torstai 2. lokakuuta 2014

Ratsastusviikonloppu Jura-vuorilla





Tätä hymyä ei ihan heti pyyhitä pois naamalta! Lähdin viime lauantaina ystäväni kanssa Ranskan puolen Jura-vuorille kahden päivän vaellusratsastukselle. Olimme pitkään puhuneet että, olisi kiva päästä nauttimaan Juran kauniista maisemista hevosen selästä käsin. Ystäväni ranskan kielen taito on huomattavasti parempi, kuin minun, joten järjestelyt jäivät hänen harteille. Hän oli tutkinut eri vaihtoehtoja Juran tallien suhteen ja hän osui todella kultasuoneen. Vietimme todella upean viikonlopun ratsailla ja kelit olivat myös meidän puolella, sillä saimme nauttia auringonpaisteesta ja lämpimistä päivistä. 





Ystäväni hoiti meidän varauksen, sillä täällä Ranskan puolella käytetään vielä sekkejä ja minä en omista sekkivihkoa!!! Uskomatonta mutta totta, että vielä 2000-luvulla luottokortin sijaan maassa on yleinen tapa käyttää sekkejä. Varausmaksun jälkeen saimme ranskan kielellä aikataulut ja ohjeet mitä on hyvä pakata mukaan. Hauskuutin itseäni käyttämällä Googlen-kääntäjää apuna  ranskan kielen tulkkauksessa ja sain hyvät naurut. Matkalle piti ottaa mukaan mm. sertifioitu pommi (kypärä), linkkuveitsi ja makuupussi. Mietin mielessäni että mihin ihmeeseen olen taas lupautunut... Mitä me linkkuveitsellä tehdään? Onko meillä telttamajoitus? Sen verran on ikää tullut että mielummin nukun sisällä ja lämpimässä, kuin eräolosuhteissa tai teltassa. Pakkaaminen oli haastavaa, sillä mukaan sai ottaa, vain yhden laukun ja tämän lisäksi makuupussin. Mukaan oli pakko pakata lämpöisiä vaatteita, sillä Jura vuoret ovat korkealla ja siellä on viieämpää, kuin meillä täällä alhaalla ja tottakai sateenpitäviä vaatteita, sillä täytyy pystyä ratsastamaan kelillä kuin kelillä.




Lauantai aamulla lähdimme ajamaan kohti La Frasnoisin kylää Jura vuoren toiselle puolelle. Olimme varanneet matkaan puolitoista tuntia ja pääsimme lähtemään ajoissa. Lauantaina kuitenkin Sveitsin puolella Juraa järjestettiin Désalpe, jossa lehmät ohjattiin laitumilta alas ja tietenkin lähtömme osui juuri  siihen aikaan kun tapahtuma oli alkamassa. Tämän vuosi jouduimme ajamaan kiertoteitä ja nuo Juran kapeat serpentiinitiet oliva kovin ruuhkaiset aina St Cerguen kylään asti, missä tuota tapahtumaa vietetään. Olimme siis jumissa auton kanssa ja myöhästyimme puolisen tuntia tapaamisajankohdasta. Hieman nolotti, kun koko ryhmä oli meitä odottanut ja taas kerran suomalaiset tekevät näyttävän ensivaikutelman. 





Kiireesti vaihdoimme kengät ja haimme hevoset tarhasta ja aloimme laittamaan hevosia kuntoon. Minä sain ratsukseni suloisen pienen Camargue hevosen, jonka nimeksi osottautui La Nationale Sept eli valtatie 7, joka on Ranskan oma Route 66. Valtatie 7 on noin 600 km pitkä ja se lähtee Pariisista ja kiemurtelee aina Italian rajalle sijaitsevaan Mentonin pikkukaupunkiin asti. Hevosilla oli käytössä lännensatulat, joka oli minulle aivan uusi tuttavuus, joten satulointi oli  hieman haasteellista. Onnistuin kuitenkin pienellä avustuksella ja suitsien lisäksi hevosilla oli riimut päässä ja naru piti kieputtaa kaulalle nättiin solmuun. Meidän ryhmässä oli yhteensä 9 ratsastajaa, joista 2 englantilaista, 1 sveitsiläinen ja loput neljä olivat ranskalaisia sekä oppaamme oli tallin omistaja Didier Méjard. Saatuamme hevoset kuntoon kävimme yhdessä kartalta läpi päivän reitin ja sitten lähdimme matkaan. 





Talli sijaitsee Juran kansallispuistossa Ranskan puolella ja alueella on neljä järveä. Matkasimme järven viertä kaunista metsäpolkua ja välillä eteemme aukeni peltoja silmänkantamattomiin ja niiden takaa heijastui kauniit Jura-vuoret. Välillä ohitimme ihania pieniä ranskalaisia kyliä, joiden talot olivat upeita vanhoja rakennuksia ja niiden pihat olivat hyvin hoidettuja. Matkasimme suurimmaksi osin kävellen, välillä ravaten ja muutamia laukkapätkiä. Menomme oli reipasta ja oppaamme Didier, ei juuri taakseen katsellut, kun askelajit vaihtuivat nopeampaan tai hitaammaksi. Hevoset olivat todella rauhallisia ja maastovarmoja, eikä kukaan niistä poukkoillut, vaikka autot tulivat lujaa ohitse tai lehmät juoksivat omassa aitauksessaan meidän perässä. Minua hieman jännitti pitkät ravipätkät asfaltilla, mutta hevoset eivät olleet moksiskaan siitä. 




Didierillä oli mukana riimunnarun päässä yksi varahevonen, joka ajoittain juoksi itsekseen meidän mukana. Kuljimme läpi useiden niittyjen ja peltojen sekä usean portin läpi ja välillä jouduimme hieman muuttamaan reittiä eteentulevien esteiden vuoksi, alkuperäisen suunnitelman sijasta. Minulla oli reipas hevonen, joten olin paalupaikalla ja sain nauttia ihania reippaita laukkapätkiä. 





Noin kolmen tunnin ratsastuksen jälkeen pysähdyimme St. Laurentin kylään lounaalle. Jätimme hevoset ravintolan takapihalla ja löysäsimme hieman satuloita. Rankan ratsastuksen jälkeen nautimme aperot ja siirryimme syömään upeaa lounasta. Alkupalaksi oli aivan törkeän hyvää purjosipuli piirasta ja sen päälle porsasta ja riisiä, juustoja sekä vielä jälkiruoaksi suklaa kakkua. Ruoat olivat aivan mahtavia ja olin aivan täynnä ja ajatuskin ratsaille noususta pelotti. Sulattelimme vain pienen hetken ja jatkoimme matkaa. 





Lounaan jälkeen ratsastimme vielä noin kolmisen tuntia ja saavuimme majapaikkaamme. Hevoset jätimme yöksi hostellin pihaan tehtyyn sähköaitaukseen. Hostelli oli siisti ja majoituimme 3-4 hengen huoneisiin. 




Söimme illallista ja ruoat olivat taas aivan mahtavia. Istuimme hetken iltaa ja minä sain kunnon ranskan kielen kielikylpytuokion. Ilokseni ymmärsin kuitenkin paljon, vaikka en pystynytkään tuottamaan yhtään puhetta. Illan aikana sain kuulla useita upeita tarinoita hevosista, paikallisista, Juran alueesta sekä Ranskasta, joita en olisi koskaan kuullut ilman tätä upeata reissua. Aikaisin nukkumaan ja valmistautumaan seuraavan päivän ratsastukseen. 






Päivä alkoi maittavalla aamiaisella ja sitten oli vuorossa tavaroiden pakkaaminen ja hevosien harjaus. Ennen ratsaille nousua katsoimme reitin kartasta ja luvassa oli jännittävä päivä, johon kuului mm. ratsastus pimeässä tunnelissa, joka on aikoinaan ollut junarata ja vesiputouksella käynti. 










Maisemat olivat aivan huikeita ja ylitimme muutamia siltoja ja ratsastimme joen viertä sekä ihanien kylien läpi. Kävimme joessa kahlaamassa ja tämän jälkeen ratsastimme pimeään tunneliin taskulamppujen valossa. Tunneliosuus oli todella jännä, sillä se oli noin 180 metriä pitkä ja siellä ei todellakaan nähnyt juuri mitään. Hevoset menivät tunnelin läpi muitta mutkitta, vain minun rakas ponini hieman sähikähti takana tulevien taskulamppujen valoja. Huikea kokemus! 








Saavuimme lounaspaikalle lähelle upeita vesiputouksia ja jätimme hevoset lounaan ajaksi lepäämään hostellin pihalle ja saimme taas aivan mahtavan lounaan. Tänään osasin syödä vähän maltillisemmin ja tarjosin herkkupaloja Didierin ihanalle koiralle, joka on koko reissun ajan seurannut meitä ja vahtinut että kaikki hepat pääsevät hyvin ongelmitta kiperistä tilanteista. Lounaan jälkeen kävelimme katsomaan upeita vesiputouksia jotka ovat muotoutuneet vuosien saatossa. Jura-vuoret ovat todella jura-kaudelta ja siellä on aikanaan ollut dinosauruksia. 








Lähdimme lounaspaikalta viimeiselle etapille ja meillä oli vielä noin kolmisen tuntia ratsastusta jäljellä. Nautin täysin siemauksin maisemista ja aurinkoisesta kelistä, sillä minun poni oli niin helppo, ettei tarvinnut muuta kuin matkustaa. 




Matkan ainoa harmitus oli metsäreitti, joka oli todella haastava sillä se oli  märkä ja mutainen. Reitin varrelle oli kaatunut puita ja jouduimme kiertämään niitä ja tämän vuoksi menimme aika hurjistakin paikoista, joista en ehkä olisi suoriutunut toisella hevosella. Nämä kaikki hevoset suoriutuivat hyvin näistä tilanteista, mutta me ratsastajat olimme hieman väsyneitä ja yllättyneitä. Didier jatkoi matkaa eikä pysähdellyt, joten mekin tulimme reipasta vauhtia perässä. Hän ehkä ajatteli että parempi jatkaa matkaa verkkaaseen tahtiin, ettei ratsastajille tule pupu pöksyyn. 









Suoriuduimme kaikki loppuen lopuksi hyvin ja loppumatka oli onneksi kaunista katseltavaa. Tallilla hoidimme hevoset ja hyvästelimme ne sekä muut ratsastajat ja Didierin. 



Olen aivan sanaton, sillä reissu oli kerrassaan upea. Kahden päivän aikana ratsastimme noin 12 tuntia, matkasimme noin 60 kilometriä, näimme aivan upeita maisemia ja sain uusia kokemuksia kuten, ratsastaminen pimeässä tunnelissa sekä unohtamatta hyvää ruokaa ja hauskaa matkaseuraa. 





Taisin myös vähän ihastua Camargue-hevosiin ja olisin voinut napata "valtatie 7" mukaani. Täytyy pistää harkintaan, jos vaikka lähtisi kokeilemaan Camargue-vaellusta Provencen ihaniin maisemiin... Suoriuduin reissusta hyvin, ilman suurempia kolotuksia ja hankaumia, liekö syy hyväksi havaitussa sukkahousu / talkki yhdistelmässä vai lännensatulassa? Olen aikaisemmin tehnyt viikonmittaisia vaelluksia Unkarissa ja Andalusiassa ja yksi näiden reissujen suola on upeat tarinat ja tutustuminen uusiin paikkoihin ja paikallisiin tapoihin sekä kulttuuriin, mihin ei tavallisilla turistimatkoilla törmää.





Didierin paikka on todella suosittu ja hänellä on varauskirja täynnä pitkäksi aikaa. Didi tekee erilaisia vaelluksia ympäri vuoden viikolla sekä viikonloppuisin sekä. Didillä on noin 15 hevosta, joista osa on Camarguehevosia sekä osa Fjordeja eli vuonohevosia. Didi kouluttaa nuoret hevosensa itse ja käsittelee niitä hyvin sekä pitää niistä hyvää huolta. Voin todellakin suositella paikkaa lämpimästi vaellusratsastamiseen, mutta en suosittele vaellusta heikkohermoisille tai huonokuntoisille.

Lisätietoja: Ecurie des 4 lacs




Martan matkassa löytyy nyt myös Facebookista!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.