keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Toblerone kävely





Tänään aamulla pakattiin reppuun mukaan juomaa, evästä sekä reipasta mieltä ja lähdettiin tutustumaan Toblerone kävelyreitille. Moni saattaa luulla että kyseessä on suklaan syöntiä ja kävelyä, mutta ei, väärä kuvitelma. (Vaikka toki repussa saattaa olla myös suklaata mukana) 

Toblerone polku on rakennettu toisen maailmansodan aikaan puolustuslinjaksi torjumaan panssareita, natsien mahdollista hyökkäystä varten. Puolustuslinja on osa Sveitsin maanpuolustuksen historiaa ja tämän vuoksi sponsoreiden sekä puolustusministeriön avustuksella, Toblerone polku on muutettu kävelyreitiksi. Polun kasvillisuutta on raivattu sekä reitin varrelle on rakennettu rappusia. 




Polun varrella on noin 3000 ihmisen korkuista betonikolmiota, sekä bunkkereita, linnoituksia ja Villa Rose. Puolustuslinja sijaitsee Geneven ja Lausannen välimaastossa ja se yhdistää Jura-vuoren ja Lac Lemanin eli Geneve-järven alueen. Polku on 15 kilometriä pitkä ja se kiemurtelee Nyonin ja Bassinsin välillä läpi, luonnonpuistojen, metsien, peltojen, viinitilojen sekä purojen viertä pitkin ja Glandin golfkentän ohitse. Reitin voi lasketella alaspäin aloittaen Bassinsista tai nousta ylös Nyonista, Berginsistä voi ottaa bussin takaisin Nyoniin tai kävellä Glandin kautta takaisin.





Parkkeerasimme auton Pranginsin museon parkkipaikalle ja lähdimme kävelemään kohti Glandin golfkenttää. Ensimmäiseksi meitä vastaan tuli lauma kirmaavia ja hyppiviä lehmiä, jotka ovat ilmeisesti juuri päässeet laitumelle, sillä en ole koskaan nähnyt noin innokkaita lehmiä. Kovin pitkälle meidän ei tarvinnut kävellä kun ensimmäiset tobleronen muotoiset betonikolmiot ja bunkkeri tulivat näkyviin.








Glandin golfkenttä on rakennettu todella upealle paikalle ja kiersimme kentän vierustaa pitkin ja päädyimme Route Suisselle, jonka varrella oli Villa Rose. Villa Rose ja Villa Verte rakennukset kuuluvat Sveitsin Promenthouse linjaan ja niillä on ollut tärkeä asema maanpuolustuksessa. Kun oikein tarkkaan katsoo taloja niin huomaa että niissä on jotain erikoista!!! Moni ohikulkija varmaan ihmettelee kun talojen ikkunaverhot ovat aina auki, mutta koskaan niistä ei näy valoa. Talon yläkerran ikkunat ovat maalattu näyttämään aidoilta ja keskimmäisen kerrosten ikkunaluukut olivat sotilaiden ampuma-aukkoja.









Kävelimme läpi upeiden maisemien ja alitimme Route Suissen sekä junaradan kävelemällä sillan alla, puron viertä kapeaa betonipolkua pitkin. Kävelyreitti oli kerrassaan upea ja pysähdyimme hetkeksi syömään eväitä sekä nautimme Vichin kylässä lasilliset viiniä. 







Vichin kylästä jatkoimme matkaa vielä tovin, Bassinsin kylään, jonka jälkeen päätimme lähteä takaisin autolle. Kävelimme Coinsins-kylän läpi ja saapuessamme Duillierin kylään vastaan tulivat viiniviljelmiä sekä upea Chateu de Duillier. 








Menimme katsomaan viinitilan kauniita rakennuksia ja huomasimme että siellä oli mahdollisuus ostaa tilan viinejä. Onneksi meillä oli reput mukana, sillä ostimme matkamuistoksi, muutaman pullon paikallista viiniä. 








Kävelimme Pranginsin kautta takaisin autolle ja matkaa meidän reitille tuli noin 15 kilometriä, vaikka itse Tobleronereittiä kuljimme noin 8 kilometrin verran. Täytyy kävellä myöhemmin tuo reitin loppupätkä ja aloittaa se vaikka Bassinsin päästä.


  



2 kommenttia:

  1. Ei tullu Tobleronee ei.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei syöty Tobleronea, mutta muutama paikallinen viini tuli mukaan maisteltavaksi ;)

      Poista

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.