keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Patek Philippe museo







Tänään pääsin tutustumaan yhteen sveitsiläiseen ylpeyteen aiheeseen eli kellojen valmistukseen. Sveitsillä on pitkät perinteet kellojen valmistuksessa ja Genevessä on lukuisia kellokauppoja, kelloseppiä sekä yksi Geneven kuvatuin nähtävyys on englantilaisen puutarhan kulmauksessa sijaitseva "kukkakello".  Koulun Parent Time oli järjestänyt tutustumiskierroksen Patek Philippe S.A. kellotehtaan museoon. Meitä oli jo ennakkoon informoitu että käsilaukut, kamerat ja ulkovaatteet pitää jättää maksulliseen lokeroon eikä niitä saa tuoda museon alueelle. Vartijat olivat koko ajan läsnä ja seurasivat museovieraita. Valitettavasti kuvia ei museossa saa ottaa, joten tekstin kuvat ovat museon sivuilta kopioitu.



Kellonteon historiaa



Sveitsi tunnetaan laadukkaista kelloistaan ja Geneven alueella on valmistettu kelloja jo 1500-luvun alusta lähtien. Patek Phillippe kehitti aluksi naisille tarkoitetun rannekellon korvaamaan taskukelloa. Mekaanisen vedettävän rannekellon suosio romahti kun 1970-luvulla tarkemmat ja edullisemmat kvartsikellot valtasivat markkinat. Halvat japanilaiset kvartsikellot saivat sveitsiläisen kelloteollisuuden kriisiin, käsintehtyjen mekaanisten kellojen hinnat ovat huomattavasti kalliimmat. Tänä päivänä kännykkää käytetään enemmän näyttämään aikaa kuin kelloa ja rannekelloa käytetään enemmän asusteena ja osana pukeutumista. Kelloja voi olla useita ja ne ovat koristeellisia, usein myös miehen ainoa esillä oleva koru. Tämä uusi suuntaus on nostanut sveitsiläisen kelloteollisuuden uuteen kukoistukseen. 


Patek Philippe SA

 

Antoine Norbert de Patek

Puolalaiset maahanmuuttajat liikemies Antoine Norbert de Patek ja kelloseppä François Czapek yhdistivät voimansa ja perustivat vuonna 1839 yrityksen "Patek, Czapek & Cie" ja alkoivat valmistaa taskukelloja. Muutamia vuosia myöhemmin François Czapek halusi perustaa oman yrityksen ja Patekin piti löytää uusi kelloseppä hänen tilalle. Patek tapasi Pariisin messuilla ranskalaisen kellosepän Jean Adrien Philippen, joka oli messuilla esittelemässä uutta keksintöään. Philippe oli keksinyt vuonna 1842 avaimettoman kellon eli mekanismin jossa avaimen sijaan käytettiin kruunua. Patek houkutteli Philippen Geneveen kellosepäksi ja vuosia myöhemmin hänestä tuli yrityksen osakas. Yrityksen nimi muutettiin Patek Philippe SA. Yrityksen taloudellinen tilanne heikkeni 1900-luvun alussa ja Veljekset Charles ja Jean Stern ostivat yrityksen vuonna 1932. Yritys on vielä tänä päivänä Sternin suvun omistuksessa ja se on ainoa perheyritys Geneven kelloteollisuudessa. 


Jean Adrien Philippe


Patek Philippe on yksi Sveitsin harvoista kellonvalmistajista, jotka tekevät itse kellonsa aina tuotekehityksestä valmiiseen kelloon. Yritys tuottaa itse kaikki komponentit mitä kellonvalmistukseen tarvitaan rannekkeet mukaan lukien. Osien valmistamiseen käytetään viimeisintä teknologiaa ja koristelu noudattaa Geneveläisiä vanhoja perinteitä. Yritys valmistaa pieniä eriä kelloja jotka kasataan käsityönä, noin 200 kellosepän toimesta. Tämän vuoksi Patek Philippen kellot ovat suosittuja huutokauppakohteita ja he pitävätkin maailmanennätystä kalleimmasta koskaan myydystä kellosta. Vuonna 1999 myytiin New Yorkin huutokaupassa 11 miljoonalla dollarilla, vuonna 1933 valmistettu taskukello, jossa oli 24 eri toiminnetta. Kyseisen kellon valmistus kesti kolme vuotta ja kello on näytillä nykyään Patek Philippen kellomuseossa.  Vuodesta 1845 yritys on patentoinut 80 keksintöä ja ovat keksinnöillään innoittaneet myös muita alan yrityksiä. Patek Philippe on ollut kellojen kalenterin ja ajanoton edelläkävijänä. Yritys viettää tänä vuonna 175-vuotis juhlapäivää.




Patek Philip kellomuseo







Patek Philippe museo sijaitsee Plainpalaisin alueella ja se koostuu neljästä kerroksesta. Museo kertoo kellonteon historiasta aina käsityöstä teollistumiseen. Museon kokoelmissa on sveitsiläisiä ja eurooppalaisia kelloja aina 1500-luvulta lähtien. Esillä on lukuisia nykyisten ja entisten mestareiden taiteellisia teoksia ja teknisiä saavutuksia. Näytteillä on soittorasioita, pistooleita sekä kokoelma Patek Philippen valmistamista kelloista.  

Ensimmäisessä kerroksessa on yli 400 esineen kokoelma kellonvalmistuksen liittyviä työkaluja sekä erilaisia työpöytiä.





Toisessa kerroksessa oli kokoelma Patek Philippen kelloista aina tähän päivään asti. Erikoisempia kelloja olivat sairaanhoitajille teetetyt kellot, jossa kellotaulu oli alaspäin sekä englantilaisille sotilaille teetetyt polokellot, joiden kellotaulu kääntyi alaspäin. Kokoelmassa oli useita erilaisia muotokuvakelloja ja kuninkaallisille teetettyjä kelloja, joista mieleeni jäi Kuningatar Victorialle teetetty musta aamukello. Kuningatar Victorialta on peräisin vainajan kunnioittaminen ja kolmen kuukauden suruaika. Suruaikana pukeudutaan mustaan ja ainoa koru mitä sai käyttää oli aamukello. 



 
Kolmannessa kerroksessa on Antiikkikellojen kokoelma 1500 - 1800 luvulta. Näyttelyssä on kelloja Sveitsistä ja ympäri Eurooppaa. Kellot ovat peräisin 1500 - 1800 luvulta. Kokoelmassa erilaisia soittorasioita, pistooleita, nuuskarasioita sekä muita esineitä mihin kello on yhdistetty. Useissa kelloissa oli yhdistetty linnut laulamaan kellon lyödessä. Entisajan animoidut kellot sisälsivät erilaisia tarinoita ja niitä olisi ollut hauska katsella pidempäänkin. En voi kuin ihmetellä miten pikkutarkkaa käsityötä kellosepät ovat tehneet ja kuinka kauniita kuvia kelloihin on maalattu. 





Museon neljännessä kerroksessa on näyttely Patek Philippen historiasta ja Patek Philippen kunniapuheenjohtajan Henry Sternin toimisto sekä suuri kirjasto, jonka kokoelmissa on yli 4000 kelloon liittyvää teosta.

Sijainti: Geneve, Rue Des Vieux-Grenadiers 7
Liput: Aikuiset 10 CHF, Lapset alle 18, ilmainen sisäänpääsy
Avoinna
tiistai - perjantai 14 - 18
lauantai 10 - 17
maanantaisin ja sunnuntaisin suljettu sekä kansallisina juhlapäivinä

lisätietoa: www.patekmuseum.com

Museo oli kiinnostava ja siellä oli todella paljon kaunista katseltavaa. Opas teki vierailusta vielä kiinnostavamman, hän puhui selkeästi ja saimme sopivasti tietoa sekä hän kertoi mukavia tarinoita.




Geneven kukkakello




L'horloge fleurie eli kukkakello sijaitsee järven tuntumassa englantilaisen puutarhan kulmauksessa. Kukkakello on yksi Sveitsin kuvatuimpia nähtävyyksiä ja se on tehty ensimmäisen kerran vuonna 1955. Kukkakello on tehty kukista ja kasveista joita teoksessa on noin 6500 kappaletta. Kukkakellon istutukset vaihtuvat vuodenajan mukaan. Kauniin kukkateoksen lisäksi se näyttää myös aikaa sähköisesti satelliitin avulla ja kellon sekuntiviisari on maailman pisin 2,5 metriä. Lähellä kukkakelloa Rue du Rhônella, sijaitsee lukuisia kellokauppoja, joiden ikkunat jo itsessään, ovat nähtävyyksiä. Kellokaupoissa on myynnissä maailman tunnetuimmat kellomerkit sekä valikoima ylellisiä kelloja.

Sijainti: Geneve, kaupungin keskusta, Quai du Général-Guisan



Tiesitkö? Suomen Kelloseppäliitto ry julistaa valtakunnalliseksi Kellojen päiväksi kesäaikaan siirtymistä edeltävän lauantain 29. maaliskuuta 2014.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti