sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Varaston raivaus




Eteisen lisäksi sadepäivien aikana kyytiä on saanut meidän varasto! Varastossa oli jo alunperin liian vähän säilytystilaa ja lopuksi tavarat vaan kasaantui sinne odottamaan omaa paikkaansa. Varastoa siivotessa halusin että jokaiselle tavaralle löytyy oma paikka ja aluksi ryhmittelinkin tavarat aihepiireittäin (urheilu, ulkoilu ja retkeily, työkalut, autotarvikkeet yms.). Kun tavarat oli ensin ryhmitelty oli niille helppo etsiä sopivaa säilytysratkaisua, mihin mahtuvat kaikki samaan kategoriaan kuuluvat tavarat. 


© Martan Matkassa 


Aloitin ensin urheiluvälineistä ja keräsin kaikki pallot, kypärät, mailat, luistimet, monot, lasketteluvaatteet, ratsastustarvikkeet, lenkkarit, jalkapallokengät yms. yhteen ja etsin eri välineille sopivat säilytyslaatikot ja sain täytettyä yhden kokonaisen hyllykön urheiluvälineillä. Olin todella tyytyväinen lopputulokseen sillä nyt kaikki urheiluun liittyvät välineet löytyvät yhdestä paikasta. 




Urheiluvälineiden järjestäminen oli vielä helppoa, mutta kun siirryin setvimään muita varaston tavaroita, niin homma muuttui paljon haasteellisemmaksi, sillä käytettävissä oli vain yksi hyllykkö ja paljon sälää. Muut varaston tavarat olivat osittain isokokoisia tai oudon mallisia, joten niitä oli hankala sijoittaa. Päätin käyttää muutosta jääneitä laatikoita, jotka ovat suhteellisen isokokoisia sekä tukevia ja niitä on helppo kasata päällekkäin. Muuttolaatikoihin keräsin kaiken sellaisen tavaran joka ei ole ns. usein käytössä ja nimesin laatikoiden sisällön selkeästi. 





Hyllykköön järjestelin useammin käytettäviä varastoon kuuluvia tavaroita ja erityisen tyytyväinen olin mm. maali- ja tapettilaatikosta. Nyt kaikki maalaamiseen ja tapetoimiseen tarvittavat välineet löytyy yhdestä laatikosta ja ne löytyvät sieltä helposti, mikäli näpertelyinnostus iskee. 




Vihdoinkin sain myös Papin mukaan varastoprojektiin ja pistin hänet selvittelemään kaikki tuhannet, naulat, ruuvit, mutterit, teipit, koukut, työkalut yms. ja teimme näille selvät säilytyspaikat. Toivottavasti tämä lajittelu helpottaa, ettei jatkossa aina tarvitse ostaa uutta ruuvipussia, vaan olemassaolevat ruuvit löytyvät helpommin yhdestä paikasta. 






Varaston seinälle laitettiin vielä vanhaa Sovella-hyllykköä ja sinne saatiin laitettua sukset sekä muut pitkävartiset, pois jaloista pyörimästä. Hyllykön alapuolelle ajattelin vielä suunnitella jonkinlaista kierrätys systeemiä, mutta se sitten joskus myöhemmin. Puutarhavälineille pitäisi myös keksiä vielä joku hyvä idea miten niitä säilytettäisiin, mutta sekin saa nyt odottaa uutta inspiraatiota. Varaston siivouksen yhteydessä tuli käytyä kaikki tavarat läpi ja jälleen kerran voi viedä ison kuorman kierrätykseen. Vaikka välillä meinasi usko loppua, niin nyt varasto on kunnossa ja tavaroilla on oma paikka ja ne löytyvät sieltä helposti tarvittaessa! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.