lauantai 18. tammikuuta 2014

Yvoire, kaunis keskiaikainen pikkukylä Ranskassa




Lähdettiin Papin kanssa tänään tutustumaan lähitienooseen ja kohteeksi valitsimme Yvoiren keskiaikaisen pikkukylän.  Yvoire sijaitsee Ranskan puolella Geneve-järven rannalla ja se jakaa Lemanin niemimaan isoon ja suureen järveen. Genevestä Yvoireen ajaa  autolla noin puoli tuntia. 

Kylä  on muurien ympäröimä ja sinne pääsee tutustumaan jalan. Auton voi jättää muurien ulkopulelle isolle parkkialueelle. Suuntasimme ensiksi turisti-infoon saadaksemme kartan ja samalla kyselimme mihin paikkoihin kannattaa tutustua. Saimme kuulla että sesonki alkaa huhtikuussa ja näin helmikuussa, siellä on vain muutamia ruokapaikkoja ja kauppoja auki. Tämän huomasimmekin heti, kun siirryimme muurien toiselle puolelle, meidän lisäksi oli vain muutamia turisteja. Kylä oli todella oikein viehättävä ja kaunis. Pienen kylän kävelee nopeasti läpi, ainakin näin sesongin ulkopuolella. 

Paikka on varmaan kesäaikaan todella upea, sillä siellä oli lukuisia pieniä kauppoja, kahviloita ja ruokapaikkoja. Tänne on pakko tulla uudelleen keväällä. Garden of Five Senses vaikutti kuvien perusteella niin houkuttelvalta, että se on pakko nähdä.






Yvoire





Rhônen ylälaakso ja Geneve-järvi on ollut jo aikojen alusta tärkeä reitti Alppien läpi Ranskan ja Italian välillä ja  Geneve-järven kautta on veneillä kuljetettu tavaroita.  Yvoiren keskeisen sijainnin ”ison järven” ja ”pienen järven” välissä huomasi myös Kreivi Amédée V ja hän otti kylän tukikohdakseen. Kreivi rakennutti linnan joka valmistui vuonna 1306. Yvoire on ollut keskellä monia uskonnollisia sotia Ranskan, Geneven ja Bernin välissä. Bernin vallan aikaan 1500-luvulla kylä menetti sotilaallista roolia ja muuttui kalastajakyläksi.  Tänä päivänä Yvoire on listattu yhdeksi Ranskan kauneimmaksi kyläksi, näitä kyliä on yhteensä 157. Nyonista lauttamatka Yvoireen kestää  20 minuuttia.



Nähtävyyksiä







Saint Pancrace-kirkko on mahdollisesti rakennettu jo 1100-luvulla, mutta sitä on laajennettu ja rakennettu uudelleen useaan kertaan.  Kirkon nykyinen torni on vuodelta 1854 ja sen sipulinmuotoinen kupoli on perua 1800-luvun loppupuolen arkkitehtuurista. Tornin alkuperäinen pelti ruostui pahasti ja torni uusiittiin vuonna  1989. Nykyään torni on tehty ruostumattomasta teräksestä ja sen yläosa lehtikullasta. 






Yvoiren linna on rakennettu vuonna 1306 ja toimi sotilaallisena tukikohtana useissa sodissa 1500-luvulle asti. Linna tuhoutui 1591 tulipalossa ja vasta 1900-luvulla linna kunnostettiin uudelleen. Linna on yksityisessä omistuksessa, eikä sinne ole sisäänpääsyä. Linnan vastapäätä Geneve-järven toisella puolella on Nyonin kaupunki.






Labyrintti puutarha – Garden of the Five Senses on rakennettu linnan entiselle kasvimaalle ja se aivan kylän keskellä. Puutarha on restauroitu keskiaikaiseen tyyliin ja se on luokiteltu yhdeksi merkittäväksi puutarhaksi Ranskan kulttuuriministeriön johdosta. Jokainen kävijä saa kartan ja pienen opastuksen.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti