sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Strömforsin ruukki ja jouluiset talot





Viime viikonloppuna lähdettiin ajamaan Loviisaan sillä siellä järjestettiin vanhan ajan joulukodit tapahtuma. Kävin tapahtumassa viime vuonna ja se oli todella mieluinen, tänäkin vuonna loviisalaiset avasivat jouluiset kotinsa yleisölle kahtena viikonloppuna. Halusin ehdottomasti mennä katsomaan joulukoteja ensimmäisenä viikonloppuna, sillä silloin oli avoinna myös Strömforsin ruukin luona sijaitsevat kodit. Meillä kävi tuuri siellä viime viikonloppu oli aurinkoinen vaikkakin pakkasta oli jonkin verran, mutta ei sentään satanut kuten tänä viikonloppuna.

Ensimmäiseksi menimme kylätien varrella sijaitsevaan Villa Marmeladiin, nimikin kuulostaa jo herkulliselta! Punaisen talon kirkkaansiniset ovet kutsuivat houkuttelevasti sisään. Keittiötä hallitsi ihana vanhan ajan puuhella ja kissa istuskeli kaikessa rauhassa pöydällä!






Jatkamme matkaa kävellen sillä Villa Marmeladi kuten muutkin ruukkialueen talot sijaitsevat lähellä toisiaan. Saavuimme Strömforsin ruukin tallin ja sinne oli pystytetty joulumarkkinat. Ruukin tallin luona oli paljon Käsityöläisiä myymässä tuotteitaan ja tallin ulkopuolella oli nähtävillä erilaisia kotieläimiä, pieniä poneja, pupuja ja vuohia.








Tallin vieressä oli vanha navetta ja navetan päädyssä olevaan maidon jäähdytys tilaan oli rakennettu pieni asunto. Talosta jäi erityisesti mieleeni  Lundbyn ihanasti sisustettu nukkekoti, joka oli saanut myös jouluisen ilmeen. Vink vink! Pitäisiköhän kaivaa jälkeen Rosan nukkekoti esiin... Asunnon vieressä oli pieni kauppapuoti, jossa oli myynissä betonista tehtyjä esineitä.







Jatkamme matkaa, kiertelimme joulumarkkinat ja pajat, mukaan tarttui ihastuttava tonttuovi. Sepän luona olisi muitakin kivoja tuliaisia, mutta jäivät nyt odottamaan toista kertaa. Seuraava talo olikin pienen kävelymatkan päässä. Kävelimme koko ruukkialueen läpi, joen toiselle puolelle uimarannan lähelle. 












Talo oli iso hirsinen rakennus, nimeltään Rautaparta. Sisällä oli iso tupa, jossa oli mahdollista kahvitella sekä ihailla jokimaisemia ja kuunnella kun tuli räiskyy takassa. Isot huoneet olivat viihtyisiä ja hirsiseinät oli upeat.













Lopuksi kävimme vielä Sahamäessä, entisessä kaupassa joka oli upeasti remontoitu. Minua viehätti erityisesti vanhat rasiat ja esineet.






Jätimme ruukin taaksemme ja jatkoimme matkaa Loviisaan, ensimmäiseksi pysähdyimme Villa Limppuun. Ihastuin viime vuonna tähän Villa limppuun ja talo oli taas yhtä upean näköinen. Ostin jälleen jouluksi kotiin saaristolaislimpun ja tällä kertaa mukaan tarttui myös olutlimppu.




Seuraavaksi mentiin naapurin Villa Kuninkaanlampeen, olin ajatellut ottaa siellä hieman huikopalaa mutta talo oli avian tupaten täynnä. Mymmelit olivat ilmeisesti juuri tulleet bussilastilla, sillä jono oli ovelle asti. Käännyimme takaisin ja lähdimme keskustaan.




Kävin vanhassa kaupungissa pikaisesti muutamassa talossa, sillä vatsassa alkoi jo kurnia. Tapahtuma alkoi olla jo loppumassa ja huomasimme ikäväksemme, että Loviisassa ei ollut mikään ravintola enää auki. Tämä on suuri miinus sillä ennen kotimatkaa olisi kiva ruokailla, löysin itseni taas Hesburgerista. Olisipa mukavaa jos ravintolat olisivat auki vielä tapahtuman jälkeen.








Strömforsin ruukki




Strömforsin ruukki sijaitsee Ruotsinpyhtäällä noin 20 kilometriä Loviisasta Kotkan suuntaan. Suomi alkoi teollistua 1600- luvulla ja Ruotsin mallin mukaan alettiin rakentaa ruukkeja eli tehtaita, joissa valmistettiin rautaa. Rautaruukkien ympärille muodostui kyläyhteisöjä, rakennettiin asuntoja, kirkko sekä koulu. Maaherra Johan Creuz perusti Strömforsin ruukin vuonna 1695 Pyhtäälle Kymijoen itäiseen haaran.




Vuosina 1741-1743 Ruotsin ja Venäjän keisarikunnan välillä käytiin niin sanottua hattujen sotaa, venäläiset miehittivät Suomea ja tuota aikaa  kutsuttiin pikkuvihaksi, sillä suomalaiset joutuivat majoittamaan ja ruokkimaan venäläisiä sotilaita.

Turussa solmittiin rauha vuonna 1743 ja sen seurauksena Ruotsi menetti alueita ja maiden välinen raja siirrettiin Kymijoelle. Pyhtää jakaantui kahtia, Kymijoen molemmin puolin, itäpuoli jäi Venäjälle ja länsipuoli Ruotsille. Pian Pyhtään läntisen puolen nimi muutettiin Ruotsinpyhtääksi (Strömfors).


Vuotta myöhemmin 1744 Creuz myi ruukin Anders Nohrströmille ja Jacob Forselille, tuolloin paja sai nykyisen nimensä Strömforsin ruukki. Ruukki siirtyi Forselin pojan Jakobin omistukseen ja hänen leski Virginia johti ruukkia 60 vuotta. Ruukki pysyi Forselin suvulla aina vuoteen 1876 asti, kunnes Antti Ahlström osti sen. Ruukin toiminta loppui vuonna 1950 ja tänä päivänä alue on museoviraston suojeluksessa.




Strömforsin ruukki on kiva käyntikohde etenkin kesällä, jolloin voi käydä risteilemässä Kymijoella tai patikoimassa Kukuljärven reittiä. Alueen rakennuksissa toimii käsityöläisiä, tallin vintillä järjestetään taidenäyttelyitä ja ruukin Myllyssä toimii kesäteatteri.

Ruukin vieressä on pieni kahdeksankulmainen kirkko, joka  valmistui vuonna 1771, Pyhtään kirkon jäätyä Venäjän puolelle. Kirkko rakennettiin Myllärinmäelle keräysvaroin ja sen alttaritaulu Ylösnousemus (1898) on Helene Schjerfbeckin maalaama.





Strömforsin kylä valittiin tänä vuonna (2018) vuoden uusmaalaiseksi kyläksi, Uudenmaan maakuntahallituksen toimesta.


Oletko lukenut jo aikaisemmat postaukseni Loviisan  Wanhoista taloista? Joulutaloista voit lukea täältä ja kesän puutarhoista voit lukea täältä. 


Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa
Facebook-sivulta tai Instagramista.


maanantai 19. marraskuuta 2018

Patikoimassa Kolmen miehen suolla, Kalajärvellä





Viikonloppuna havahduin outoon valoilmiöön, huomasin että ulkona paistaa aurinko, päätin että tuohon tilaisuuteen on tartuttava heti! Ei siis pelkoa olen kuitenkin perus suomalainen! Heti kun aurinko pilkahtaa niin on päästävä ulos, sillä koskaan ei tiedä, milloin sen näkee seuraavaksi. Sveitsissä asuessa säntäsin kanssa aina ulos kauniilla säällä, sillä tuntui ihan syntiseltä olla kotona sisätiloissa jos aurinko paistoi. Naureskelin kun tajusin tämän yhteyden Suomen harmaisiin keleihin, sen jälkeen päätin olla itselleni armollinen ja mennä ulkoilemaan kun siltä tuntuu.

Nyt kuitenkin Suomen harmain päivä muuttui aurinkoiseksi ja aloin heti tutkia mieluista kävelyreittiä. Valitsin kohteeksi Kalajärvellä sijaitsevan luontopolun Träsmanskärr, joka kulkee suurimmaksi osaksi suon päällä. Luin jokin aika sitten kuvauksen tuosta luontopolusta ja se vaikutti todella mielenkiintoiselta, polun nimi tuotti minulle vaikeuksia, enkä meinannut muistaa sitä. Aluksi kuvittelin että Träsmanskärr on jokin uusi kaupunginosa Pohjois-Espoossa, mutta siten selvisi että se sijaitsee Kalajärvellä ja kun tuon nimen kääntää niin sehän on tietenkin ”kolmen miehen suo”.




Tutkin Espoon kaupungin sivuja ja yritin etsiä ajo-ohjeita luontopolulle ja niitä löytyi jälleen kerran hyvin nihkeästi, Vihdintie oli ainoa maamerkki. Lähdin matkaan ja ajattelin että kyllä se luontopolku on varmasti hyvin opastettu ja löytyy helposti, kun ei kerran ole sen kummempia ohjeita. No toisin kävi, Kalajärvi ei ole minulle tuttua seutua ja ajelin siellä aikani harhaan. Ehkä paikalliset tietävät missä koulu ja kuntorata sijaitsevat, mutta minä tarvitsen kunnon osoitteen parkkipaikalle tai pysäkin tiedon. Kun olin aikani etsiskellyt paikan päällä kuntorataa, niin oli pakko googlailla lisää ja löysin jostakin osoitetiedoksi Vihdintie 63 ja tämän jälkeen tuo paikka löytyi heti.

Parkkipaikalla oli opastaulu, joka tosin oli tuhrittu, mutta luontopolku kyltti näkyi selkeästi. Hieman arvellutti ehdinkö kiertää koko luontopolun (n. 4km) ennen kuin alkaa hämärtämään, sillä aikaa oli jo tuhraantunut jonkin verran aloituspaikan etsimiseen. Reitti kulki aluksi kuntorataa pitkin ja sitä oli helppo kävellä. Hetken päästä tuli kyltti oikealle, joka ohjasi metsään. Metsäpolku oli hieman kostea, ajoittain piti kävellä varovasti sillä alamäet, kalliot ja juurakot olivat liukkaita.










Metsäosuus loppui ja alkoi suoalue, jonka päällä kulki pitkospuut. Oli huikeata ajatella että sitä todella käveli ihan oikean suon päällä! Kävelin ihan rauhassa, sillä pitkospuut olivat liukkaita. Maisemat olivat upeat, olisin hyvin voinut kuvitella olevani pääkaupunkiseudun sijaan Lapissa.

Reitin varrella oli opastauluja ja luin niistä että Kolmen miehen suo on alkanut kehittyä 3200 vuotta sitten. Sitten saavuin aivan suon keskikohtaan ja opastaulun vieressä oli penkki. Taulussa kerrottiin että tällä kohdalla tuoksuvat suopursut, harmi vaan ettei ne tuoksuneet marraskuussa, täytyypä tulla kesä-heinäkuussa uudelleen.








Samaisessa paikassa minulle selvisi myös Träsmanskärrin eli Kolmen miehen suon tarina! Tarina kertoo kolmesta venäläisestä miehestä jotka olivat oikaisseet suon poikki Isonvihan aikaan 1700-luvulla. Miehet eivät koskaan palanneet, vaan he olivat tarinan mukaan uponneet suohon. Tämän tiedon jälkeen karhujen lisäksi minua jännitti että pysyn pitkospuilla! Toivoin kovasti ettei nuo kolme miestä ei tule loppumatkan aikana kummittelemaan minulle. Pitkospuut kulkivat koko suoalueen yli, polku jatkui hetken metsässä ja nousi sieltä takaisin kuntoradalle.





Sitten piti tehdä päätös jatkaako vielä Kurkijärven kierrokselle vai tekeekö lyhyemmän 2,8 km reitin ja palaa kuntorataa pitkin takaisin autolle. Oli vielä sen verran valoisaa, joten päätin jatkaa matkaa ja käydä katsomassa tuon Kurkjärven reitin, matkaa tuolloin tulisi yhteensä 3,7 km. Polku kulki jälleen kuntorataa pitkin ja sitä pitkin oli mukavan helppo kävellä, talveksi kuntoradalle tehdään hiihtoladut. Matkan varrella ohitin upean koivikon, opastaulussa kerrottiin että keväällä täällä kukkii valkovuokot ja kielot.

Sitten tuli mystinen kohta luontopolku jatkui vasemmalle, mutta oikealle oli kyltti jossa luki kohde, kyltissä näkyi himmeällä numero 8 sekä päälle korjattuna selkeämmin numero 9. Päätin säästää tuon ”kohteen” seuraavaan kertaan ja jatkaa matkaa luontopolkua seuraten, sillä näin puiden välistä jo hieman järveä.




Lähdin kävelemään polkua pitkin ja eteeni tuli puiset rappuset ja alhaalla ison kiven juurella oli penkki, mistä voi ihailla maisemia. Penkki oli varattu, siinä istui pieni poika vanhempien kanssa, kateellisena katsoin heidän kahvitermaria ja keksejä. Ihailin hetken maisemia ja aurinko alkoi jo laskea, lähdin jatkamaan matkaa, polku kulki alas järven rantaan. 













Hetken päästä tuli jälleen pitkospuut, ympärillä oli kuivia kahisevia kaisloja, kuulin jonkun linnun viheltävän ja hetken päästä opastaulu kysyi: Tunnistatko Pyyn viheltävän äänen?






Pienen metsäosuuden jälkeen polku tuli jälleen kuntoradalle ja seurasin perhettä jonka olin tavannut Kurkijärven levähdyspaikalla. Oli turvallinen olo kun lähellä oli muitakin kulkijoita. Hetken päästä kuntorata tuli T-risteykseen ja piti hetken miettiä mikä mahtaa olla oikea suunta. Osa opasteista oli kaatumispisteessä, onneksi yhdestä löysin haalean kirjoituksen ja nuolen Vihdintielle. Kuntorata kulki tuon Kolmen miehen suon -luontopolun aloituspisteen ja loppumatka kulki samaa reittiä takaisin.




Tykkäsin tästä reitistä ja tänne on ehdottomasti tultava uudelleen ihailemaan valkovuokkoja ja kieloja sekä tuoksuttelemaan suopursuja. Ensi kerralla otan myös kahvitermarin mukaan ja käyn tutkimassa mikä tuo salaperäien kohde 8 tai 9 oikein on, vai tiedätkö sinä?


Luontopolku Kolmen miehen suo eli Träsmanskärr





Aloituspiste: Kalajärven kuntorata, Vihdintie 63
Reitin pituus: koko reitti yhteensä 3,7 km
Valinnaiset reitit: Träsmanskärr 2,8 km ja Kurkijärvi 3,4 km
Vaativuustaso: haastava, osittain pieniä kapeita polkuja ja pitkospuita
Opastus: keltaiset täplät puussa

Kolmen miehen suo sijaitsee Espoon Kalajärvellä ja sen alueella kulkee noin 3,7 km pituinen luontopolku, joka pitää sisällään kaksi vaihtoehtoista reittiä. Lyhyempi reitti 2,8 km kiertää Träsmanskärrin suoalueen läpi, se kulkee suurimmaksi osin pitkospuita pitkin. Pidempi reitti on 3,4 km ja se jatkaa suoalueelta Kurkijärven rannan kautta. Reittien varrella on muutama levähdyspenkki.

Träsmanskärr on noin 45 hehtaarin kokoinen suoalue Espoon  Kalajärvellä. Suoalue kuuluu valtakunnallisen soidensuojeluohjelmaan  sekä EU:n natura 2000 hankkeesen joka tarkoituksena on suojella luonnon monimuotoisuutta. Suojelun vuoksi suo on säilynyt luonnontilaisena.

Rämeellä viihtyy suopursu ja juolukka, siellä on runsaasti karpaloita ja lakkoja. Alueella voi nähdä pyyn ja palokärkiä sekä siellä liikkuu hirviä.

Suon nimi Träsmanskärr eli Kolmen miehen suo viittaa vanhaan tarinaan, jonka mukaan Isovihan aikaan 1700-luvulla kolme venäläistä miestä on hukkunut sinne.



Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa