perjantai 24. tammikuuta 2014

Friday Fun: Lumikenkäilyä ja valokuvaprojektin 1. viikkokatsaus






Lasten koululla Collège Du Lémanilla on ryhmä aktiivisia vanhempia, jotka järjestävät aika ajoin erilaisia retkiä ja tapahtumia muille vanhemmille. Nämä tapahtumat ovat kiva tapa tutustua muihin vanhempiin, nähdä paikkoja mihin ei ehkä yksin tulisi lähdettyä tai sitten ulkoilla porukssa. Olen osallistunut muutamiin heidän järjestämiin tapahtumiin esim. Geneven vanhan kaupugin kierros, vierailu YK:n päämajassa, kävimme viehättävässä Carougen kaupungissa, vanha kaupunki on tunnettu lukuisita ravintoloista ja käsityöläiskaupoista sekä minulle mieleenpainuvin retki on ollut tutustuminen yhteen viinitilaan Lavauxin viinialueella, joka kuuluu UNESCON maailmanperintökohteisiin. Tänään oli vuorossa luminkenkäilyä Jura-vuorilla lähellä Saint Cerguetta. 







Monesti olen halunnut kokeilla lumikenkäilyä ja yrittänyt houkutella perhettä Nuuksioon, mutta valitettavasti en ole onnistunut siinä. Vihdoin sain mahdollisuuden lumikenkäilyyn ja meitä olikin lähdössä iso porukka, 21 henkilöä.  Lähdimme kohtauspaikalta ajelemaan Jura-vuorille jonne oli noin puolen tunnin ajomatka. Eilinen vesisade näkyi matkan varrella lumena, tie oli liukas ja sohjoinen sekä vastaantulevien autojen katot olivat lumiset. Sain tuttavaltani lainaksi lumikengät, joten minun ei tarvinnut vuokrata niitä paikan päältä. Kengät olivat alkuun oudon tuntuiset ja kävely jalat haralla tuntui hassulta. 


 



Onneksi olin älynnyt suosia kerrospukeutumsta, sillä etenimme loivaa ylämäkeä ja pariin otteeseen piti vähentää vaatetta. Maisemat olivat todella upeita ja keli oli mitä mahtavin, kun lukuisien sateisten päivien jälkeen aurinko alkoi paistaa. Paikka oli todella upea, reittiohjeet olivat selkeät ja ilokseni huomasin että siellä oli myös tehty hiihtolatuja. Lumikenkäily oli helppoa ja hiestä päätellen todella tehokasta liikuntaa. Moni urheilijakin treenaa kuntoa lumikenkäillen kävellen tai juosten. Tykästyin lajiin ja mietin omien lumikenkien hankkimista.  Pysähdyimme lounaalle ja alkuun otimme Glögin sukulaisjuomaa Vin Chaudia, joka oli oikein hyvää ja ylläettäen juusto fonduen sijaan otin herkullista kasviskeittoa. Lounaan jälkeen alkoi hieman väsyttämään, mutta onneksi palasimme samaa reittiä takaisin, joten loppuamatka oli loivaa alamäkeä. Päivä oli oikein mukava ja onnistunut eli lumikenkäilyä täytyy kokeilla uudestaan!

Viikko sitten aloin toteuttaa yhtä uuden vuoden lupaustani ja aloin vihdoin laittamaan meidän perheen valokuvia kirjoihin ja kansiin. Olin varautunut siihen että paljon on tekemistä, mutta yllätyin kuitenkin valokuvien määrästä.  Ohessa hieman päivitystä valokuvprojektin etenemisestä. 



Valokuvaprojektin 1. viikkokatsaus: 



Projektin ideointivaihe on edennyt ja tein valokuvia varten oman ulkoisen kovalevyn. Kerättyäni kaikki kuvat yhdelle kovalevylle totuus valkeni, kuvia on aivan älyttömästi! Osa digikameralla otetuista kuvista kuuluu samalle aikakaudelle kuin paperisetkin kuvat, joten digikuvat pitää järjestää ensin aikajärjestykseen ennen kuin paperikuvia laitetaan albumeihin. Aikaisemmin olen jonkin verran jo järjestellyt kuvia ja nimennyt niitä vuosi/kk/päivä/kuvan selite- periaatteella ja ajattelin jatkaa samalla tapaa. Päätin tehdä jokaiselle vuodelle oman kansion, joka helpottaa hieman kuvien järjestämistä. Kansioithan siis tulee ainakin ajalta 2002–2014 ja lisäksi kansioita aikaisempien vuosien kuville. Selasin jo olemassa olevia kansioita ja niiden lukumäärä oli 92 kpl ja niissä on kuvia yhteensä 19503 kpl. HUH HUH! Huomasin että kansioiden joukossa on useita samannimisiä kansioita, eli ilmeisesti on käynyt niin, että kameran muistikortti on unohtunut tyhjentää ja tämän vuoksi kuvat ovat pariin kertaan. Maman I-phone kansioita oli kanssa muutama kappale eri nimin tallennettu, joten puhelimen kuvat ovat samasta syystä useaan otteeseen. Tämä ei helpota työn määrää yhtään, mutta kuvien määrä putoaa oleellisesti. Kansioita selaillessani löysin niistä myös ison kasan videoita, jotka täytyy myös laittaa ojennukseen. Kuvia täytyy vielä etsiä sähköpostista, tietokoneen kansioista sekä saada Rosan kameralla otetut kuvat ja puhelimella otetut kuvat. Mikähän mahtaa olla lopullinen kuvamäärä??



Toteutus on aloitettu ja uudelle kovalevylle on siirretty kaikki olemassa olevat valokuvakansiot. Kovalevylle on tehty uudet kansiot vuosien mukaan, johon nimikoidut kuvat siirretään. Netistä on ladattu ilmainen kuvankäsittelyohjelma GIMP ja vielä pitäisi opiskella miten se toimii, jotta säästettäviä kuvia voisi muokkailla. I looove Photoshop!!! Kuvien selvittely etenee kansioiden perkaamisesta eli päällekkäiset kansiot poistetaan ja jokainen kuva / vanha kansio siirretään kuvien päiväyksen mukaisesti vastaaviin uusiin vuosiluku-kansioihin. Noita Maman I-phone kuvia oli tallennettu viiteen eri kansioon eri nimillä ja kuvien määrä oli 1204 kappaletta, nyt pitäisi vielä lisäksi tallentaa nuo viimeiset kuvat puhelimesta. Tässä kohtaa voisi miettiä, jos saisi tehtyä sinne puhelimeenkin oman kansion kuville mitä haluaa siellä säästää...



... projekti jatkuu...











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti