maanantai 25. heinäkuuta 2011

Pyöräretki Seurasaareen

Papin tultua töistä päätimme lähteä pyöräilemään. Ehdotin että lähdettäisiin Seurasaareen, sillä mulle jäi vielä hampaankoloon edellinen käynti. Viimeksi kun kävimme lasten kanssa jäätelöllä, niin sade pääsi yllättämään ja pääsimme vain sillan yli, kunnes oli pakko kääntyä. Muistan viimeksi olleeni Seurasaaressa katsomassa juhannuskokkoa, lasten ollessa pieniä, eli siitä on todellakin pitkä aika.


Lähdettiin sitten polkemaan ja ajeltiin Kuusisaaren ohi ja käytiin hieman kyttäilemässä lähetystöjen upeita taloja. Keli oli taas mitä mainioin ja tuntui mukavalta polkea. Otettiin tietenkin jädet heti Seurasaaren sillan kupeesta ja jatkettiin kävellen saareen. Tuntui hassulta katsella sieltä suunnalta Helsinkiä ja huomata kuinka lähellä tutut paikat oikein oli. Sain ylipuhuttua papin ja käveltiin koko saari ympäri, sillä pyörällä ei saanut sinne mennä. Naturistirantakin oli remontin alla ja saas nähdä minkälainen uimala siitä oikein tulee. Harmi että ranta, joka sijaitsee yhdellä Helsingin parhaimmista paikoista, on varattu vain tietylle ryhmälle. Saaren muut rannat olivat kovin pieniä.


Kävin myös katselemassa noita vanhoja rakennuksia ja ne olivat todella upeita ja hyvin säilyneitä. Museot olivat jo ehtineet mennä kiinni mutta kurkkailin taloja ulkopuolelta.Tuli oikein kiva kävelylenkki saarella varmaan n. 3 km. Siellä oli todella upeeta ja muutenkin meillä oli oikein mukava pyöräilyretki ja toivottavasti näitä tulee vielä useita tänä kesänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti