tuomaan päivänä, mutta nykyään se julistetaan jouluaattona. Joulurauhan aikaan piti käyttäytyä hyvin ja välttää ankaraa työntekoa. Tuomaan päivänä rauhoituttiin joulun viettoon ja syötiin hyvin sekä maisteltiin jouluolutta. Tuolloin sepät, paimenet sekä papit hakivat saataviaan ja saivat samalla vatsansa täyteen jouluherkuista. Tuomaan päivänä sanottiin tarpeen vaatiessa irti torpparien sopimukset ja irtisanottujen piti tyhjentää tupa Maarianpäivään 25.3 mennessä. 





Tuomaanristi
Vanha puinen joulunajan ruokapöydän koriste, joka on peräisin 1600-luvulta. Sanotaan, että koristetta on käytetty jo pakanoiden aikaan tuolloin koriste laitettiin oven eteen ja ristin oli tarkoitus karkoittaa pahat henget pois. Tuomaanristi on vinoneliöinen puusta tehty lastukoriste, jonka ulkonäkö muistuttaa kirkkojen takorautaisia ristejä. Nimi Tuomaanristi viittaa apostoli Tuomaaseen ja lastukoristeet olivat suosittuja saaristoalueella, josta koriste on levinnyt koko maahan. Tuomaanristi vaatii kädentaitoja, muita lastukoristeita ovat linnut ja enkelit.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti