lauantai 26. heinäkuuta 2014

Martanpäivä





Huh hellettä...

Naistenviikko takana ja perinteisistä naisten itkuista eli sateista ei ole tietoakaan. Jaakkokin heitti eilen kylmän kiven veteen, mutta tuskimpa nuo vedet ihan heti viilenee. Kesän alussa en olisi uskonut että tulen Suomeen rantalomalle ja olin huolissani siitä, että keittiöpuutarhani kuolee paahteeseen. No toisin kävi, Sveitsisä sateesta ei tunnu tulevan loppua ja yrttini kuolee liikakasteluun ja täällä Suomessa loikoilen Eiran rannassa, jossa merituuli edes hieman vilvoittaa! 



Bloggailu on jäänyt viimeaikoina vähiin, yhteyksien puutteessa, mutta monia juttuja on jäänyt takaraivoon syksyä odottamaan. Viime viikolla kävin pitkällä pyörälenkillä ja ajelin Sörnäisiin Teurastamolle, joka on toiminut Helsingin kaupungin teurastuslaitoksena vuodesta 1933 ja viimeinen teurastus siellä tehtiin vuonna 1992. Teurastamon alue on nyt hauskasti uudistettu ja siellä on ravintoloita, erilaisia tapahtumia kuten musiikkia, maalaistori ja kirpputori. Sisäpihalle on rakennettu hauska yleinen grillauspaikka pöytineen ja riippukeinuineen sekä upea hiekka-alue missä kasvaa palmut ja voi levätä mukavilla aurinkotuoleilla.



Kotimatkalla ihmettelin vasemmalla puolella olevaa saarta ja tein U-käännöksen ja päätin lähteä ottamaan selvää mikä saari on kyseessä. No Tervasaarihan se oli, aikaisemmin en ole siellä käynyt joten päätin pyörähtää sen ympäri. Ensimmäiseksi vastaan tuli ihana matonpesupaikka, jossa todella vieläkin pestään mattoja. Saarella oli myös koirapuistoja niin isoille kuin pienille koirille sekä myös pieni lampi missä koirat pääsivät uimaan. Voin uskoa että tuo uimapaikka on suosittu näillä helteillä. Saarella on myös kesäteatteri ja siellä oli juuri meneillään esitys, ties vaikka pääsisi tänä kesänä kesäteatteriinkin. Tervasaaressa sijaitsevassa hirsirakennuksessa säilytettiin ennen tervaa, mutta tänä päivänän siellä on suosittu ravintola Savu, jonka terassi näytti todella mukavalta. Tervasaari sijaitsee Kruununhaan edustalla ja se on peruskorjattu 1990-luvulla, saareen on tieyhteys.



Jatkoin vielä pyöräilyä ja kurvasin Katajannokan rantoja pitkin, alue on muuttunut huomattavstsi siitä kun olen siellä viimeksi käynyt. Pieni silta oli täynnä rakastavasiten lukkoja ja meren läheisyyteen on auennut useita kahviloita ja terasseja. Rantatie kiemurteli ja eteeni tuli upeat jäänmurtajat. Ihanaa kun pyöräilykulttuuri on saapunut myös Helsinkiin ja keskustaan on rakennettu hyviä pyöräteitä, joiden ansiosta kaupungissa pääsee liikkumaan nopeasti ja vaivattomasti paikasta toiseen. Vielä kun jalankulkijat tottuisivat pyöräilijöihin ja huomaisivat pitää pyöräilykaistat tyhjinä.





Eilen käytiin Kauklahdessa Lumenen tehtaanmyymälän alennusmyynneissä ja harmittelin taas kerran kun matkalaukkujen tilat ovat rajallisia. Kaikki Lumenen ja Cutrinin tuotteet olivat -50% alennuksella ja kyllä mukaan tarttuikin shamppoita ja muita hiustuotteita sekä tietenkin kesäinen kynsilakka. Suosittelen!




Martanpäivän kahveja nautin ulkona upeassa kelissä ja nyt lähden katsastamaan Helsinki NesteOil Battlea, joka on juuri meneillään. Hietalahdessa kohtaavat katuradalla legendat ja nykyiset tähtikuskit. Torstaista asti on tapahtumaa rakennettu ja liikennejärjestelyt ovat olleet poikkeuksellisia. Illan kruunaa "puistomamojen" tapaaminen, kutsuin koolle 15 vuoden takaa äitejä läheisestä asukaspuistostamme, jossa lasten kanssa tapasimme päivittäin. Kiva nähdä jälleen "puistomamoja" ja päivittää kuulumisia sekä tietenkin kuulla mitä lapsille nykyään kuuluu. Saas nähdä mitä ilta tuo tullessaan, toistuuko sama kaava, kun tupperkutsujen jälkeen tanssittiin pöydillä!





Aurinkoista viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti